π-day

Heti alkuun tunnustaudun suureksi matematiikan ihailijaksi. Todennäköisyydet, geometria ja numeroiden väliset yhteydet ovat älyttömän kiehtovia. Otan esimerkiksi numeron 8. En ole taikauskoinen, mutta muistan hyvin nuoresta asti luottaneeni numeroon kahdeksan (kahdeksas suklaalevy kaupan hyllystä on aina ehjä!). Vanhempana olen alkanut miettiä, miksi olen niin tykästynyt kyseiseen lukuun. No, pidän parillisista luvuista. Kuviona 8 on mielenkiintoinen, se on ainut symmetrinen numero (jos ykköseen kuuluu väkänen ja nollahan ei ole numero), sivuttain se on äärettömyyden tunnus, joka ilman hipster-leimaakin on hyvin mielenkiintoinen. Tajusin vuosia sitten myös, että syntymäpäiväni (16.1.) on yhteydessä numeroon 8. 16 on jaollinen tasan numerolla 8 ja 1+6+1=8.

Tuossa nyt lyhykäisyydessään matikkainnostustani. Edes numero 8 ei kuitenkaan voita piitä!

pi.gif

Löysin tämän äärimmäisen havainnollistavan kuvan wikipediasta. Eli osoitus siitä, että ympyrän, jonka halkaisija on 1, eli säde 0,5, kehän pituus on π. π-day on nörttihuumoria parhaimmillaan! 14.3 (Perjantai) merkitään jenkki-kalenterissa 3.14, eli pii kahden desimaalin tarkkuudella. Ja koska pii ääntyy samoin kuin ”pie”, perinne on valmistaa kyseisenä päivänä piirakoita (mieluiten 3.14 kappaletta ja ne nautitaan kello 3:14). Joten nyt jokainen matemaatikko ja piirakan ystävä juhlistamaan piitä! Tässä muutamia piiras-reseptejä joita aion itse kokeilla:

Amerikkalais-tyylinen omenapiirakka

Marjapiirakka

Pizza-piirakka (sivun keskiosassa)

Ptänee kai kutsua serkku viettämään nörtti-viikonloppua ja koska tarvitsen leipomis-apua c(:

Ihanaa π-päivää kaikille! Suosittelen tutustumaan Vihartin YouTube-kanavaan, jos matikka kiinnostaa. Tässä ajankohtainen piirakka-video:

https://www.youtube.com/watch?v=jG7vhMMXagQ

~Lurkki

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä Höpsöä
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.