Mitä jos homo onkin ihan oikeasti homo, siis ihan tosihomo?

Olen pohtinut sitä, että mitäpä jos keskiverto homo onkin ihan oikeasti homo, siis ihan tosihomo. Siis sillä tavalla tosihomo, ettei hän kykene tuntemaan romanttista ihastusta ja kiintymystä vastakkaiseen sukupuoleen. 

Tällainen aatos juontui mieleeni pohtiessani omaa identiteettiäni. Minä kun tunnen olevani tosihetero.

Tunteellisena ihmisenä olen kokenut järisyttäviä ihastuksia, polttavia ihastuksia, elämäni raiteiltaan syökseviä ihastuksia. Olen kokenut ihastuksia, joiden varaan olen rakentanut kuukausia tai jopa vuosia kestäneen fantasiamaailman kaikkine kuviteltuine appeineen ja anoppeineen.

Kaikki nämä ihastukseni ovat kohdistuneet naisiin. Olen tavannut viehättäviä miehiä, miehiä, joista tulee lämmin olo ja joiden lähellä on hyvä olla, mutta ajatus heihin suuntautuvista romanttisista tunteista on minulle mahdoton.

Ja kuitenkin minua on jo ainakin pari vuosikymmentä valistettu, että seksuaalisuus on jatkumo, että jokainen on vähän homo.

Mitä jos ei olekaan? Onko täysin mahdotonta ajatella, että on olemassa tosihomoja ja tosiheteroita ilman jatkumoita?