Saa pettyä
”Kun et nyt sitten vaan taas joutuisi pettymään”. Siskon sanat olivat varmasti vilpittömät ja tarkoitus puhtaasti hyvä, kun hän kuuli, että olen pari kertaa tavannut mukavaa ikäistäni miestä ja tämän kanssa muutenkin vaihtanut ajatuksia tiiviisti viime aikoina. Mistään suhteesta, tai edes deittailusta, on turhan aikaista puhua tässä vaiheessa. Aika näyttäköön.
Jäinpä miettimään siskon sanoja. Totta on, että olen ihmissuhteissani saanut pettyä useasti – siksi tässä nyt sinkkuna ollaankin. Ja muun muassa siskokullalle olen vuosien saatossa pettymyksiäni purkanut useastikin. Mutta onko se nyt niin paha juttu että pettyy? Pettymykset ovat osa elämää siinä missä ilo, rakkaus ja onnistuminen. Ei kai sellaista ihmistä olekaan, joka ei olisi pettynyt joskus; tai siis todennäköisesti useita kertoja elämässään. Jos jotain uutta yrittää, todennäköisesti joutuu muutaman kerran kokemaan epäonnistumista – toivottavasti kuitenkin myös onnistumisen ja ilon hetkiä. Se, kumpiin keskittyy ja mistä ammentaa tulevaan, on aika pitkälle oma valinta.
Täytyy myöntää, että välillä mielessä käy pettymysten välttämisen maksimointi, eli suomeksi sanottuna ikisinkkuus tästä eteenpäin. Johan minä olen yrittänyt, hakannut päätäni erilaisiin mäntyihin ja muihinkin puihin, mitä miessuhteisiin tulee. Elämä on aika mukavissa uomissa, oma rauha, oma vapaus tehdä kutakuinkin mitä mieleen juolahtaa. Ei tarvitse juurikaan muita huomioida päätöksissään, koskivat ne sitten lomanviettoa, rahankäyttöä tai illallisen ajankohtaa. Sosiaaliset tarpeet voi tyydyttää ystävien ja perheen parissa. Toisaalta, olisihan se kiva jakaa monia asioita läheisen ja tärken ihmisen kanssa. Sekä rakastaa ja olla rakastettu. Pettymykset kuuluvat tähän haaveeseen väistämättä, ainakin pienet sellaiset. Mutta miten niistä pääsee yli ja eteenpäin, onkin avainkysymys. Pettymysten ohella saa iloa ja onnea myös.
Mitä enemmän tätä miettii, sitä enemmän suorastaan alkaa toivoa pettymyksiä – sekä omaan että muiden elämään. Elämä ilman pettymyksiä ei ole elämää.