Ekat kerrat

Muistan aika tarkalleen miten join ensimmäisen kerran. Oltiin kasiluokalla eli 14-vuotiaita ja vanhempani ostivat minulle ja ystävälleni jotain mietoa viiniä, ehkä helmeilevää omenaa, ja menivät itse johonkin kylään illaksi. He ajattelivat ehkä, että koska kokeilu oli leijaillut mielen päällä jonkin aikaa, olisi turvallisempaa antaa meidän kokeilla kotona ekan kerran. Juotiin se viini ja jatkettiin porukoiden kotiviinillä. Poltin myös ekat tupakat äidin hätävarasätkäpussista, kaverini oli kokeneempi ja osasi kääriä kessut. Itse humalaa en muista, en ollut vaikuttunut olotilasta suuntaan tai toiseen, mutta niin se vain jäi sen jälkeen tavaksi. Ei joka viikonloppu, mutta ehkä kerran kuussa oli keskustassa disko, ja silloin yritettiin kisuttaa joku ostamaan pullo. Kiljua sai aina joltain, ja sitä opeteltiin tietenkin tekemään myös itse. Noiden aikojen juomisesta on oikeastaan vain yksi ikävä muisto, kun olin juonut liikaa ja könysin kotiin, ja nuorempi sisarukseni auttoi minut sänkyyn ja sepitti porukoille jonkin meriselityksen. Ehkä ne eivät oikeasti tajunneet, tai sitten eivät osanneet ottaa asiaa puheeksi.

Lukioaikana oli paljon kotibileitä ja pidettiin hauskaa porukalla. Suurin osa meistä oli silloin vielä alaikäisiä, joten harvemmin lähdettiin baariin vaikka joihinkin osa pääsikin sisään portsarin sinisilmäisyyden tai välinpitämättömyyden ansiosta. Muutin pois kotoa joskus 17 ja 18 ikävuoden välissä, kolmen muun lukiokaverin kanssa yhteisasuntoon. Sain jotain pientä avustusta kotoa, mutta raha oli tiukassa koko ajan. Muistaakseni opintotuki oli 1400 markkaa ja vuokra taisi olla 700 markkaa. Ei siinä isoja rahoja jäänyt baarissa humputteluun, ja jos muistan oikein, ei me kauhean säännöllisesti juotu. Kalja maksoi meidän lempparibaarissa 20 markkaa tuopilta, ja välillä syötiin kämpillä viikko pelkkää kaalia kun oli jotkut isot juhlat tulossa ja budjetti tiukilla. Kilju oli jalostunut kotiviiniksi joka tietysti oli aikalailla sama asia, sitä vain juotiin lasista eikä Mehukatti-kanisterista.

Opiskelua ja opettelua

Muutin lukion jälkeen Helsinkiin, hain kouluihin mutten päässyt, ja pidin sitten välivuoden työmarkkinatuella. Muistan että juominen oli tuolloin aina hauskaa, käytiin töiden jälkeen työkavereiden kanssa kaljoilla, ja joskus viikonloppuisin juotiin enemmän.

Sitten pääsin haluamaani kouluun ja alkoi opiskeluaika, jota kestikin seuraavat 10 vuotta. Sinä aikana asuin ympäri Helsinkiä, seurustelin muutaman ihmisen kanssa ja tapasin myös nykyisen puolisoni. Menin baariin töihin koska opintotuki ei riittänyt mihinkään, ja olin välillä täydet päivät koulussa, kävin kotona huilaamassa ja jatkoin yövuoroon joka saattoi kestää kolmeen asti yöllä. Raskaat työt ja raskaat huvit, silloin opin nollaamaan pitkät päivät alkoholin avulla. Kun mietin alkoholin käyttöni historiaa, tuo aika on jollain tavalla merkittävä siinä mielessä, että aloin juomaan enemmän ja säännöllisemmin, ja eri tarkoituksiin. Aikaisemmin päihtyminen oli selvästi liitoksissa hauskanpitoon ja jonkin asian juhlistamiseen. Tuosta eteenpäin aloin juomaan niiden lisäksi vitutukseen, suruun, väsymykseen, oikeastaan mihin tahansa tunteisiin joita elämä eteen heitti. En kuitenkaan tuntenut olevani mitenkään poikkeuksellinen omassa kaveriporukassani. Kaikki joivat suht samaan tahtiin, osa reilusti enemmänkin. Mutta siitä huolimatta, siihen aikaan aloin pitämään tietoisia taukoja juomisesta, muutaman kuukauden mittaisia tipattomia silloin tällöin.

Ansaittu palkinto, pakomatka

Ja sitten me perustimme perheen. Raskausaikana en juonut, ja mietin kyllä esikoisen syntymän jälkeen että olisinko kokonaan aloittamatta uudelleen. Mutta houkutus oli suuri kun ensimmäisen kerran tanssahtelin yksin kotiovesta ulos, vastuusta vapaana, eikä ollut kenenkään muun tarpeita tyydytettävänä hetkeen. Olin myös ensimmäinen läheisistä ystävistäni joka sai lapsen, ja vaikka toinen jalkani oli kiinni perhe-elämässä, toinen oli vielä lujasti siellä huolettomassa nuoruudessa, ystävien kanssa riekkumassa missä huvitti. Silloin aloin ansaitsemaan juomia. Koko pitkä viikko kotona lapsen kanssa kahdestaan, vähintään pullollinen viiniä perjantaina. Laskin vapaa-iltoja ja tulin vihaiseksi jos tunsin että puolisolla oli enemmän vapaa-aikaa perheestä. Tänä aikana ylilyöntejä tuli usein. Pää ei kestänyt alkoholia kuten ennen ja olin lähes aina illan päätteeksi ihan hirveässä humalassa, puolet kamoista ja illan tapahtumista hukassa. Puolisoni piti juomattoman vuoden jossain siinä, en ihan tarkalleen muista missä välissä, mutta se tuntui välillä ihan sietämättömältä jeesustelulta. Helvetin miehuuskoe.

Näin eleltiin monta vuotta, juomiseni kyllä väheni jos kertoja lasketaan, mutta määrällisesti join tosi paljon silloin kun ulos läksin. Ja se tunne, kun läksin! Mua suorastaan kihelmöi jättää perhe kotiin ja päästä kylille. Istuin seurueeseen ja aloin juoda, yleensä aika tiukkaan tahtiin. Oli festarireissuja, baari-iltoja, firman pikkujouluja ja tapahtumien kulku oli aina melko ennalta arvattava. Kuin päiväni murmelina, kerran kerrasta join ja join kunnes olin liian humalassa ja joku tuuppasi minut taksijonoa kohti. Kuitenkin joka kerta lähtiessäni ulos toivoin, että osaisin lopettaa ajoissa. Ehkä tänään osaan, jospa olisin jo oppinut juomaan. Osaisinpa juoda oikein. Mutta tässä lajissa harjoitus ei tee mestaria vaan jotain ihan muuta.

Viimein valmis

Kunnes tultiin siihen tammikuiseen aamuun tämän vuoden alussa. Olin viimein valmis uskomaan ettei juominen tuo mitään hyvää elämääni, että alkoholin käyttö ei koskaan enää ole sellaista kevyttä hauskaa jota se oli joskus ekoina kertoina. Että se ei anna mulle mitään, se vain vie ja vie ja vie. Ja sitten vain lakkasin antamasta. Aikaani, ajatuksiani, yöuniani, terveyttäni, elämäniloani, tunteitani, muistojani. Tuosta vain lakkasin, enkä ole sitä takaisin haikaillut.