Lue tämä kirja – We are the luckiest

Tämä kirja voisi olla se joka muuttaa ajatteluasi.

Laura McKowenin We are the luckiest

on muistelmat, joita lukiessa välillä hengästyttää. Laura on mokaillut alkoholin kanssa oikein perusteellisesti, ja sain itseni kiinni kauhistelemasta monta kertaa lukiessani kirjaa. Onko se sitten hyvä vai huono vai ihan sama lukukokemukselle, sitä en tiedä, mutta aloin kyllä ajatella, että haluaisin päästää irti noista alkoholin liikakäyttöön liittyvistä asenteistani ihan kokonaan.

On vaikea muistaa että joillekin valinnan mahdollisuus on jo taakse jäänyttä elämää, kun näyttää siltä että ihminen itse nostaa lasia huulilleen kerta toisensa jälkeen.Rakas ihminen vaikuttaa välinpitämättömältä, ilkeältä, selkärangattomalta typerykseltä joka asettaa asiat hullunkuriseen tärkeysjärjestykseen.

Tarinoitahan riitää, jokaisella on kertomus jostain tyypistä joka joi kaiken ja jatkoi vaan. Mullakin on läheisiä, jotka rimpuilevat alkoholin kanssa ihan yhtä toivottaman voimattomina, mutta auttaako heitä se että jeesustellaan miten joku on tullut töihin, hoitanut lapsiaan, ajanut autoa, tehnyt kaikkia ihan arkipäiväisiä asioita ihan päissään. Laura McKowen kirjoittaa todella kauniisti ja itselleen armollisesti, ja rivien välistä huokuu helpottuneen, loukusta päässeen ihmisen kiitollisuutta. Tämä on minusta tärkeää. Päihdeongelmaiset  kylvävät ympärilleen turhautumista rikottujen lupausten myötä, suuttumusta päihteelle antautumisen vuoksi ja epätoivoa kaatuneiden raitistumisyritysten jälkeen, mutta tilanne ei muuksi muutu turhautumalla, suuttumalla tai vajoamalla epätoivoon. Jos olet itse todistanut kymmentä yritystä, kuinka monta kertaa se ihminen on epäonnistunut niiden lisäksi? Kuinka monena aamuna hän on ajatellut ”Nyt riittää” mutta rahkeet eivät ole riittäneet iltapäivää pidemmälle. Epäonnistumiset kasvavat vuoreksi jonka yli ei ehkä omin voimin pääse.

Tässä tarinassa AA:lla on suuri rooli, vaikka kirjoittajalla onkin ristiriitaiset tuntemukset tahoa kohtaan. Yksi kohtaus painui mieleeni erityisesti. Laura menee lapsensa kanssa AA:n juhliin humalassa, ja vieläpä autolla. Hänelle tuntematon ihminen lähtee juhlista ajamaan heidät kotiin lähes tunnin matkan päähän, eikä kukaan tuomitse Lauraa tai vaadi häntä seuraavassa kokouksessa tilille. Hän oli yhteisön jäsen joka oli vaikeuksissa ja häntä autettiin. Meillä ihmisillä on valtava voima jolla nostaa toisiamme pois kuopista, vaikka olisimme ne itse kaivaneet ja itse sinne hypänneet. Ja me voimme valita auttaa ihmistä huolimatta siitä. Ehkä kuoppa ei ollut niin syvä silloin kun hypättiin tai ehkä voimat loppuivat arvaamatta.Se voi käydä kelle vain.

Sinnikkyys on ajankohtainen sana jota on toisteltu koronakriisinkin aikana tiheään, ja se on myös kantava teema tässä kirjassa. Laura McKowen koki ensimmäisen selvän päivän toisensa jälkeen, kunnes viimein hän sai kasaan toisen, kolmannen, neljännen ja niin edelleen. Ja siitähän kaikissa elämänmuutoksissa on kyse, päivästä kerrallaan vain.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa