Ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan olin  niin sanotusti viihteellä tanssipaikassa. Seura ja meno olivat vähän vaisuja, pitkä työpäivä ja aikainen aamu painoivat. Mutta ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan minua tultiin hakemaan tanssimaan, useampikin mies kävi pokkaamassa. Mukavia, siististi käyttäytyviä kavereita. Yksi lyöttäytyi seuraan vähän enemmänkin, juteltiin ja naurettiin. Hyvällä tavalla ihan tavallinen suomalainen mies. Ja ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan sain puhelinnumeron (tässä iässä käyntikortin eikä baarikuitin taakse sutaistua numerosarjaa) sekä kehotuksen ottaa yhteyttä: ”Olisi kiva tavata uudelleen”. Just joo ajattelin minä matkalla taksiasemalle, käyntikorttia laukkuun tunkien. Aivan varmaan soitan, in your dreams baby!

Mutta seuraavana päivänä mietin asiaa tarkemmin. Käyntikortti poltteli laukunpohjalla. Miksi ottaisin yhteyttä tuohon mieheen? Et ole haku päällä, parasta unohtaa koko juttu sanoi Kärkäs ääni heti aivokuoren pinnalla. Ei siitä kuitenkaan tule muuta kuin hankaluutta ja paha mieli, sanoi Järkevä ääni ja kertoi esimerkkejä menneisyydestä. Onko tuo mies nyt ihan varmasti se, mitä haet ja haluat, kysyi Kriittinen ääni.

Jostain takaraivon perukoilta kuului kuitenkin hiljainen kysymys: miksi et ottaisi yhteyttä? Mies oli vaikuttanut ihan fiksulta ja hyväkäytöksiseltä, ei ollut erityisesti humalassa, ei yrittänyt tunkeilla tai puhunut typeryyksiä.  Tanssitti muutamankin kerran ja lopuksi siis kaivoi lompakosta käyntikorttinsa. Valtionhallinnon virkamies, tavallinen keski-ikäisen miehen nimi. Noita jareja, kareja ja juhia olivat pulpetit täynnä 70-luvulla, jolloin minä aloitin koulunkäyntini. Pienen itsetutkiskelun jälkeen totesin, että kyse on lähinnä mukavuusalueelta poistumisen pelosta. Kyllähän uuden ihmisen kohtaaminen on aina jännittävää, mies-nainen akselilla siinä on vielä enemmän pelissä: kelpaaminen, torjunta, ihastuminen – kaikki se ihana ja kamala, joka voi jopa tässä iässä saada pään ja elämän sekaisin. Kysymys on, haluanko elää itseni näköistä, riskejäkin sisältävää täyttä elämää; vai vaan varmistella, ettei koskaan enää satu?

Niinpä iltapäivällä laitoin tekstiviestin ja kiitin mukavasta seurasta. Vastaus saapui kohtapuoleen, treffikutsu esitettiin ja ylihuomenna olisi tarkoitus tavata. Aika jännää ja pelottavaakin! Mutta onnellista.