Miltä musta tuntuu

Olen käynyt erään päihdehoidon läheisviikonlopussa ja siellä minulta kysyttiin, miltä läheisen juominen on tuntunut. Päällimmäiset tunteet jotka tulivat silloin mieleen olivat turhautuminen, kyllästyminen, kiukku, huoli ja pelko. Tilanne oli tosi voimakas, sydän hakkasi, kädet tärisivät ja ääni värisi kun kerroin tunteistani. Tämän piti auttaa sitä läheistä ymmärtämään, että hänen juomisensa ei ole vain hänen asiansa, että se vaikuttaa moneen muuhunkin ihmiseen. Alkoholismi on itsekäs sairaus, ja siitä kärsivät harvoin näkevät tekojensa vaikutuksia muihin ihmisiin. Siitä kärsivät harvoin ottavat vastuuta omasta juomisestaan ja juomisen seurauksista.

Nyt kun muistelin sitä kokemusta, aloin miettimään, miltä minusta tuntuu oma, entisen minäni juominen. Sitäpä onkin tosi paljon vaikeampi eritellä, mutta en tunne ollenkaan niin voimakkaasti. Itselleen on helpompi olla armollinen ja luottaa.

Nämä asiat eivät siis aktiivisesti pyöri mielessäni, vaan ne nousevat mieleen kun mietin, miltä se oma juominen on tuntunut. Silloin kun join, taisin työntää näitä ajatuksia pois mielestä, ainakin silloin kun tilanne oli akuutti ja tunne epämiellyttävä. Hyvittelyjen ja etäisyyden myötä pystyin hyväksymään tekoni paremmin.

Miltä tuntui juoda

Tuntuu että se juominen oli ihan älytöntä. En ymmärrä itseäni enkä omia toimiani. En saa kiinni motiiveistani. Join siksi että olin aina juonut. Join koska muutkin joivat. Join tottumuksesta. Join vaikka tuntui siltä että olisi parempi jos en joisi. Olin huolissani siitä.

Minua hävettää että olen ollut holtiton. Hallinnan menettäminen on vaikea tunne ja yhdistettynä muistinmenetykseen siitä tulee tosi vaikea. Mielikuvitus paikkaa kyllä muistikatkokset, ja vatsaa vääntävä häpeä löytyy edelleen, vaikka viimeisestä kerrasta on tosi pitkä aika. Minua ärsyttää oma toimintani, erityisesti niinä joinain kertoina kun olen mokannut jotain tärkeää. Ärsyttää myös itsehillinnän puute.

Minua hämmästyttää oma päättämättömyyteni juomisen suhteen. Olen aika päättäväinen ihminen monen muun asian suhteen, mutta tässä asiassa kesti tosi kauan tehdä lopullinen päätös. Näin jälkikäteen katsottuna tiesin kyllä jo ajat sitten ne asiat jotka lopulta sinetöivät viime tammikuisen raittiuspäätöksen. Kiersin päätöstä kauan, välillä olin jo tosi lähellä, niin että alkoi jo jännittää mitä kaikkea uusi elämä voisi tuoda, ja sitten jänistin. Mikä minua pelotti tai epäilytti?

Minua säälittää se minä joka joi aina liikaa ja harmitteli sitä jälkeenpäin. Sillä ihmisellä oli kaikki tämä mitä mullakin, mutta jokin veti pois kotoa ja kohti tiedotonta tilaa. Mitä sieltä etsin? Jännitystä, vaihtelua ja seikkailua ehkä. Se loputon toiveikkuus siitä, että tällä kerralla osaan juoda. Tänään en juo liikaa. Tänään lähden kotiin ajoissa, juon hitaammin, otan vettä väliin ja onnistun. Ja sitten mokasin taas. Mikä puupää.

Osa niistä toilailuista jopa naurattaa, kelat pyörivät päässä kuin Benny Hill-show. Sitten ajattelen että se oli hauskaakin, mutta oliko siinä hauskaa se juominen vai se että näin aina ystäviä samalla? Ja jos joitain ihmisiä ei ole enää tullut tavattua koska ei juo, ehkä se johtuu siitä että ei niitä huvittanut alun alkaenkaan tavata. Juodaan muut mukaviksi.

Häpeä, ärsytys, ihmetys, sääli. Ei häävejä tunteita itseä kohtaan.

Miltä tuntuu olla juomatta

Se etten ole juonut kohta vuoteen tai aio enää juoda herättää varsin toisenlaisia ajatuksia ja tunteita.

Olen ylpeä itsestäni. Ihan puhtaasti olen tosi ylpeä siitä, että uskalsin lopulta päättää että nyt riittää ja siitä, että olen pysynyt päätöksessäni. Se ei ole ollut erityisen vaikeaa, mutta helpompaa olisi ollut jatkaa samalla radalla. Ylpeys on tunne joka kasvattaa muitakin itsemyötätuntoisia ajatuksia, ja tunnen näinä päivinä paljon useammin positiivisia tunteita itseäni kohtaan. Uskon ja luotan itseeni enemmän.

Olen onnellinen että olen löytänyt tämän elämäntavan ja sen parhaat puolet. Olen kiitollinen että näen tämän elämänmuutoksen kokonaan hyvänä. Minun ei ole tarvinnut epäillä itseäni, aloittaa alusta, seilata kahden vaiheilla enää. Vailla katumusta, tunnen vain saaneeni enkä lainkaan luopuneeni. Tiedän tosi hyvin, että joillekin tämä samanlainen muutos tulee suuren kivun, luopumisen ja menetyksen kautta, ja olen tosi iloinen siitä, että tämä on ollut minulle näin helppoa.

Olen kiitollinen kun olen tässä tilanteessa nyt. Kun kaikki on epävarmaa ja moni elämänalue tuntuu seisovan huteralla pohjalla, olen kiitollinen selvästä päästäni. Olen kiitollinen siitä että minussa on voimaa kohdata tämäkin myllerrys.

Olen innoissani koska ehdin vielä elää tämänlaista elämää kauan. Sellaista elämää jossa hyväksyn omat nahkani sellaisena kuin ne ovat, en epäile itseäni, tunnen tekeväni itselleni ja läheisilleni oikein. Välillä joudun kyllä sensuroimaan itseäni kun alan kuulostaa rasittavalta besserwisseriltä läheisten seurassa. Ehkä vähän samalla tavalla kun ruokavalioihin hurahtaneissa ihmisissä, pieni julistava saarnaaja minussa pyrkii välillä pinnalle.

Ja joskus, harvoin, tunnen etten kuulu joukkoon. Hetkellisesti tunnen itseni ulkopuoliseksi joistain porukoista kun en pysy kärryillä jutuissa tai en jaksa höyrytä yömyöhään. Mutta se menee ohi.

Ylpeys, onni, kiitollisuus, innostus, hyväksyntä. Hyviä tunteita.