Ei mitään hätää

Minulla ei ole hätää. Tuota mantraa olen viime aikoina toistellut itselleni ja se on saanut minut useimmiten rauhoittumaan hetkinä, joina ajatukset meinaavat lähteä ylikierroksille. Se on usein voimalauseenani ja ajatusten keskiössä, kun teen joogaharjoitusta. Tuo ajatus yhdessä hengityksen kanssa saavat oloni rauhoittumaan ja luottamaan itseeni. Jos tuota ajatusta ei olisi, uudelleen palanneet yölliset heräilyt olisivat varmasti ylitsepääsemättömiä.

Olen työstänyt ajatusta paljon. Minulle se avautuu yhä uusilla tavoilla edelleen, vaikka se on ollut matkassani jo jonkin aikaa. Minulle tuohon sisältyy paljon rakkautta, ymmärrystä ja armollisuutta ilman, että ajattelisin nuo jotenkin uskonnollisina asioina. Enemmänkin se on yksinkertaisesti helpottavaa hyväksymistä itseäni kohtaan. Jotenkin, kun ajatusta olen pyöritellyt, tekee mieli halata itseäni ja ihmetellä, kuinka monesta sitä onkaan selvitty. Haluan olla itselleni entistä ystävällisempi, kunnioittavampi ja hyväksyvämpi. Ei tässä elämässä aina helpolla pääse, joten miksi turhaan itse vaikeuttaa sitä.

Minä olen sitkeä. Toisinaan olen heikko. Välillä jaksan, välillä en. Minä katselen tätä maailmaa minuna, hengitän ja koen omalla tavallani. Pitää vain muistaa, että minulla ei ole mitään hätää.

//Millian