Enemmän aikaa, vähemmän rahaa
Sitähän tuo arki tiivistetysti on viimeiset kuukaudet ollut. Pinnalla on kuitenkin tuo ajan paljous, eikä juuri ollenkaan rahan vähyys. Omien aikataulujen suunnittelu ja joustavuus ovat olleet minulle nyt jotain ylellisen hunajaista. Aikaisempi työni ei sisältänyt juuri minkäänlaista joustoa. Liukuva työaika ei kerta kaikkiaan tullut kyseeseen etätöistä puhumattakaan. Ylitöitä karttui sen sijaan viikoittain, mutta niiden nollaaminen oli äärimmilleen viedyssä arjessa usein melkein mahdotonta. Työn ja perheen yhteensovittaminen oli melkoista taiteilua, joka sujui juuri ja juuri jos kuvioon ei ilmaantunut muutoksia. Mutta auta armias jos lapsilla oli esimerkiksi käynti neuvolaan tai itsellä joku virka-aikaan sijoittuva meno. Tuollaisten arkistenkin asioiden järjestäminen oli usein äärimmäisen hankalaa. Siitä voikin arvailla, miten rahkeet riittivät mihinkään kyläilyyn tai vastaavaan ”ylimääräiseen”.
Nyt kun aikaa on ollut, arjen pyörittäminen on ollut (lähes) naurettavan helppoa. Kaupassa käynti ei ole kiireinen myymälän läpi juoksu, vaan usein sen voi tehdä rauhassa ja ajatuksella. Lapset ovat käyneet kavereillaan ja meillä on käynyt heidän kavereitaan paljon useammin kuin koskaan aiemmin. Aamulla kotiin unohtuneen repun voi toimittaa lapselle kaikessa rauhassa ilman jäätävää kiirestressiä ja sadattelua. Kurahousutkin ovat olleet melkein joka päivä mukana! Täydellistä luksusta ovat myös olleet spontaanit vapaapäivät tai se, että voimme mennä esikoisen kanssa kaksin suoraan koulusta uimaan tai nuoremman kanssa taidenäyttelyyn. Kaikista parasta on ollut se, että lasten kanssa touhuaminen on ponnistelujen sijaan tuottanut suurta iloa ja rentouttanut omaa fiilistä entisestään. Ja kyllähän sen huomaa lapsistakin.
Kirjoitin eilen siitä, kuinka jo kaipaan rutiineja ja työelämää. Edelleen olen samaa mieltä, muutosta pitäisi pian tapahtua. Mutta onhan tämä kulunut aika ollut jotain aivan ainutlaatuista ja ihanaa ajoittaisista notkahduksista ja rämpimisestä huolimatta. Olen saanut kamalan paljon ja päivääkään en vaihtaisi pois. Sitten täytyisi enää kehitellä balanssi näiden kahden välille. Työ ja muu aika. Miten ihmeessä siitä lopulta selviää?
//Millian