Opettamista ja keskittymisvaikeuksia
Pukkaisi muutamien päivien sijaisuutta, jota varten täytyy suunnitella isot kokonaisuudet eli toisin sanoen nyhjäistä materiaalit tyhjästä. Koska olen näissä hommissa aika keltanokka, minulle ei ole ehtinyt vielä kertyä valmiita paketteja takataskuun, vaan ideointi lähtee joka kerta nollasta. Siitä huolimatta tai ennemminkin ehkä juuri siksi tykkään tästä suunnitteluvaiheesta. Minulla on vapaat kädet, ja suunnitellessa sitä samalla tulee tarkasteltua teemoja uusista näkökulmista ja opittua itse taas lisää. Minusta on myös kiva miettiä, millä eri tavoilla voisin asioita opettaa, etteivät päivät lipsahda pelkiksi kalvosulkeisiksi.
Tykkään suunnittelun lisäksi itse opettamisesta varsinkin silloin, kun saan laittaa opiskelijat töihin ja he löytävät askarruttaviin kysymyksiin itse vastauksia keskustellen ja ajatuksia jakaen. Jaetussa oppimisessa on voimaa! Koska olen alkutaipaleella, kerään opiskelijoilta aina kurssien päätteeksi palautetta. (Ei varmaan olisi pahitteeksi kokemuksen kartuttuakaan.) Palautelappusten lukeminen on aina kihelmöivän jännittävä hetki. Mikä onnistui ja toisaalta, mitä kohtaa täytyy viilata? Joskus palaute voi yllättää. Monta kertaa se asia opetuksessani, mitä olin itse epäillyt, onkin ollut opiskelijoiden mielestä hyvä juttu. Esimerkiksi viime opetuskerralla minusta tuntui, että jossain kohtaa kiiruhdin eteenpäin kuin höyryjuna ja sitten sainkin kiitosta rauhallisesta ja selkeästä opetustyylistä. Kaikki eivät tietenkään aina ole tyytyväisiä kaikkeen, sehä on selvää. Mutta palautteen keräämisen avulla en ainakaan jää vatvomaan turhaan, menikö joku asia hyvin vai huonosti. Opiskelijat kertovat sen palautteessa suoraan.
Vaikka nämä hommat ovat olleet pääsääntöisesti kivoja, on minulla ollut myös haasteita kokonaisuuksien kasaan saamisessa. Useina päivinä pystyn suunnittelemaan täydellä teholla parisen tuntia, jonka jälkeen keskittyminen alkaa herpaantua. Toki taukojen pitäminen on järkevää, mutta usein ajatusten kurominen tuon alkuspurtin jälkeen on hankalaa. Olen tästä keskittymisongelmasta välillä aika huolissani. En ole ihan varma ovatko keskittymisvaikeudet edelleen työuupumuksen peruja vai kenties alitajunnan viestiä siitä, että jos todella saisin valita, tekisin sittenkin jotain muuta. Vai onko tuo pirulainen joku sisäänrakennettu ominaisuus minussa? Onko minulla koko ajan vähän tunne siitä, että pitäisi olla tekemässä muuta kuin onkaan? Että oikeasti, kun suunnittelen tunteja, minun pitäisikin olla kirjoittamssa työhakemuksia. Tai nyt kun kirjoitan tätä tekstiä, minun todellakin kuuluisi olla suunnittelemassa noita tunteja! Tai kun olen kotona pähkäilemässä tätä ongelmaa, minun olisi kaikenkaikkiaan antoisampaa viettää aikaa poikani kanssa sen sijaan, että hän on päiväkodissa. Loputon, loputon ongelma.
Mistä hitosta tällainen on oikein kehittynyt?
//Millian