Millainen mielikuva syntyy sanasta työtön? Miltä työttömästä tuntuu?

Työttömyyteni aikana en ole huomannut, että minusta olisi tuntunut jotenkin erilaiselta ihmisenä kuin työssäkäyvänä. Totta kai arki on ollut erilaista, olen oivaltanut monia asioita ja varmasti joitain asioita minussa on muuttunut parempaan suuntaan. Kuitenkin ihan se ydinminä on tuntunut pysyvän hyvällä tavalla paikoillaan. Huomaan kuitenkin nyt, että ehkä olen nähnyt itseni ihan hitusen eri tavalla. Olo on etenkin viimeisten viikkojen aikana ollut ajoittain hyödytön ja ehkä pikkuisen kumarainen. Mitä kauemmin tätä vellomista on jatkunut, sitä oudommaksi työelämä on alkanut muuttua. Olen jopa alkanut menettää tunnetta siitä, millaista on olla työssä käyvä perheenäiti. Osittain tämä on ollut toipumisen kannalta juurikin tarpeen, mutta pitkittyessään se on alkanut hieman karmia. En halua, että minun ja ”muiden” välille syntyy mitään kuilua.

Avoimia työpaikkoja olen katsellut lähes koko työttömyyteni ajan lukuunottamatta kehon ja mielen laittamia pakollisia lepostoppeja. Viimeisten päivien aikana työpaikkojen selailu on ollut suorastaan kiivasta, ja pari viimeistä päivää on kulunut täydellisessä CV-kammiossa viilaten ja hioen tietoja minusta kuntoon. Eilen sain valmiiksi mielestäni tähänastisen elämäni parhaimman työhakemuksen ja CV-version, jotka myös toimitin kohteeseen. Jostain syystä huomasin, että tyytyväisyys hakemukseeni, sen tuoma mahdollisuus työpaikasta ja auringonpaiste saivat minussa aikaan ryhdin suoristumista. Vein kirjeen itse paikan päälle postilaatikkoon, koska en uskaltanut luottaa postilaitokseen näin viime metreillä. Kotiin päin kävellessä olo oli yhtäkkiä itsevarmempi ja kaupassa ostoksia valitessani huomasin ajattelevani työssäkäyvän minän tavoin.

Jokainen tietää sen fiiliksen, kun hektisen, mutta ihan onnistuneen työpäivän jälkeen täytyy kiiruhtaa vielä ruokakauppaan. Kauppaan meneminen voi tuntua alkuun ponnistukselta, mutta viimeistään hedelmähyllyllä, jossain nälkäisten ajatusten taustalla alkaa kuitenkin häilyä kiitollisuus ja tyytyväisyys. Tässä minä työssä käyvä ihminen voin nyt valita mieleiseni ruoka-aineet. Kassalla maksan työssäkäyvän ihmisen tottumuksella, mutta samaan aikaan pienellä iloisella ylpeydellä. Yksi työpäivä on taas takana ja tämän kauppareissun jälkeen on ihanaa päästä omaan kotiin rauhoittumaan päivän vilskeestä. Minä työssä käyvä henkilö olen ollut tänään sopivasti hyödyllinen ja ehkä oppinut jotain uuttakin. Vähän väsyttää, mutta sehän tekee vain vapaista illoista ja viikonlopuista merkityksellisiä. Rutiini tekee vapauden ja toisin päin. Ja tätä kaikkea minä kaipaan jo kovin.

Työhakemus odottaa tärkeänä ehkä vielä postilaatikossa tai sitten se makaa jo jännittyneenä johtajan pöydällä muiden kavereidensa pinossa. Ehkä herra johtaja on juuri nyt ottanut kuoren käteensä ja avaa sitä tottunein repäisyin. Tai ehkä hakemus on juuri luettu ja laitettu potentiaalisten pinoon. Kävi miten kävi, minulla on mielettömän hyvä fiilis juuri nyt. Tiedän ainakin varmuudella, että hakemus on superhyvä, eikä siinä jää jälkikäteen kaihertamaan mikään. Jos sillä ei heltiä kutsua haastatteluun, niin tilanne on sitten se. Päätökseen asti aion nyt vain nauttia tästä olosta, lähes työssäkäyvän ihmisen ajatuksista.

//Millian