Meitä on liikaa ja me kulutamme liikaa – on vain yksi pyhä

Maailma hukkuu ihmisiin. Ajanlaskun alussa maailmassa eli miljoona ihmistä. 1800-luvun alussa meitä oli miljardi. Nyt, reilut 200 vuotta myöhemmin, meitä on yli seitsemän miljardia.

Ihmisten liiallinen määrä on vain yksi puoli ongelmasta. Toinen on kulutuskulttuuri, järjestelmä, joka yrittää haalia koko ajan enemmän ihmisiä vaurauden ja talouskasvun piiriin. Suomalainenkin lapsi opetetaan jo pienestä pitäen kuluttajaksi. Valistuneet akateemiset vanhemmat kanustavat muksujaan käymään koulunsa hyvin, jotta he pääsisivät kiinni leivänsyrjään ja keskiluokkaiseen elämään.

Maapallon resursseihin ja kantokykyyn nähden suomalainen keskiluokkaisuus on holtitonta örveltämistä, muista piittaamatonta ahneutta. Sen sijaan että eläisimme välttämättömän varassa, pyrimme hankkimaan mukavuuksia ja elämyksiä. Kulttuuria, kahviloita, muotia, matkoja, mökkejä, taloja. Yhä uusia ruokia, lukuisia vaatekertoja, kenkiä, tietokoneita ja kehittyneitä lääketieteellisiä hoitoja.

Meillä on enää yksi pyhä. Se on nautinto, joka rakentuu kuluttamisen ja elämyshakuisuuden ympärille. Siksi olemme tiellä tuhoon.

Ihmiskunnan ikä on 250 000 vuotta. Kiivainta kulutuskulttuuria tuosta ajasta on ollut alle puoli vuosisataa. Se tarkoittaa ohutta viivaa pitkällä janalla.

Ymmärrän, että ihmiset eivät tahdo luopua mukavuuksistaan. Etenkin koulutetuilta ihmisiltä toivoisin kuitenkin teeskentelyn sijaan rehellisyyttä. Heidän pitäisi uskaltaa sanoa, että pelaan peliä itselleni enkä tuleville sukupolville.

En tiedä, kuinka paljon meillä on aikaa ennen kuin resurssisodat alkavat. Joitain vuosikymmeniä, vuosisatoja tuskin. Vuosituhansia ei ainakaan. Ja vuosituhatkin on vain 0,4 % ihmiskunnan historiasta. Homma levisi käsiin hetkessä.