Ensin se sattuu, sit siihen tottuu

Kävelimme poikani kanssa lumipyryssä hiljakseen kotia kohti. Vastaamme taivalsi nuori nainen, ja pojan huomio kiinnittyi heti naisen melko järeän kokoiseen huulilävistykseen.

– Äiti, ensin se sattuu ja sit siihen tottuu, eiks niin?

Sit siihen tottuu, niin. Ensin tulee alkushokki, koskee niin pirusti. Sitä haluaakin perua koko jutun, mutta kauhukseen ei pääse enää ajassa taakse päin. Sitten alkaa syyllistää itseään ja miettiä, miksi sen piti tapahtua. Aikaa kuluu. Koskee edelleen, mutta ihan hiljaa mieleen alkaa hiipiä outo ajatus: ehkä tässä sittenkin pärjätään. Ehkä tämän kanssa voi jopa elää. Aikaa kuluu lisää. Vieläkin sattuu, mutta vähemmän.

On tapahtunut kamala asia, jolle ei voi mitään. Sitä ei voi peruuttaa tai korjata, mutta onneksi voi totutella. Ja vaikka ei ikinä alkuun olisi uskonut, saattaa huomata, että tuo tapahtuma on tuonut mukanaan jotain hyvää ja uutta. Niin saa lopulta olla ja se on oikein.

Kyllä siihenkin tottuu.

//Millian