Päivät 1-5

 Tässä onkin vierähtänyt jo monta päivää ensimmäisestä postauksestani, aikataulu on ollut niin kiireinen, etten ole kerennyt kunnolla edes huokaisemaan. Käytänpä siis hyödyksi tämän neljä tuntia luentojen välissä, kun en voi mennä edes ruokalaan syömään.

Tänään lähti tosiaan kuudes päivä käyntiin jauhojen syömistä. Enkä aio valehdella eihän ne mitään herkkua ole. Etenkin aamulla on vaikeuksia saada klönttistä ”vesipirtelöä” alas. Ilokseni lämpimät ruokavaihtoehdot ovat olleen hyviä, harmi vaan, että niiden valmistaminen koulussa ja töissä on periaatteessa täysin mahdotonta. Mutta kerronpa nyt hieman jokaisesta menneestä päivästä.

Päivä 1

Aloitin päiväni minulle todella aikaisin, olin nimittäin lenkillä jo puoli yhdeksältä! Lenkin jälkeen tunsin oloni energiseksi ja jotenkin puhtoiseksi.Olin keskiviikon ensimmäisen tapaamisen jälkeen – epänormaalin- innoissani kuurista ja aamuisen lenkin jälkeen sekoitin suklaanmakuisen ateriankorvikkeeni jännityneenä kuin pieni lapsi jouluaatto aamuna.

Noh innostus suklaanmakuista aamupalaani kohtaan hävisi ensimmäisellä maistamisella. Se oli suoraan sanottuna aivan kamalaa, kuin olisi juonut nestemäistä pahvia.

Aamun ihanainen olo ja innostus tyssähti siis kuin kanan lento. Otin kouluun mansikanmakuisen jauheen ja pullotolkulla vettä ja vichyä. Yllätyksekseni nälkä ei vaivannut aamupalan jälkeen moneen tuntiin ja nieleskelinkin mansikkaisen taikajuomani vasta hieman ennen neljää. Valitettavasti mansikkakaan ei aivan kutitellut makuhermojani (oli se silloisella maistokerralla kuitenkin hieman parempaa kuin aamuinen nautinto).

Koska olin koulussa kuuteen asti ja kotona vasta yhdeksältä jäivät päivän liikunnat aamun tunnin lenkkiin. Illalla maistelin sitten epätoivoissani ”kanakeittoa” se oli yllätyksekseni hyvää. Muihin verrattuna jopa todella hyvää. Niinpä ensimmäinen päivä sai positiivissävyisen lopun, kun viimeinkin maistoin jotain hyvää.

Päivä 2

Koulusta vapaapäivä ja tarkoituksena lähteä aamusta salille. Heräsin ensimmäisen kerran seitsemän aikaan käänsin kylkeä ja ajattelin ”pyh menen illalla”, mutta sitten kävi ihme ja olinkin pystyssä kahdeksalta valmistautuen salille lähtöön. Vietinkin sitten tunnin kuntosalin puolella rääkäten allejani. Saleilun jälkeen menin vielä zumbailemaan ja suoraan siitä korsettiin (eli jumppaan jossa reenataan keskivartalon lihaksia). Päätin vielä jumppailuni ihanaan rentouttavaan hot venyttelyyn, missä venytellään rauhallisesti lämpimässä huoneessa, hämärässä valaistuksessa kynttilöiden ympäröimänä. Ihanaa!!

Nestemäiset ruuatkaan eivät tänään olleet niin kamalia pidin erityisesti lämpimästä kasviskeitosta ja suklaa-toffee ”pirtelö” oli melkein hyvää! Otin töihin mukaan taas suklaapirtelön, koska haluan niistä eroon mahdollisimman pian. Selvisin syömättä kymmeneen asti (olin töissä kahteentoista asti). Enkä tosiaan ollut tuntenut mitenkään suurestin nälkää koko päivänä. Tai siis tietysti välillä oli nälkä, mutta niinhän meillä kaikilla on kun edellisestä ruokailusta on kulunut jonkun aikaa.

En tiedä onko kyse jostain uutuuden innostuksesta, motivaatiosta vai mistä kun  tunnen oloni paremmaksi, kylläisemmäksi ja energisemmäksi, kuin ”normaalisti” syödessäni. Syynä voi tietysti olla se, että töissä eväinä minulla on yleensä eineksiä. Pitkän työ- tai koulupäivän jälkeen ei energia riitä ruuan laittoon vaan haen yleensä lähäristä pakastepizzan ja syön sen kokonaan, mikä johtaa tietenkin ällöttävään ähkyyn..

Toinen päivä meni hurmiossa uudesta olostani, vaikka mitään fyysisiä tuloksia en vielä nähnytkään.

Päivä 3

Pelkäsin tätä päivää heti kun tajusin, että edessä on yhdentoista tunnin työpäivä, vieläpä kesäkauden päätöksestä, mikä tarkoitti sitä, että taukotila oli täynnä mitä ihanaisempia herkkuja. Ohjekirjassa mainittiin myös, että juuri kolmas päivä on yleensä se vaikein.

Koska työpäiväni oli niin pitkä ja sen jälkeen lähdimme vielä työporukalla ulos, en kerennyt käymään lenkillä tai jumpalla. Mutta ylpeydekseni selvisin kaikista kiusauksista. Kävin vaan haistelemassa kaikkien omatekemiä herkkuja ja baarissa tilasin kiltisti vettä. Fiilikseni oli samanlainen kuin edellisinä päivinä energinen ja positiivinen. Kerkesin jo huokaista helpotuksesta – päivä 3 oli selätetty!

Nuolaisin kuitenkin ennenkuin tipahti nimittäin…

Päivä 4

Heräsin uuteen päivään edelleen iloiten edellispäivän onnistumisestani. Join aamupalani ja yhtäkkiä se iski. Maailman kamalin olo. Mahaan, päähän ja joka jäseneen sattui. Paleli ja olo oli kaikinpuolin kurja. Yritin juoda vettä ja vichyä olon paranemiseksi, muttei se oikeastaan auttanut.

Sain parin tunnin päästä kasattua sen verran voimia, että pääsin lähtemään suunnitellulle shoppailureissulle (stadiumista alennuksella uusia urheiluvaatteita). Olo oli kuitenkin koko päivän erittäin heikko ja päähän koski vähän väliä.

Kauppareissulla ajattelin ratkeavani hieman ja pyörtää päätökseni kokiksen juomisesta. Meille oli annettu lupa juoda sokeritonta kokista pullo päivässä, olin kuitenkin itse päättänyt, että pysyn vesilinjalla koko dieetin ajan. Seisoin limpparikaapin edessä kokispullo kädessä varmaan kaksikymmentä minuuttia taistellen, mietin vain kuinka paljon limpparin juominen harmittaisi pienen helpotuksen jälkeen. Niinkin heikossa olossani tein kuitenkin mielestäni erittäin vahvan ratkaisun; laitoin kokiksen takaisin kaappiin ja otin vichy-pullon tilalle. Taas yksi ylpeyden aihe!

Olo koheni hieman iltaa kohden, mutta päänsärky ei halunnut hellittää. Ei oikein huvittanut mikään. Avohubbyni sai minut kuitenkin lähtemään illalla vielä lenkille kanssaan. Pelätty päivä kolme iskikin salakavalasti päivänä neljä.

Tämä ei ollut kiva päivä, olin väsynyt, itkuinen ja kipuinen koko päivän. Viimeisenä ajatuksena ennen nukahtamista ajattelin, että tästä voi toivottavasti olla suunta vain ylös.

Päivä 5

Huhheijjakkaa mikä päivä. Olin liikkeessä aamusta iltaan, suoraan koulusta töihin, ei minkäänlaista aikaa hengähtää. Eikä siis myöskään aikaa liikkua, välimatkojen kävelyjen lisäksi. Tästä päivästä ei siis ole kauheasti raportoitavaa. Olo oli onneksi parempi kuin edellisenä päivänä! Vaikeudet ovat nyt siis toivottavasti ohi.

 

Tänään (siis kuudentena päivänä) en myöskään kerkeä liikkumaan yhtään ylimääräistä. Huomenna aion kuitenkin iltapäivällä käydä salilla ja illalla pyöräilen Nokialle seuraavaan ryhmätapaamiseen.

Harmittaa todella kun aikataulut ovat tällaiset, mutta koska koulumatkaa minulla on sellaiset rapsakkaat 170 kilometriä, ei pitkän koulupäivän jälkeen yksinkertaisesti kerkeä salille (ja jos kouluun täytyy lähteä seitsemältä aamulla, ei aamulenkki viideltäkään oikein houkuttele). Nyt kuulostaa kyllä pahasti tekosyiltä! Mutta onneksi olen kuitenkin käynyt liikkumassa aina kun se on ollut mahdollista. Täytyy vaan pitää itseä silmällä, ettei ala keksimään tekosyitä silloinkin kun aikaa on.

Niin ja joo tänään aamupala suklaapirtelöni jäi niin möykkyiseksi, ettei sitä pystynyt juomaan, yökkäilen sain alas ehkä puolet. Että ei tää oikeesti niin kivaa ole.

Niin ja sitten piti kertoa vielä unista. Yhtenä yönä näin unta, missä söin maailman parhaan subin ja viime yönä näin unta missä söin hirveästi arnoldsin donitseja. Nekin maistui niiiiin hyvältä :D Olen muutenkin tehnyt jo mielessäni listaa kaikista niistä ruuista mitä haluan syödä, sitten kun saan taas nauttia ruokailusta. En tiedä onko se hyvä vai huono, mutta vielä ainakin se on auttanut minua vetämään vetiset jauhopussini alas.

Huomenna koittaa päivä seitsemän, viikko takana, kaksi jäljellä. Kyllä tästä selvitään! Toivon vaan, että löydän parempia makuvaihtoehtoja suklaan ja mansikan tilalle! Vähän olen stressannut ja ihmetellyt sitä, etten näe ainakaan silmämääräisesti mitään tuloksia, mutta huomenna kun käyn salilla pääsen vaa’alle ja näen onko kiloja karissut ollenkaan. Peukut pystyyn! Olisi se vähän kurjaa mennä toiseen tapaamiseen laihtumatta yhtään, vaikka olen voinut olla niin ylpeä itsestäni ja itsekuristani.

Tästä se jatkuu.

Ja muistakaa EI tekosyitä!