2. Tyytymättömyys

Olen jo pitkään huomannut olevani tyytymätön elämääni. Vähän yli vuosi sitten tein työtä josta en nauttinut ja ajattelin aina, että kunhan saisin viimeisen työpäivän kasaan kaikki olisi taas maagisesti hyvin. Kun viimeinen työpäivä loppui, tunsin ehkä pientä helpotuksen tunnetta sisälläni, mutta siinäpä se oli. Uudet asiat alkoivat ahdistamaan minua. Vaikka luulin, että opiskelujen aloittaminen uudelleen tekisi olostani paremman, tunnen vieläkin saman tyhjän kuopan sisälläni ja aina silloin tällöin neljältä aamuyöstä yritän olla huutamatta ahdistustani. Olen ehkä vihdoin tajunnut sen, että onnellisuuteni ei ole koskaan ollut kiinni ulkopuolisista asioista, eikä sisälläni olevaa tyhjyyttä voi korjata jollain näistä keinoista:

1. Lopettamalla koulu uudelleen
2. Ostamalla uuden paidan 
3. Ottamalla äkkilähdön ulkomaille
4. Huutamalla poikaystävälleni puhelimessa
5. Itkemällä kolme tuntia putkeen
6. Pistämällä välejä poikki kaikkien kanssa
7. Lopettamalla tytöt
8. Syömällä Hesburgerin juustohampurilaisaterian
9. Juttelemalla tuntemattomien kanssa omeglessa omista ongelmistani
10. Kuuntelemalla Lana Del Reyn Ultraviolence levyn läpi aamuviideltä

Vaikka mitä olen yrittänyt tehdä, en vain tunne oloani enää kokonaiseksi. Tai en tiedä, onko se edes kokonaisuutta mitä toivon ja etsin. Toivoisin, että voisin olla samanlainen ihminen kuin olin vielä pari vuotta sitten. Silloin minä kiinnitin huomiota ulkonäkööni, söin terveellisesti. Olin sosiaalinen, rakastin uusien ihmisten tapaamista ja rakastin olla ihmisten kanssa. Minulla oli harrastus, liikuin paljon. Pukeuduin todella nätisti. Olin kaikin puolin mukava ja pidettävä ihminen.
Tietenkin minulla oli silloinkin ongelmia: joinain päivinä en syönyt kun olin liian surullinen. Itkin aivan liian paljon. Välillä en jaksanut välittää ympärilläni olevista ihmisistä. Olin myös itsekäs. Kerran skippasin tanssitunnit yhden viikon ajan, koska olin väsynyt enkä jaksanut mennä, vaikka tiesin että se tuottaisi hallaa muille tanssiryhmäläisilleni. Nukuin huonosti kolmen kuukauden ajan ja olin koko ajan väsynyt, mutta silti jotenkin löysin aina aamuisin voimaa siihen, että sudin luomiväriä luomiini ja valitsin vaatteeni. Vastasin aktiivisesti tekstiviesteihin jotka sain. Tapasin koulun jälkeen kavereita. Nautin elämästäni. Minulla oli vain huonoja päiviä, ei kokonaisvaltaisesti huonoa ja harmaata elämää mistä tunnun kärsivän nyt.

Nykyään minua ei jaksa kiinnostaa mikään. Urheilen silloin tällöin. Syön mitä sattuu. En jaksa meikata. Vaatteetkin on ihan sama. Paitsi silloin, kun kävelen kaupungilla kaupan ohi ja näen näyteikkunassa hienon paidan. Silloin minusta tuntuu, että minun on pakko saada tuo paita. En pysty elämään ilman tuota paitaa. Tuo paita tekee minut onnelliseksi. Niin ei kuitenkaan ole, olen vihdoin alkanut tajuamaan sen itse. Yksi vaaleanpunainen poolopaita ei tee minusta yhtään sen onnellisempaa tai parempaa ihmistä kuin mitä olen nyt. Ehkä hieman paremmannäköisen ihmisen se minusta tekisi, mutta siinäpä se. 
Uudet ihmiset eivät kiinnosta minua enää pätkän vertaa. Jossain vaiheessa yritin saada uusia kavereita uudesta koulustani, mutta eipä siitäkään mitään tullut. Jaksoin ehkä viikon ja tipahdin heti pois kärryiltä. Minä, ennen niin sosiaalinen, istun nykyään ruokalassa yksin ja selaan kännykkääni. Minä, joka ennen hakeuduin väkisinkin uusien ihmisten pariin tuijottelen ulkopuolelta muiden hauskanpitoa ja ahdistun kun mietin bileitä ja muita juhlallisuuksia. Toisaalta on ihan hyvä, että opin olemaan yksinkin. Toisaalta on ihan hyvä oppia olemaan yksin. Mutta toisaalta minua ahdistaa tämä yksinäisyys jossa nyt elän. Se on niin kamalan… yksinäistä. 

 

hyvinvointi terveys mieli hyva-olo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *