Masennustestien tulkintaa
Netti on pullollaan masennustestejä, kuten 21 kysymyksen BDI-testi tai siitä lyhyempi, 14 kysymyksen versio tai vaikkapa 10 kysymyksen DEPS-seula. Masennustestit ovat siitä helppo löytää, että kirjoittamalla googleen ”masennustesti” löytää ihan varmasti kelvollisen masennustestin eikä mitään iltasanomien höpöhöpöä. Noita samoja testejä alan ammattilaisetkin käyttävät. Toisaalta siinä vaiheessa kun ihminen alkaa etsiä netistä masennustestiä testatakseen, että onko masentunut, niin eiköhän hän ole masentunut. Tämä sairaus kun voi olla aika helppo tunnistaa: jos päivät pitkät masentaa, niin sitä voi melko todennäköisesti olla masentunut. Toki on sairauksia, kuten kilpirauhasen sairaudet, jotka vetävät alakuloiseksi ja olon saamattomaksi, ja toisaalta masennus ei välttämättä ole aina ihan tyypillinen eikä ihminen heti hoksaa olevansa masentunut.
Masennustestin tekemisessä oma kompastuskiveni on välillä se, että en tiedä, mitä hetkeä ajattelisin. Noissa kolmessa jakamassani testissä vaihtoehdot ovat viimeinen viikko, viimeinen kuukausi ja yhdessä ei määritellä ajanjaksoa ollenkaan. Tänään kun on ollut ihan mukava päivä, vaikka sunnuntaina en saanut sohvaa irti selästäni ja mieli oli musta. Lisäksi minun täytyy olla todella masentunut, että menettäisin ruokahaluni (pikemminkin pistelen suklaata naamaani, jos sitä vain sattuu olemaan) eikä yöunetkaan häiriinny, vaan nukun jopa kymmentuntisia öitä ja herään aamulla hirvittävän väsyneenä.
Kävin pari kuukautta sitten depressiohoitajan juttusilla, ja hän ihan pariin kertaan tarkensi, että enkö tunne oloani surulliseksi. Ei, en ollut tippaakaan surullinen. Ärtynyt, pettynyt, tyytymätön, saamaton, väsynyt ja hidas, mutta en millään muotoa surullinen. Silloin sain testitulokseksi lievä masennus, ihan niin kuin minusta tuntuikin. Sitten pari viikkoa myöhemmin tunsin oloni todella surulliseksi ilman erityistä syytä ja itketti kovasti. Mietin, että johtuikohan se nyt siitä, että mieltäni jäi kalvamaan hoitajan kysymys vai oliko jossain sisälläni purkautumatonta surua. Ja muistinkin aiemmista masennuksista, miten lopulta inhosinkaan omien olojen ikuista vatvomista ja jatkuvaa tarkkailua ja tuntemusten nimeämistä. Tein testin uudestaan, ja tulos oli jo keskivaikea masennus.
Vinkkinä muutes heille, joille masennus on tuntematon sairaus, niin useamman viikon jatkunut lievä masennus on jo syy hakea apua. Masennukseen on hirvittävän paljon helpompi saada apua, kun se ei ole äitynyt pahaksi. Ihan kuin kipeän hampaankin kanssa: paikkaaminen on helpompi juttu kuin juurihoito tai hampaan irti repiminen.
