Luin ja katselin joululomalla Kimmo Ohtosen kuvaaman ja kirjoittaman kirjan Karhu – voimaeläin. Kirjaan on taputeltu tunnelmallisen kuvauksen sekaan tietoa karhusta. Sitä tarjottiin mm. viivästyneen sikiönkehityksen ja talviunen yhteydestä ja lisääntymisestä.

Niin kuin urokset usein, myös karhu-uros joutuu taistelemaan naaraista. Sen tehtävä on tyrkyttää, pullistella ja toivoa, että flaksi käy ja naaras päästää päälle. Tätä tavanomaista luonnonnäytelmää on helpointa seurata keväisin lintujen tohinoissa. Joillain ulkomaisilla lajeilla kilpailu naaraista on niin kiivasta, että linnut rakentavat pesiä naaraita houkutellakseen. Kun on tarjota komea ja ehkä värikäskin muoto, lumoava tanssi ja vielä kaiken päälle ryhdikäs pesä, saattaa saada naaraan omakseen ja päästä lisääntymispuuhiin.

Naaraan valloituksessa kysymys on vietistä. Luonto on järjestänyt aivot tuottamaan eri sukupuolille erilaista käytöstä. Miehen aivot tuottavat lisääntymisnäytelmässä yritystä, naisen aivot valintaa. Naisen valinnalla on suuri merkitys lajin menestymisessä, koska munasoluja on vähän ja niille ja niistä syntyvälle on löydettävä pystyvä suojelija. 

Koska nainen tahtoo lisääntymiskumppaniksi mahdollisimman laadukkaan miehen, monien miesten osa on joutua naisten nirsoilun armoille. Naisten nirsoilu näkyy mm. miesten ja naisten seksuaalista aktiivisuutta vertailtaessa. Pieni määrä miehistä huolehtii suuresta määrästä naisia, kun vertailun kohteena on irtosuhdeaktiivisuus.

Jos nainen tavoittelee pysyvää suhdetta eikä löydä itselleen riittävän laadukasta parittelukumppania, hän jää usein mieluummin ilman kuin tyytyy. Mies sen sijaan hamuaa halukkaasti vähän jokaista hametta.

Naisten nirsoilu on tosiasia. Sellaiseksi luonto on naisen luonut. Emme me ihmiset ole eläimiä kummempia. Meitä ohjaavat ihan samat lainalaisuudet kuin muitakin lajeja.