Ihmistä joka nauraa herkästi, hymyilee asioille ja innostuu asioista avoimesti, pidetään sympaattisena, ihanana ja avoimena. Tässä tapauksessa herkkyys on vahvuus. Kun taas ihminen joka herkistyy helposti kyyneliin on negatiivisella tavalla herkkä. Näin olen itse saanut ymmärtää, vaikka koen oman herkkyyteni pelkästään vahvuutena. Käsittelen pieniäkin tapahtumia suurella tunneskaalalla. Ympärilläni olevat ihmiset vaikuttavat vähän loukkaantuneilta -kuinka tuo kehtaa itkeä ja nauraa kaikesta niin isosti!- Ei sitä ääneen sanota, mutta kommentoidaan vähän paheksuen herkkyyttäni ja rivien välistä voi lukea todellisen tarkoituksen.

Saisin varmaan helposti jonkin lääketieteellisen termin tälle tilalleni. Ainakaan Suomen kaltaisessa maassa ei tunteiden ääripäitä näytetä helposti ja minua vastavuoroisesti ahdistaa se tasaisuus ja korrektius. Mihin ne kaikki tunteet menee jos niitä ei päästä ulos? Vai onko niin ettei niitä tunteita ole niin vahvoina. 

Minusta herkkyys on suurta empaattisuutta. Siinä on pelkästään hyviä puolia, kunhan herkkä ihminen itse ja hänen ympäristönsä tajuaa, että niin saa olla. Se on hyvä tila olla. Kaikkien ei tarvitse olla jäyhiä kivikasvoja ja purkaa tunteet sitten kerralla tulivuoren lailla. SE voi aiheuttaa peruuttamattomia asioita.

Herkistykää kesälle, auringolle, tuoksuille, intuitiolle, tarinoille, taiteelle ja tunteille.

-TaiEhkäEn-