Se vain on ihmetyksen ja kiitollisuuden aihe yhä edelleen. Vaikka välillä elo vetää matalaksi ja päivät painavat kuin lyijy, en voi olla ihmettelemättä että täällä sitä vain ollaan. Jotenkin elämä näyttäytyy ihan mielettömältä tapahtumien ja kohtaloiden sarjalta, jota ei koskaan kyllästy tarkkailemaan. Se, että itse olen kokenut jotain rankkaa, on lopulta lisännyt ymmärrystä itsestä ja toisista aikamoisen määrän. Se on tuonut valtavan määrän armollisuutta itseä ja muita kohtaan. Kuitenkaan en väitä, että olisin jotenkin tyytyväinen noista kokemuksista. Ei. Harvapa varmaan tieten tahtoen nauttii lamaannuttavasta väsymyksestä tai läheisen ihmisen elämänkamppailusta. Jos olisin voinut valita, en olisi näitä kokemuksia ottanut. Mutta koska tässä elämässä tapahtuu myös asioita, joita ei voi itse kokonaan määrätä, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lopettaa vastaantaistelu ja ehkä ajan kanssa kasvaa kokemusten kanssa.

Minulle tuo kasvaminen on ollut ihmetykseen ja kiitollisuuteen heräämistä. Minusta on hienoa, että kykenen ihan itse aamuisin keittämään nautittavan hyvän kahvin, että voin pakata vuosikausia palvelleen uskollisen reppuni pullolleen ja kävellä rakkaaseen lähikirjastoon työn touhuun. On tavallaan onnenpotku, että olen tänä toipumisen vuonna saanut tehdä näitä suunnittelu- ja opetustöitä harvakseltaan. Ensinnäkin ne ovat pitäneet minut kiinni työn maussa sopivan kokoisina annoksia. Olen päässyt ajoittain ihanaan flowtilaan ideoinnissa ja oppinut omasta alastani paljon lisää uudenlaiseta näkökulmasta. Toiseksi on vähän arvoitus, miksi juuri minä sain näitä hommia, kun esimieheni mukaan hän vastaanottaa avoimia hakemuksia lähes päivittäin. Olen siitä sopivasti ylpeä. Lapseni, heistä olen luonnollisesti ihmeissäni ja kiitollinen joka päivä. He ovat ihmeellisiä omanlaisiaan persoonia, joita on upeaa seurata. Terveys. Sitä ei voi korostaa liikaa. Pohjattoman väsymyksem läpikäyneenä osaan todellakin arvostaa joka ikistä tervettä hengitystä, askelta ja oloa, sitä että olen toimintakykyinen. Ja sitten on ihan päättymätön lista kaikkea muuta ihmeellistä ja ihanaa, joiden luettelemiseen kuluisi loppupäivä.

Ei tällaista rinnasta pursuavaa oloa ole joka hetki, eikä joka päivä, mutta vähintään siellä taka-alalla ja kaiken toiminnan pohjalla nämä ajatukset ovat. Ennen aloin viimeistään tässä vaiheessa fiilistelyä stressata, että eihän tällainen olotila voi jatkua koko ajan, entä jos huomenna on taas hankala päivä. Olen vihdoin alkanut oppia, että huonoja päiviä tulee varmasti. Minun kohdallani olo voi olla ajoittain aika raskas ja epätoivoinenkin. Mutta koska tiedän, että myös näitä ihania päiviä on, minulla ei ole hätää. Minulle on muodostunut elämä, joka on minunlainen. Se ei ehkä ole se helpoin ja kevein, mutta se on omani. Minun elämäni.

//Millian