Raukea sunnuntaipäivä. Rauhaisa ja leppoisa olo, on hiljaista ja kaunista. Sohvalla viltin alla on ihanan pehmeää ja lämmintä. Selailen uutisia puhelimellani ja käyn samalla tottumuksesta vilkaisemassa sähköpostin. Sinne on kilahtanut hetki sitten työsähköposti. Sunnuntaina! Ahdistun sillä sekunnilla ja hölmöyksissäni vielä luen tuon viestin kokonaisuudessaan. Siinä vaaditaan, siinä halutaan tietää. Siinä halutaan selvittää asioita, jotka ovat ajankohtaisia maaliskuussa, siis kolmen kuukauden päästä! Minua ahdistaa, minä en tiedä yhtään, mitä maaliskuussa tapahtuu. Pitäisikö minun tietää, mitä jos en vastaa heti, mitä tapahtuu jos viivytän vastausta? Noniin, en selviä tästä. Ajatukset lähtevät heti kiertämään tuttua kehää.

Ei tämä voi mennä näin. Vedän henkeä ja mieleeni tulee harjoituksia työuupumuksen itsehoito-oppaasta. Nyt sen opit pääsevät todelliseen käyttöön. Keskityn harjoitukseen ja hetken päästä hengitys tasaantuu ja ihme kyllä saan ajatukseni rauhoiteltua. Viestin lähettäjä ei voi olettaa, että olen koneen ääressä koko ajan, varsinkaan sunnuntaina. Voisinhan aivan hyvin olla vaikka pitkällä lomamatkalla parasta aikaa. Jos hän haluaa hahmottaa jotain suurempaa kokonaisuutta, on ihan kohtuullista, että saan hahmotella ajatuksen ensin itselleni. Eikä sen ei tarvitse tapahtua yhdessä yössä. Vakuuttelen ja perustelen itselleni. Noniin, kyllä tästä sittenkin selvitään.

Helpottaa, mutta samalla pikkuisen pelottaa. Tuollaisia reaktioitako työjutut minussa vieläkin herättävät? Miksi työsähköposti on pitänyt lähettää sunnuntaina, eikö viikkotyöaika riittänyt? Onko lähettäjä ylienerginen työntekijä? Olettaako hän, että muut ovat yhtä joustavia työaikojen osalta kuin hän? Onko kyseinen asia muita kiireisempi ja tärkeämpi, kun se täytyy selvittää näin paljon etukäteen? Minä en enää tunnista itseäni mistään noista. En enää näe itseäni antamassa ajatuksiani työlle viikon jokaisena päivänä, enkä lyhentämässä loputonta tehtävälistaa niska limassa. En näe sitäkään, että olisin niin vireessä, että tekisin töitä mielelläni ihan milloin vaan. Minulle tuohon viestiin kiteytyy kaikki se miksi uuvahdin. Onko sunnuntaisähköposti yhtä kuin ikuinen oravanpyörä? Voiko siltä välttyä enää missään?

//Millian