Kuiske kuuluu, miltä ruoka maistaa…

Lajitelma kaloja, meheviä laatikoita, kermakastikkeita ja huumaavan tuoksuisia kakkuja. Joulupöytä on katettu kauniisti ja kynttilät hehkuvat tunnelmallista valoa. Otan siemauksen viiniä, jospa syöminen olisi kivaa vihdoin ja viimein.

Pienestä asti minuun on uponnut hillosipuleja lukuunottamatta lähes kaikenlainen ruoka. Olen osannut aina nautiskella ruoasta ja kauniista kattauksista. Olen syönyt hyvin, enkä ole tarkkaillut suupalojen määrää. Suhde ruokaan ja syömiseen on ollut terve ja hyvä. Jokainen minut tunteva tietää, että minun on täytynyt syödä tietyin väliajoin, muuten kiukkuni on kasvanut hetkessä ihan liian suureksi. Minun suustani useasti kuultuja lauseita on myös ollut, Syöminen on parasta! Olen vain pitänyt aina koko tapahtumasta ja siitä, mitä tuohon hetkeen liittyy. Siksi onkin kamalan vaikea hyväksyä, että kuluneen vuoden mittaan syömisestä on tullut minulle pakollinen suoritus. En edelleenkään tarkkaile syömisten määrää, onneksi! Kyse ei ole syömisen kontrolloinnista, vaan nimenomaan halusta taas nauttia ruuasta tai edes maistaa makuja. Tilanne ei vain ota muuttuakseen. 

Vuoden aikana olen joutunut käskemään itseni syömään monen monta kertaa ja mikä omituisinta, minusta ruoka ei useinkaan ole maistunut yhtään millekään. Olen koittanut valmistaa lempiruokiani, tulos on sama. Itseasiassa kokkailustakin on tullut jotenkin vastenmielistä ja ahdistavaa juuri samasta syystä. Mitä järkeä on tehdä ruokaa jos syöminen on hankalaa, eikä ruoka maistu miltään? En ole kuitenkaan jättänyt aterioita väliin lähes ollenkaan, koska sama verensokerin laskusta johtuva kiukustuminen on edelleen voimissaan. Sitä paitsi haluan kaikesta huolimatta syödä sopivan terveellisesti ja yrittää herkutellakin välillä. 

Tottakai olen koittanut auttaa asiaa eri tavoin. Olen hieman lisännyt liikuntaa, jospa liikkuessa tulisi oikeasti nälkä. Toisaalta olen koittanut vain hyväksyä tilanteen, olen pohtinut osin ilmiselviäkin syitä. Muutosta ei kuitenkaan ole vielä tapahtunut. Kohta alkaa olla takana vuosi ruokahalutonta aikaa ja olo on hämmentynyt, mutta toiveikas. Olisipa ihanaa taas nauttia ruoasta ja huudahtaa ihastuksissaan NAM!

//Millian