Lasi puolillaan

Oisko tulta-blogissa keskusteltiin taannoin positiivisuudesta, Hesarissa oli juttua positiivisuuden voimasta työelämässä. Ihq positiivisuus-ällöhömppää siis joka suunnasta, eikö? Vai tervetullutta muistutusta siitä, että asenne ratkaisee ja omaan onnellisuuteensa ja viihtyvyyteensä voi vaikuttaa ihan itse? Minä olen pyrkinyt positiivisempaan elämänkatsomukseen tietoisesti ja töitä tehden. Voin kokemuksesta sanoa, että ei ole aina ollut helppoa, etenkin kun on oikein mukavasti sisäistänyt sen monelle suomalaiselle tyypillisen negatiivisen ”mitä toikin luulee olevansa” ja ”itsensä vähättely on fiksuuden merkki” –periaatteen. Mutta myönteinen ajattelu on myös lisännyt elämäniloani ja varmasti tehnyt minusta mukavamman työkaverin, ystävän ja perheenjäsenen.

Eräs hyvä ystäväni – kovasti kyynisyyten taipuvainen – kritisoi aikoinaan minua naiiviksi ja hölmöksi, kun haluan nähdä asioissa aina valoisan puolen ja ihmisissäkin mieluummin hyvää kuin pahaa. Ex-miestänikään en suostunut epäilemään petturuudesta, vaikka ystävän mielestä näin on. No, minä kysyin mieheltä asiasta, hän kielsi. Elämämme jatkui ihan kohtalaisen mukavana perusarkena. Mies paljastui tosin myöhemmin sekä petturiksi että valehtelijaksi, eli ystävä oli kyllä oikeassa. Mutta en silti ymmärrä, miten miehen syyttely, mustasukkaisuuskohtaukset tai riidan haastaminen olisi tehnyt minun elämääni paremmaksi. Oma puolensa on toki pidettävä, eikä kynnysmatoksi saa jäädä, mutta eihän myönteisessä ajattelussa siitä olekaan kyse.

Myönteinen ajattelu ei ole lapsellista, vaan päinvastoin aikuinen tapa suhtautua elämään ja kanssaeläjiin. Yksi parhaista lahjoista lähimmilleen, eikä maksa mitään. Iloista naamaa nyt vaan on kivempi katsoa kuin sitruunan syönyttä, kyynistä murjottajaa. Kokeile jos et usko. Positiivisuus ei aina tule helposti, eikä ehkä ole edes mahdollista joka tilanteessa – tai ainakaan inhimillistä. Kyllä minulla aika ajoin pinna palaa ja ärräpäät lentelevät, välillä hyvinkin rumasti, kaikesta hyvästä yrityksestä huolimatta. Mutta aina voi edes yrittää, ja iloita jokaisesta hetkestä, jonka onnistuu kääntämään valoisammalle katsannolle. Katkeruus on kavala tauti, varjelkoon siihen sairastumasta!