Naurettava elämä

Minusta on edelleen ihmeellistä osata nauraa. Nauru ja ilo oli poissa niin pitkään, että nyt nauraminen tuntuu joka kerta hyvältä. Minua naurattaa monet asiat, arjen koomisuus ja lasten ajatuksenjuoksu etunenässä. Jotenkin minusta on huvittavaa, että lapset haluavat kaikista maailman kappaleista kuunnella juuri M.A Nummisen Kookospähkinän kerta toisensa jälkeen ja pomppia tahdissa koko laulun ajan. (Kappale kestää lähemmäs kolme minuuttia.) Kyllä minut saa nauramaan sekin, kun mies kehaisee, että oli onnistunut puhumaan itsensä smalltalkilla baariin ilman kotiin jääneitä papereita. Olo baarin ovella oli kuulemma ihan samanlainen kuin alaikäisenä samaa kokeillessa. (Mieheni on 30-vuotias.) Ja jos nyt tarkemmin ajattelen, niin minua huvittavia tai ilahduttavia asioita on tällä hetkellä paljon enemmän kuin ahdistavia tai pahaa mieltä aiheuttavia. Vuosi sitten en olisi kyllä uskonut, että koskaan tulen ajattelemaan näin.

Ja kaikessa riipivyydessään on myönnettävä, että myös lapset nauravat enemmän nykyään. En kyllä tiedä montaakaan ihanampaa tunnetta kuin sen, kun näen omat lapseni nauramassa sydämensä pohjasta. Vitsit, että onni ja ilo tuntuu hyvältä. Onhan tämän nyt ihan naurettavaa!

//Millian