Univajetta ja epäilyä

Kun työuupumus oli jo hiipinyt elämääni ja edennyt liian pitkälle, mukaan tuli viikkoja jatkuva univaje. Olin iltaisin umpiväsynyt ja nukahdin lähes aina kuin taikaiskusta, mutta pari tuntia nukuttuani alkoi heräily, stressailu ja ahdistus. Onneksi kaikista pahimman vaiheen hellitettyä aloin taas nukkua kohtuullisen hyvin, eikä heräily jäänyt päälle. Nyt kuluneen parin viikon aikana tuo yöllinen ahdistus on ollut pitkästä aikaa seuralaisenani.

Olen heräillyt vähän väliä kummallisen hätääntyneenä  ja levottomana. Ja sitten lopulta uudestaan nukahdettuani olen aamulla herännyt kellontarkasti tasan kuudelta ylivirittyyneenä. Pelottavinta tässä on se, että tämä heräilyjakso alkoi samaan aikaan, kun pitkän tauon jälkeen minulla olikin yhtäkkiä joka päivä töitä ja pitkiä työmatkoja aikaisine aamuherätyksineen. Väkisin herää ajatus, että eikö minusta hitto vie ole työelämään vai mitä tämä oikein on. Huomaan taas kerran, että syyt miksi olen herännyt öisin, ovat liittyneet työhön. Työhuolet ovat herättäneet minut yöllä ja saaneet levottomaksi. Ajatukset ovat taas lähteneet kiertämään samaa vanhaa kavaa. Olenko toiminut ihan väärin? Onko koko homma ollut ihan turhaa? Onko opiskelijoille jäänyt pitkistä päivistä kerrassaan mitään käteen?

Järjen tasolla tiedän, että olen tehnyt parhaani ja ne kohdat, jotka eivät menneet putkeen, ovat juuri niitä kehittymisen paikkoja. Tiedän myös, että jokaista opiskelijaa en voi miellyttää vaikka opettaisin millä tyylillä tahansa. Silti. Keho ja joku mielen taso saa olon tolaltaan öisin. Jostain syystä tunnun palaavan tuohon vanhaan tuttuun. Olisi pitänyt tehdä paremmin.

Harmittaa ja paljon. Luulin jo päässeeni tuon jatkuvan epäilyvaiheen yli. Olin ihan varma, että olen jo yläpuolella tuossa itseni syyttelyssä, mutta kiinni jäin. Tässä minulla sittenkin on vielä paljon työtä.

//Millian