Lily

T-total

T-total
misuli

Mikä on ongelman nimi?

Alkoholisti, suurkuluttaja, riskikäyttäjä, päihdeongelmainen.

Taas pyörittelen sanoja, varmaankin koska lähelläni on ihminen vaikeuksissa alkoholin kanssa, ja yritän parhaani mukaan olla osa ratkaisua. Analyyttinen kympin tyttö sisälläni haluaa siis tuntea vastustajansa. Väistämättä olen pohtinut myös sitä, mikä kategoria olisi ollut minun, ja mihin kategoriaan olin ehkä matkalla.

”Alkoholismi on krooninen sairaus, jossa mieli ja elimistö tulee riippuvaiseksi alkoholin saamisesta. Alkoholiriippuvuudelle (alkoholismille) on ominaista alkoholin jatkuva, usein toistuva tai pakonomainen käyttö riippumatta käytön aiheuttamista sosiaalisista tai terveydellisistä haitoista.” -Terveyskirjasto

Alkoholismia on tutkittu paljon, eikä syitä sen syntyyn ole pystytty tarkasti rajaamaan. Geenit vaikuttavat oman osansa, mutta ympäristöllä on myös iso rooli. Toisin sanoen, jos geeneiltään alkoholiriippuvuuteen taipuvainen ihminen syntyy muslimimaahan, hänestä tuskin tulee alkoholistia. Ja taas toisaalta, vaikka olisi miten vähän alkoholille persot geenit, jos harjoittelee lujasti, ajan kanssa saa kyllä itselleen kehitettyä ongelman.

8 prosenttia miehistä, 2 prosenttia naisista

Suomessa on arviolta 216 000 alkoholistia joista iso osa käy töissä. Se joukko jotka ovat jo pudonneet työelämän kyydistä, ovat terminaalivaiheen alkoholisteja, eli sairaus on jo todella pitkällä ja hoito vaikeaa. Kuitenkin terveyshaittoja on myös töissäkäyvillä alkoholisteilla, ja he voivat vielä saada hyvänkin vastineen hoidolle pystyessään lopettamaan alkoholinkäytön. Maksa ja aivot kärsivät pitkäaikaisesta suurkulutuksesta eniten, maksa rasvoittuu ja voi tulehtua, aivojen toimintakyky heikentyä jopa lopullisesti. Muisti, aloitteellisuus, päättelykyky ja motoriikka ovat tulilinjalla. Tämän tapahtuessa ihmisen sisällä, hän voi ulospäin vaikuttaa ihan toimintakykyiseltä. Kuitenkin, alkoholismi on etenevä sairaus joka pahimmillaan johtaa kuolemaan.

Kaikki tämä on yleisessä tiedossa, mutta silti alkoholismia vähätellään sairautena. Sitä vähättelevät sekä sairaat että heidän läheisensä, hoitohenkilökunta heidän ympärillään, heidän työnantajansa. Moni sellainen taho, jolla jo lainsäädännönkin puolesta olisi velvollisuus pitää huolta hyvinvoinnista, katsoo sormien läpi ja mahdollistaa. Sitten kun hoitoon ohjataan työpaikan puolesta, hoidon jälkeen edellytetään ehdotonta raittiutta ja sen epäonnistuessa tulee irtisanominen. Kuitenkin todella moneen raitistumispolkuun kuuluu myös retkahdus, kertaluontoinen hairahtuminen ei siis vielä kerro lopputuloksesta oikein mitään. Kun seuraukset ovat näin vakavat, työyhteisöissä ongelmaan puuttumisen kynnys nousee korkeaksi. Ei haluta aiheuttaa työkaverille ongelmia kielimällä aamuhumalasta tai myöhästymisestä.

Alkoholismiin ei myöskään saa kuntoutustukea tai sairauslomaa ellei potilaalle ole jo kehittynyt vakavia elimellisiä haittoja. Tämä taas saattaa vääristää alkoholismista kärsivän käsitystä omasta tilastaan, kun sairausloma kirjoitetaan masennukseen tai muuhun ongelmakäytöstä johtuvaan oireeseen, eikä puututa siihen oikeaan syyhyn joka tilan aiheuttaa. Vertailun vuoksi, muunmuassa bulimia ja pakko-oireinen häiriö taas tunnustetaan laajalti tahdosta riippumattomiksi ja sairauslomiin sekä kuntoutustukeen oikeuttaviksi sairauksiksi. Juomisen pakonomaisuus on alkoholistilla yhtä voimakas.

Tosi monella meistä on toisen käden kokemusta alkoholismin aiheuttamista haitoista, itseasiassa arviolta noin miljoonalla suomalaisella. Joku sukulainen tai ystävä tai ystävän vanhempi, jolle alkoholi tuo vain murhetta. Siihen nähden alkoholiin suhtaudutaan täällä aika suopeasti ja suojellen, ja juominen nähdään voimakkaasti yksityisasiana johon puututaan vasta kun henkiä on vaarassa. Vasta kun haitat ovat merkittäviä.

Alkoholi aiheuttaa haittoja myös vähäisemmässä käytössä, sen vaikutuksista voi kärsiä vaikka ei joisikaan alkoholistisesti.

Puoli miljoonaa

Arviolta 560 000 suomalaista käyttää alkoholia yli riskirajojen. Tämä on tilastoimaton kirjava joukko ihmisiä joille alkoholi aiheuttaa fyysistä ja henkistä rasitusta, mutta jotka eivät juo pakonomaisesti, heille ei ole vielä kehittynyt riippuvuutta ja elämän perustukset ovat vielä pystyssä. Nämä suurkuluttajat pystyvät lopettamaan tai vähentämään juomistaan näin halutessaan.

Alkoholin riskikäytössä ylittyy korkean riskin kulutuksen rajat, mutta merkittäviä alkoholihaittoja tai -riippuvuutta ei ole vielä ilmaantunut. Eli annosmäärät joita nautitaan kerralla ovat suuria ja voimakkaasta päihtymisestä johtuva onnettomuusalttius aiheuttaa vaaratilanteita. Esimerkiksi.

Alkoholin haitallisessa käytössä on selvästi tunnistettavia ja määriteltävissä olevia alkoholinkäytön aiheuttamia fyysisiä tai psyykkisiä haittoja, mutta ei riippuvuutta. Maksa on rasittunut mutta mitään peruuttamatonta ei vielä ole tapahtunut. Ihmisen kroppa kestää paljon murjomista ja palautuu vielä pitkänkin kaltoinkohtelun jälkeen. Ylipaino, masennus ja unettomuus ovat tyypillisiä vaivoja, jotka voivat aiheutua liiasta alkoholinkäytöstä, mutta niitä ei ensisijaisesti mielletä siitä johtuviksi.

Kaikki ovat yksilöllisiä siinä, milloin haittoja alkaa ilmaantua. Hyviä merkkejä ovat oma tai läheisten huoli, tai se että kerran kerrasta juominen lähtee käsistä. Että juo usein enemmän kuin oli alunperin tarkoitus. Alkoholihaittojen kannalta yli yhden promillen humala on rajapyykki, jossa haittoja alkaa ilmetä enenevästi. Alkoholin palaminen on myös yksilöllistä, mutta summittaisesti 70-kiloinen nainen saa yhden promillen humalan aikaiseksi parissa tunnissa viidellä annoksella alkoholia. Siis kahdella isolla ja yhdellä pienellä lasillisella viiniä.

Yksi minä

Olin itse epäilemättä riskikäyttäjä, suurien kerta-annosten vuoksi onnettomuusaltis ja koska olin lähes aina juodessani yli yhden promillen humalassa. Tämän blogin myötä tekemäni taustatyö on ollut tosi pysäyttävää. En tosiaan ollut ajatellut että oma alkoholinkäyttöni olisi ollut näin haitallista. Haitoista saa kyllä tietoa vaikka mistä, mutta jostain syystä en ajatellut sen valistuksen koskevan minua. Nyt näen että ongelma oli ilmeinen. Miksi nostin itseni sen yläpuolelle? Varmaankin siksi, että alkoholistia ajatellessani mieleeni tuli lapsuuden kotikaupungin kaduilta tuttu hahmo, huonohampainen ja kuluneissa vaatteissa kulkeva setä joka huuteli ja horisi sekavia. Siis ihminen joka oli sairastanut alkoholismia jo vuosia, ehkä vuosikymmeniä.

Ajatteluuni on vaikuttanut myös baarityö, jossa alkoholi on niin perin tavallinen ja arkipäiväinen asia. Osa asiakkaista on suurkuluttajia ja alkoholisteja ja töissä heistä tulee tuttuja. Heille tarjoilee aamulla yhdeksältä ensitöikseen kossua lantrattuna lämpimällä hanavedellä koska tutina on niin kova eivätkä muut juomat vielä pysy sisällä. Tai työpäivän päätteeksi he istuvat tiskille jaarittelemaan ja tyhjentämään tuoppeja, usein myöhään iltaan saakka, arkena vähän varovaisemmin ja viikonloppuna sitten olan takaa. Oma juominen tuntuu vähäiseltä vaikka se ei sitä olisi. En ole ollut baarissa töissä enää vuosiin ja kaikki tuo tuntuu olevan muinaishistoriaa, mutta yhtä kaikki osa minua.

Alkoholinkäyttöä voisi ajatella janana jonka toisessa päässä on täysraittius ja toisessa alkoholismi. Siihen välille mahtuu kaikki maailman alkoholinkäyttö, josta suuri osa on ongelmatonta. Mutta käyttäjä myös liikkuu janalla elämänvaiheiden myötä, juominen vähenee ja lisääntyy riippuen monista asioista. Sekin horiseva setä oli joskus ollut janalla lähempänä keskikohtaa. Itse en ollut juuri muuttanut omia käyttötottumuksiani opiskeluaikojen jälkeen ja join aina paljon ja nopeasti. Kalibrointi tuli siis tarpeeseen, ja se olisi tietysti voinut olla myös määrien uudelleen arviointi eikä täysraittius. Minulle tämä on kuitenkin toiminut hyvin, enkä varmaan enää kaiken tämän oppineeni valossa aloittaisi uudelleen.

Avainsanat: , , ,
hyvinvointi terveys
misuli

Kerronpa siitä mitä en enää tee

Juttelin erään ystävän kanssa juomisesta. Omasta olemattomasta ja hänen vähentyneestä käytöstään, ja kävi ilmi että kokemuksemme sosiaalisista kuvioista ovat samanlaiset. Molemmat olemme pudonneet joistakin vanhoista porukoista ulkopuolelle ja molemmilla oli samanlainen haikea, hämmentynyt ja helpottunut olo. Hämmentynyt siksi ettei oikein tiedä syytä yhteydenpidon katkeamiseen ja helpottunut siksi että ei olisi ehkä niin huvittanutkaan aina käydä kosteissa tapaamisissa istumassa joko selvin päin tai jarrut päällä. Haikea tietysti siksi että vanhat kaverit kaikkoavat. Mietin, miten olen viestinyt raittiudestani muille ja olisiko tämä ollut arvattavissa alusta lähtien? Miten läheiseni ovat suhtautuneet kun olen, syystä tai toisesta kertonut lopettaneeni alkoholinkäytön kokonaan?

Kaikki kenen kanssa olen raittiudestani ollut avoin, ovat olleet tsemppaavia tai vähintään neutraaleja, yleisesti kuitenkin enemmän positiivisessa mielessä. Yksi tai kaksi ajattelematonta möläytystä tylsyydestä tai ikävästä sitä humalassa sekoilevaa minua kohtaan olen kuullut, mutta pääosin olen saanut vain kannustavia kommentteja. Pari raskausepäilyä on esitetty, mutta alan kai olemaan sen verran vanha ettei se ole ihmisillä ensimmäisenä mielessä. Alussa kyllä pelkäsin tästä tulevan isomman numeron, mutta taisinkin itse olla se joka piti enemmän meteliä. Ehkäpä koronavuosi helpotti siinä, kun elämä on muutenkin ollut tällaista kotona nyhräämistä, niin siinä ei minun panostani afterworkeilla ole ehditty kaipailemaan. Nyt kun vyön alla on jo vuoden päivät, on helpompaa kuitata olevansa raitis ja se kuulostaa jo elämäntavalta. Parin viikon mittainen raittius on haavoittuvampi ja helpompi tulkita kokeiluksi.

”Mä olen lopettanut juomisen. En mä enää juo. Onko jotain alkoholitonta? En käytä alkoholia. Olen nykyään raitis. Joo olen liittynyt raittiusseuraan. Olen aatellut lopettaa kokonaan.”

Pari ihmistä on madaltanut ääntään ja tiedustellut mitä kauheaa on tapahtunut että päädyin tähän radikaaliin ratkaisuun. Selvästi odotetaan että taustalla on kauhea tarina siitä kuinka unohdin lapseni kännissä jonnekin, tai ajoin autolla tieltä, tai join kolme viikkoa putkeen ja heräsin sairaalasta ilman toista jalkaa. Jokin todella traaginen tapaus joka on johtanut tähän erittäin poikkeukselliseen päätökseen. Tekee mieli madaltaa omaakin ääntä ja kuiskata: ”Tajusin etten halua enää juoda.” Jostain syystä ensimmäisinä viikkoina yritin kyllä itsekin keksiä jotain tehokasta, yksiselitteistä syytä lopettamiselle. Jotain jota kukaan ei kyseenalaistaisi. Koska jostain syystä se, että omasta mielestäni alkoholi ei sovi minulle, ei ole tällainen syy.

”No oon miettiny noita terveysvaikutuksia niinku syöpäriskiä. Ei se oikein mun mielestä sovi mulle. En tunne saavani siitä mitään. Voin paremmin ilman. En oikeastaan halua juoda.”

Muutamia kuukausia minun jälkeeni myös puolisoni lopetti juomisen. En voi valehdella, olin siitä iloinen. Ei hänen juomisessaan ollut mitään huolestuttavaa, eikä se häirinnyt minua kuin joinain harvoina kertoina kun hän tuli yöllä kotiin ja satuin olemaan vielä hereillä. En ole herkkäuninen, mutta alkoholi haisee kyllä tosi pahalta sekä hengityksessä että huoneilmassa jos ei itse juo. Hän suhtautui lopettamiseeni kannustaen ja mutkattomasti, ja luulen että pinnan alla oli paljon helpotusta. Olen ehtinyt aiheuttamaan liikaa huolta toikkaroidessani pitkin kyliä. Olen ehtinyt olla rasittava humalainen ääliö liian monta kertaa.

Lapsille ei tästä pidetty mitään tiedotustilaisuutta, saunakaljat vain vaihtuivat alkoholittomiin ja jossain keskustelussa on varmaan sivuttu sitä etteivät äiti tai isä juo enää lainkaan. Kotona- ja läsnäoloaika on lisääntynyt. Eli he ovat varmasti vain mielissään, vaikka eivät mitään sen syvällisempää tiedäkään.

Töissä olen kertonut jos asia on noussut esille, mutta tälläkään elämänalueella en ole ajatellut laajemman tiedottamisen olevan tarpeellista. Se vertaisten porukka, jonka kanssa olemme käyneet kaljoittelemassa tietysti tietää, ja siitä porukasta olenkin tippunut vapaa-ajan osalta kyydistä. Suhtautuminen on sellaista äimistelyä ja ihastelua, monet ovat itsekin miettineet tekevänsä saman ja olemme vaihdelleet kokemuksia kuivista kausista.

Isäni on aina tarjonnut vierailleen avokätisesti juotavaa, ja hänelle sanoin aika monta kertaa ennen kuin tarjoamiset vaihtuivat alkoholittomiksi. Viime syksynä hän sitten kysyi että olenko lopettanut juomisen kokonaan ja kun vastasin myöntävästi, hän vain totesi että se taitaa olla aika iso trendi nykyään. Ja heitti jonkin knoppitiedon miten paljon alkoholittomien oluiden myynnin odotetaan kasvavan tulevan vuoden sisällä vähittäiskaupassa. Hän on yleensä hyvin kartalla olutasioista ja nykyisin hänellä on jääkaapissa myös nollakaljaa. Äitini totesi vain että vai sellaista tänään. Hänen puolustuksekseen sanottakoon että olen ehtinyt elämäni aikana aika monen hurujunan kyytiin ja äiti ei välttämättä ajatellut tämän olevan näin pitkäkestoinen mielenliike. Sisko oli yksi heistä jotka suhisivat matalalla äänellä tiedustelun tapahtuneen taustoista.

On varmaan väistämätöntä että kun kertoo tällaisesta elämänvalinnasta, jotkut ihmiset punnitsevat omaa päihteiden käyttöään sitä vasten. Osa kohauttaa olkiaan ja jatkaa elämäänsä kuten ennenkin, osa huomaa itsekin haluavansa muutosta ja toteuttaa sen ja osa saattaa haluta muutosta mutta ei ole vielä valmis ottamaan sitä viimeistä askelta. Kuten en minäkään ollut. Monta vuotta selittelin omaa juomistani ihmisille jotka eivät juoneet, vaikka kukaan ei todellakaan kysynyt. Ei minuakaan nyt kiinnosta kenenkään muun juominen paitsi omani. Mutta aina on se joku, jonka arkaan paikkaan toisten raittius osuu ja siitä seuraa sekavia puheenvuoroja alkoholinkäytöstä.

”En mä edes juo kauhean paljon. Pari saunakaljaa menee viikoittain. Pystyn lopettamaan milloin vain. Just olin kaks viikkoa juomatta. Ruokajuomat ja viikonloppuna vähän viiniä. Voisin ihan yhtä hyvin olla ilman.”

Miksi siitä sitten on kerrottava?  Alkoholi on iso osa yhteiskuntaa ja sosiaalisia kuvioitamme, ja siksi tämä asia tulee usein esille melko tuntemattomienkin seurassa. Jos yrittää pitää matalaa profiiia, miten kieltäytyä alkumaljasta tai tarjotuista saunakaljoista, mikä on selitys jos ulkona syödessä valitsee veden ruokajuomaksi? Varsinkin jos ennen on valinnut aterialle ämpärillisen viiniä ja todellakin osallistunut jaettaviin pulloihin. Kiusallisinta on, jos tulen tapaamaan jotakuta ja tämä on jo ehtinyt hakea juomat ja  pöydässä odottaa valmiina vaikkapa entinen lempijuomani, kylmä valkoviini.

”Hei kiitos tosi paljon mutta mä lopetin juomisen joku aika sitten. En mä edes yhtä lasillista viitsi. No ei se tietysti vaikuta mitään, ei tietenkään, mut en mä silti. No kun mä haluun olla ihan kokonaan ilman. Juo sä se, mä haen itselleni jotain muuta. Joo kaikki on hyvin, on on. Ei haittaa sun juominen yhtään.”

Joillekin se on sanottava kovempaan ääneen ja joillekin riittää vähempi mesoaminen. Jotkut hoksaavat sanomattakin. Joillekin kerron koska toivon voivani muuttaa heitä, tehdä tästä vähemmän pelottavaa ja enemmän normaalia, toivon saavani heidät mukaan. Joillekin kerron koska ajattelen löytäneeni samanlaisen ihmisen. Joillekin kerron koska he kysyvät. Joillekin kerron koska olen ylpeä itsestäni. Ja joillekin minun on kerrottava, koska se on muuttanut elämäni.

Avainsanat: , , ,
hyvinvointi ystavat-ja-perhe oma-elama