Asuntokuumetta

Näiden seinien sisäpuolelle mahtuvat elämäni merkittävimmät vuodet. Tämä asunto on molempien lasteni ensimmäinen ja tähän mennessä ainut koti. Tässä asunnossa olen naputtanut kynttilän valossa gradun tahmeita lauseita ja valvonut vauvan kanssa unettomia öitä. Olen avannut siivouskomeron oven lukemattomia kertoja, täyttänyt jääkaappia yhä uudelleen. Tässä talossa olen saanut elinikäisiä ystäviä ja viettänyt terapeuttisia saunailtoja. Täällä olen suunnitellut häitäni ja järjestänyt juhlia. Olen rakastanut, vihannut, itkenyt ja nauranut. Tämä on ollut koti ja turvasatama yli seitsemän vuotta, enkä ole tainnut kertaakaan suunnitella muuttavani pois. Kunnes nyt. 

Viimeiset kuukaudet olen ollut kaikin puolin muutoksessa ja ihmeekseni muutoksen tarve on iskenyt minuun myös asunnon osalta. Minulle on tullut vahva tunne, että tietty aikakausi on päättymässä. Tämä koti on palvellut meitä paremmin kuin osasimme koskaan odottaa, mutta luulen, että pian on aika hyvästellä. Meillä ei ole vielä uutta asuntoa tiedossa, eikä suunnitelmia tehtynä, mutta nyt on niiden aika. Olen istunut iltoja selaillen uusia koteja innostuen, mutta samaan aikaan koittaen olla innostumatta liikaa. Olen haaveillut ja sitten kuitenkin järkeillyt. 

Muutos ja muutto ovat mielessä koko ajan enemmän ja alan käydä jo vähän kärsimättömäksi. Mutta tiedän, että kun on aika painaa tämän kodin ovi viimeisen kerran kiinni, minulta pääsee itku. Haikea ja kiitollinen itku, ehkä myös helpotusitku. Tästä alkaa valmistautuminen tämän kodin hyvästeihin. 

//Millian