Olen viime aikoina pohtinut tuskastuneena naisten miellyttämisen tarvetta. En lakkaa ihmettelemästä naisten iltojen, polttareiden ja mökkireissujen sisältöä hemmottelu- ja kauneushoitoineen sekä passiivisine ylensyönteineen babylankaisissa oloasuissa. Korkeasti koulutetut naiset keskustelevat ruokapöydässä tuntikausia kotiäidin ihanasta arjesta, lasten kasvatuksesta, leivontablogeista, raksaprojekteista ja sisustusmateriaaleista. Missä ovat miesten viikonlopuille ominainen riippumattomuus, draivi ja äksöni, värikuulat, mönkkärit ja motocrossit? Eikö naisilla ole tarvetta näihin?

Ajatus naisten miellyttämisen tarpeesta tulee myös naisten loputtomasta shoppailun himosta, jota media ja tyyliblogit vain lisäävät. Kun trendit näyteikkuinoissa vaihtuvat viikoittain, ei pian ole taaskan mitään päälle pantavaa. Ostoskeskuksista taas on tullut naisten ajanviettopaikkoja, joihin lähdetään rentoutumaan.

Kuinka kaukana lopulta ollaan 50-luvun Kotiliesi-ideologiasta, jolloin naiset kouluttautuivat pitkälle miestä ja lasten kasvatusta varten. Brittiläinen sarja Tulisielu (South Riding, 2011 BBC) kertoo uudismielisestä tyttökoulun rehtorista 1930-luvun Yorkshiressä. Sarja perustuu Winifred Holtbyn aikansa best seller-romaaniin South Riding (1936). Sen päätähden palavana tavoitteena on, että tyttöjen tulee saada kasvaa henkisesti vapaiksi ja nousta siivilleen, ettei heistä tulisi vain köyhiä vaimoja ja äitejä. Silti hän pohtii, olisiko koskaan lähtenyt luomaan uraa, mikäli hänen miehensä ei olisi kaatunut ensimmäisessä maailmansodassa. Teema tuntuu edelleen hämmentävän ajankohtaiselta ja jättää pohtimaan, onko naisille 2010-luvullakin tärkeämpää olla perheenäitejä kuin luoda uraa.

Feministifilosofi Simone de Beauvoir kirjoittaa tähän liittyen osuvasti klassikkoteoksessaan Toinen sukupuoli (1949):

”Naisen haaveet suuntautuvat aivan toisaalle: hän ajattelee ulkonäköään, miestä ja rakkautta suoden vain välttämättömimmän huomion opinnoilleen ja uralleen, joissa menestyminen tosiasiassa edellyttäisi ylimääräistä panostamista. – – Usein ihmetellään, miten helppoa naisen on hylätä musiikki, opintonsa tai ammattinsa, kun hän on löytänyt aviomiehen. Syynä on se, että hän oli alun perinkin sitoutunut hankkeisiinsa liian kevyesti, jotta saisi suurtakaan hyötyä niiden toteuttamisesta.” 

Beauvoirin ajatuksen ajankohtaisuus saa vahvistusta Kari Uusikylän Naislahjakkuus-kirjasta (2008). Siinä akateemikko Pirjo Mäkelä puhuu naisista lääketieteen kentällä:

”Ehkä naisia tulee lääkikseen niin paljon siksikin, että se on perinteinen hoiva-ammatti. Mikä katsotaan feminiiniseksi? Ehkä naislääkärit pelkäävät, että on vähän miehiä, jotka olisivat valmiita hakemaan aviopuolisonsa tutkijoiden joukosta. Pelko on ehkä alitajuista, eikä kukaan kehtaa sanoa sitä ääneen, mutta semmoinen huoli siellä takana usein on.”

Mikäli naisten miellyttämisen halu menee yhä kunnianhimon ja menestymisen edelle, jäävät naisten yhteiskunnalliset saavutukset lasten kasvatusta lukuunottamatta miehiä vähäisemmiksi. 

Auttin neidit ikkunalla. Vas. Lyyli, oik. Hanna. Rovaniemi 1929.
Kuva: Lapin maakuntamuseo.

Lyyli ja Hanna Autti 1920-luvulla.
Kuva: Lapin maakuntamuseo.
 
Nyt kun pääsin vauhtiin,

täytyy vielä esitellä teille Auttin neidit, rovaniemeläisiä innoittajiani niin ikään! Niin kuin Charlotte Malaprade toi unohdetun arkkitehti Ferdinand Salokankaan uudelleentunnetuksi, herätti kulttuurihistorioitsija Mervi Autti eloon rovaniemeläissisarukset, Auttin neidit. Neitien sukulaisena hän pääsi käsiksi näiden ainutkertaiseen elämään ja historiaan, järjesti aiheesta valokuvanäyttelyn ja kirjoitti väitöskirjan. Malapraden lailla Auttia on kiittäminen siitä, että katson kotikaupunkiani Rovaniemeä kirkkaammin silmin. Auttin siskokset, Lyyli (1898-1950) ja Hanna (1901-1996), olivat aikansa moderneja naisia lyhyine leikkotukkineen ja charleston-hameineen. Taitavina valokuvaajina he elättivät itsensä pitämällä valokuvaamoa Rovaniemellä.

Kuvat Auttin neideistä avaavat kurkistusikkunoita menneisyyteen, jotka yllättävät ja kiehtovat. Sotia edeltävä Rovaniemi ei ollut suinkaan mikään porojen asuttama tuppukylä, vaan Lapin sykkivä sydän, Pohjolan Pariisi ja Jäämeren portti, johon Euroopan metropolit loivat hehkuaan. Ehkä tunnetummassa kuvassa (yllä) neidit istuvat valokuvaamonsa ikkunalla, Auttin sanoin ”saavuttamattomina ja sadunomaisina, toisaalta tosina aikansa naisina”. Autti kuvaa tätä menneisyyden saavuttamattomuutta seuraavasti: ”Te katsotte suoraan minuun ja minä katson teitä. Teidän nauravainen katseenne menneisyydestä naulitsee, ikään kuin kiinnittää silloisen hetken.”

Auttin neitien elämä heijastaa paitsi Lapin kulttuurihistoriaa myös naisten ja etenkin naimattomien naisten historiaa. Neidit eivät menneet koskaan naimisiin, kuten yllättävästi ei juuri kukaan monipäisestä sisarussarjasta. Yhdessä sisarukset testamenttasivat omaisuutensa toisilleen. Valokuvaajina neidit eivät olleet aikansa poikkeuksia, sillä monet varhaisista valokuvaajista olivat naimattomia naisia. Myöskään neitien naimattomuus ei ollut mitenkään epätavallista, sillä 1920-luvulla yli 20-vuotiaista naisista naimattomia oli jopa 35–37 prosenttia. Poikkeuksellista oli enemmänkin naimisissa olevien naiset toimiminen valokuvaajina.

Olisiko neideistä jäänytkään niin paljon jälkiä, mikäli he olisivat avioituneet? Siinä missä naimattomuus aiheutti yksinäisyyttä, huolta ja paheksuntaakin, tarjosi se naisille myös mahdollisuuden riippumattomuuteen ja itsemääräämisoikeuteen. Neitikulttuurin käsitteellä Autti haluaakin tuoda esiin naimattomuuden positiivisia puolia. Väitöskirjassaan hän kirjoittaa kauniisti siitä, miten tyttöys säilyy pidempään naimattomilla naisilla. Naimattomina neideille tarjoutui avioituneita ja perheellisiä suurempi ja hyväksytympi vapaus viettää huoletonta elämää hullutteluineen ja huviretkineen. 1920-luvun Rovaniemellä neidit olivatkin tuttu näky soutelemassa ystävineen retkeilemään lähisaariin.

Lähteet:
Mervi Autti 2010: ETSIMESSÄ NEITIKULTTUURI. 1900-luvun alun valokuvaajanaisia Rovaniemellä. Musta Taide; Kuvista sanoin 8, Suomen valokuvataiteen museon julkaisuja 29; Acta Universitatis Lapponiensis 178, Helsinki 2010. (Väitöskirja)

Mervi Autti 2006. AUTTIN NEIDIT IKKUNALLA. Dokumenttielokuva, 30 min.

Mervi Autti 2003: AUTTIN NEIDIT IKKUNALLA Valokuvaajanaiset 1920-luvun Rovaniemellä. Teoksessa TUULIA Feministisiä näkökulmia lappilaiseen sukupuolikulttuuriin. Päivi Naskali, Mervi Autti, Seija Keskitalo-Foley, Anne Korhonen & Mervi Kutuniva (toim.) Lapin yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 4, Rovaniemi, 115–144.