Kauniita kuvia
Useinhan käy niin, että aika kultaa muistot ja tiettyjä menneitä tapahtumia muistelee pelkästään lämmöllä. Lämmin tunne hälventää muistoista ne silloin ärsyttäneet tai vaivanneet yksityiskohdat, ja ehkä hyvä niin. Mutta sitten on myös sellaisia tapahtumia, joissa jo tapahtumahetkellä on ajatellut, että asiat eivät voisi olla paremmin juuri nyt. Ihmeellistä kyllä, sellaisia hetkiä mahtui viime kesääni useita. Kaikissa niissä olin lasteni kanssa. Mieleeni on jäänyt helteisen kuuma kesäpäivä Helsingissä. Kiersimme saman päivän aikana uskomattoman määrän puistoja, museoita, kahviloita ja jopa kaupunginosia. Pienet tallaajat kävelivät huomaamattaan kilometritolkulla, koska kävellessä oli niin hauska jutella ja katsella ihmisvilinää. Tunsimme sinä päivänä jotenkin erityisen tiivistä yhteenkuuluvuutta ja vain nautimme olostamme.
Toinen muisto on mökiltä. Jälleen kerran kuuma päivä ja pilvetön taivas. Eteen levittyvä valtaisa järvi oli aivan peilityyni, joten päätimme lähteä soutuveneretkelle. Mukaan pakkasimme totta kai hyvät eväät. Soutelimme pitkälle keskelle järveä, nostin airot kyytiin ja sitten vain köllöttelimme ja annoimme veneen kelluskella hiljalleen. Sillä hetkellä en olisi halunnut olla missään muualla missään muussa seurassa. Samankaltaisia muistoja on lapsuudestakin ihan älytön määrä. Ja kyllä. Muistan lapseankin toivoneeni monissa tilanteissa, että kunpa sama hetki voisi vain jatkua. Osasin lapenakin nautiskella tunnelmista.
Viime talvena tuo läsnäolon ja tunnelmoinnin taito oli kuitenkin poissa, ihan kokonaan. En osannut nauttia oikeastaan mistään, koska eipä mikään tuntunutkaan yhtään miltään. Pelottavinta siinä oli se, että en enää edes muistanut, miltä tunnelmointi tuntuu. Ajattelin, etten varmaan koskaan saa sitä osaa minussa palaamaan. Melkein jo tyydyin siihen, ettei elämässä ole enää muita sävyjä kuin turtumus ja ahdistus. Mutta sitten tuli kevät ja omenapuun kukat. Muistan varmaan lopun elämääni sen hetken, kun seisoin valtavan omenapuun alla ja katselin kukkien välistä sinistä taivasta. Silloin huomasin ensimmäisen kerran kuukausiin, että osaan taas nauttia. Siitä hetkestä aloin varovaiseen tahtiin palautua ennalleni.
//Millian