Lue tämä kirja – Remembering the things I drank to forget
Sarah Hepolan Remembering the things I drank to forget on muistelmateos elämästä alkoholin kanssa. Näissä selviämistarinoissa kaava on aika sama, on ihminen joka alkaa jossain elämänsä vaiheessa juoda, juominen eskaloituu, seuraa raitistumisyrityksiä ja raitistuminen, kirja loppuu, yleensä onnellisesti. Sarah Hepola kirjoittaa elämäntarinaansa muistikatkosten kautta, hän jäljittää mitä on tapahtunut niinä tunteina kun alkoholi on vienyt häneltä muistot. Kirja oli nopealukuinen ja omassa lokerossaan kiinnostava, mutta luulen että olen viime aikoina lukenut turhan monta samantyyppistä kirjaa koska alkaa vähän puuduttaa se sama tarina. Mutta, ajatuksia heräsi tästäkin kirjasta paljon ja siinä mielessä lukukokemus oli antoisa.
Juovat juuret?
Kirjailija on suomalais-irlantilainen, ja ennakkokäsitys suomalaisten ja irlantilaisten juomatavoista on puuduttava mukatotuus jonka taakse voi mennä piiloon, ja tässäkin tarinassa siihen viitataan. Ehkä vähän vitsillä mutta kuitenkin. Ihan kuin ei olisi muuta vaihtoehtoa koska sattui syntymään maahan jossa juodaan paljon. Runsaan alkoholinkäytön kuittaaminen kulttuurina on näköalatonta, vähättelevää ja väsynyttä. Kulutus on kasvanut Suomessa koko ajan, 50-luvulla 100% alkoholia käytettiin noin 2 litraa henkeä kohden kun sama luku on vuonna 2019 kivunnut 10 litraan. 10% juomareista juo noin puolet kaikesta juodusta alkoholista eikä tämä suhdeluku ole muuttunut vuosikymmenten aikana. Eikä Suomi edes ole eniten juovien maiden joukossa, kärkisijaa pitää Liettua 16 litralla. Se siitä suomalaisesta juomatavasta. Toki alkoholin aiheuttamat sairaudet ovat korostuneet terveydenhuollossa, ja se on merkittävä rasite täällä, mutta päihdeongelma ei edusta suomalaisuutta mitenkään erityisen selvästi.
Hippokampus hädässä
Kirjan nimikin viittaa niihin muistoihin jotka on hukattu alkoholin vuoksi, tai niihin jotka on hukutettu tuoppiin.
Black out- muistikatkot ovat seurausta alkoholin vaikutuksista aivojen hippokampukseen. Hippokampuksen hallinnoima lyhytkestoinen episodimuisti joka tallentaa tapahtumia, ei enää tietyssä humalatilassa toimi kuten sen kuuluisi. Filmi menee poikki. Niitä muistoja ei siis ole lainkaan, niitä on turha yrittää kaivella muistinsa syövereistä aamulla, koska niitä ei koskaan syntynytkään. Tämä oli itselleni vähän hätkähdyttävä tieto, koska olen noita muistikatkoksia kokenut ihan oman osani. Ne jotka tietää, tietää, kuinka kauheaa löytää itsensä jostain tilanteesta eikä yhtään tiedä miten siihen on tullut. Näin käy alkoholin aiheuttamissa muistikatkoissa, ihminen voi puhua, kävellä, käydä asioimassa nakkarilla tai matkustaa bussilla kohti kotia mutta vintti on pimeänä. Sitten kun riittävästi alkoholia on palanut tai aivot sopeutuneet tilanteeseen, hippokampus alkaa toimia normaalimmin ja ihminen alkaa taas muistaa edellisen hetken, on jälleen kartalla siitä mistä on tultu ja miten. Muisti palaa pätkittäin.
Mulla on mennyt muisti liian monta kertaa, joskus osalta iltaa ja joskus kokonaan, niin että aamulla ei ole mitään käryä mitä on tapahtunut illan viimeisinä tunteina. Jostain syystä olin senkin normalisoinut, ajattelin että mulle nyt vain käy näin usein ja se siitä. Joskus kyllä ihmettelin sitä miten kaikki muut tuntuivat olevan aina paremmin kartalla myöhäisillan tapahtumista, kun itselläni alkaa pätkiä jo puoliltaöin. Nyt katson taaksepäin sitä ihmistä vähän tyrmistyneenä, että miten nuija pitää olla. Haloo joisit vähän vähemmän. Mun egon henkinen puolustus on aina ollut tilanteen tasalla, en ole koskaan ollut kova morkkistelemaan tai paisuttelemaan asioita aamulla, ellen sitten ollut oikeasti hölmöillyt, satuttanut itseäni tai loukannut muita. Ja koska olin yleensä hyväntuulinen humalainen, ei sellaisia tilanteita tullut vastaan kovin usein. Jos olisi, olisinko alkanut kyseenalaistaa juomistani aikaisemmassa vaiheessa?
”When men are in a blackout, they do things to the world. When women are in a blackout, things are done to them”
Herättävä sitaatti kirjasta on vapaasti suomentaen jotain seuraavaa: ”Kun miehet ovat filmi poikki-humalassa, he tekevät asioita maailmalle. Samassa tilassa olevat naiset ovat tekojen kohteena.” Tässä viitataan tietysti nakkikioskin jonoissa heiluviin nyrkkeihin ja kotimatkan varrella lymyäviin vaaroihin. Välillä tuntuu että olen todella onnekas kun mitään pahempaa ei ole koskaan sattunut. Paitsi. Olen joskus ollut intiimeissä tilanteissa ihmisten kanssa joiden kanssa en varmasti olisi selvin päin eksynyt samoihin lakanoihin, enkä ole muistanut miten sinne on päädytty. Jos en muista mitään, miten voin tietää oliko se suostumuksellista? Parista kerrasta on jäänyt epämääräinen hyväksikäytetty olo, mutta tapahtuneista on kulunut vuosia eivätkä ne tuntuneet silloinkaan niin isoilta asioilta että olisin tehnyt asialle jotain. Olkoot ne muistot siellä ja peittykööt uusiin parempiin. Niitähän tulee.
Sarah Hepolan kirjoituksia täällä: Salon.com