Tätä on aika ajoin hauska pohtia. Tai en tiedä onko se ihan aina välttämättä niin hauskaa, mutta kiinnostavaa nyt ainakin. Elämän myllerryksessä ja iloisissa hetkissä sitä jollain tavalla muovautuu ja muuttuu. Ikä ja kokemus tekevät tehtävänsä, jotkut särmät kenties hioutuvat. Vastaus otsikon kysymykseen olisi ollut 10 vuotta tai ehkä vielä vuosikin sitten aika erilainen kuin nyt. Luultavasti vastaus näyttää jossain määrin erilaiselta myös vuoden tai 10 vuoden kuluttua. Kuitenkin koen, että se pohjimmainen minä, se 6-vuotias, 16-vuotias tai 26-vuotias minä on siellä ja pysyy. Se on sellainen aika iloinen tyyppi. Sellainen välillä kovia kokenut ja monenmoisessa sopassa keitetty, mutta kuitenkin se sama.

Reilusti yli kuusikymppinen tätini totesi kerran, että hänestä tuntuu edelleen aivan 18-vuotiaalta. Tätiäni katsoessa uskon väitteen täysin. Hänelle sitä vasta onkin sattunut kaikenlaista, mutta katkeroitumista tai ylivakavoitumista ei ole päässyt tapahtumaan. Hyväntahtoinen hihittely on edelleen tätini tavaramerkki. Haluaisin itse pyrkiä samaan ja jos tällä kaavalla mennään, niin luultavasti siinä onnistunkin. Kehoni saa lisävuosia ja mieleni ehkä hitusen viisautta (?), mutta kuitenkin minusta tuntuu ihan samalta kuin aiemminkn. Sama tyttö, sama nainen. Tänään lauantaina 29.4.2017 olen seuraavaa:

Olen 30 vuotta vanha, 167 senttimetriä pitkä ja 57 kiloa painava

Minulla on 7- vuotias ihana tyttö ja 5- vuotias ihana poika

Naimisissa olen tähän mennessä ollut 7 vuotta aika ihanan miehen kanssa, yhteistä (tapahtumarikasta) taivalta  meillä on 13 vuotta

Minulla on vuokrakolmio ja sydän Helsingissä, juuret ja pala sitä samaa sydäntä Pohjois-Karjalassa

Olen entinen lastentarhanopettaja, nykyinen toisen asteen opettaja, tuleva oman juttunsa löytänyt

Tärkeintä minulle on lapseni ja läheiseni ja heidän onnensa;  terveys, että on sinut ja onnellinen itsensä ja ympäristönsä kanssa

Haaveilen siitä, että saamme olla edelleen terveitä ja hyvävointisia, että poikani ajoittain kompuroiva taivallus vähän siloittuisi, että tyttäreni osaisi jatkossakin nauttia yhtä vilpittömästi omasta jutustaan, piirtämisestä  ja kirjoittamisesta. Toki haaveilen myös omasta kodista, pienestä pihasta ja siitä, että voisimme olla mieheni kanssa yhtä tiivis kaksikko vastaisuudessakin

Nautin ajasta lasteni kanssa, valosta, elämästä ja ystävistä

Ajattelen juuri nyt, että asiat ovat ihan mallillaan ja helpottavan hyvin, mutta pieni kaipuu tulevasta ja jostain uudesta pyrkii pintaan yhä voimakkaammin

Tällä hetkellä tuntuu, että junnaan vähän, mutta luotto asioiden selkenemiseen on kova

Olen vakava ja sitten kuitenkin iloinen, nauran aika paljon. Katson maailmaa sellaisesta kulmasta, että välillä tuntuu, että ajattelen ihan naiivisti ja pöhkösti asioista verrattuna muihin. Tästä olen saanut kuullakin. Tämä piirre minussa on se, jota pitää työstää, mutta josta aion tietyiltä osin pitää kiinni hamaan harmauteen asti. Juuri tämä osa minussa tekee sen, että pohjimmiltaan minusta tuntuu hyvällä tavalla aina vaan samalta tyypiltä.

Ehkä minäkin vielä vuonna 2050 hihittelen elämälle hiukset tuulessa hulmuten ja tunnen rinnassani olevani sama 18-vuotias nuori nainen.

//Millian