Kaikkeen pitää suostua, muuten on laiska ihminen

Jos nyt kieltäydyn, niin luultavasti menetän jotain. Uutta puhelinsoittoa ei ihan varmasti tule. Epäröin, epäröin ja sitten. Kieltäydyn, sanon ei! Puhelun jälkeen tekisi mieli heittää voltti tai ainakin kärrynpyörä. Minä sanoin ei, mutta ei siinä vielä mitään. Voittajafiilis tulee siitä, ettei kieltäytymisestä seuraa olisisittenkinpitänyt -morkkista. Fiilistelen olotilaa koko illan ja hehkutan sitä miehellekin. Minulle tämä on saavutus.

Kelataanpa aikaa taas vuoden verran taakse päin. Tai hetkinen, puolisen vuottakin riittää. Silloin olisin tarttunut työtarjoukseen heti, tarkempia kyselemättä ja ollut sitten stressaantunut, ahdistunut ja epätoivoinen, että joudun kyhäämään ison kokonaisuuden kasaan yhdessä yössä. Kyllä, yössä, koska niin siinä olisi käynyt. Puhelinsoitto tuli alkuillasta, joten olisin viettänyt unettoman yön valmistellen ja stressaillen ja sitten vetänyt koko setin läpi väsyneeenä ja luultavasti sen vuoksi huonohkolla menestyksellä. Mutta minäpä sanoin ei. Sanoin. 

Niinpä stressailun sijaan vietän oikein mukavan illan sohvalla miehen kainalossa lempisarjaamme uppoutuneena. Menen ajoissa nukkumaan ja herään rennolla fiiliksellä ja minulla on aikaa lukea lehti rauhassa. Ei tarvitse lähteä puolivalmistautuneena ahdistumaan mihinkään.

Mutta tähänkö nyt tyssäsi ura? Nytkö puhelin mykistyy lopullisesti? Enpä usko. Ainakin puhelimesta kuuluu ystävällinen Ymmärrän, että tämä tuli vähän äkkiä, ei huolta. Minäpä soittelen sinulle taas! Pitänee vain luottaa siihen ja jatkaa fiilistelyä. Mainitsinko muuten jo, etten ottanut sitä hommaa?

//Millian