Tää menee ihan hyvin

Olen otettu siitä, että olen usein saanut toimia monen ystävän kuulevana korvana, kun he ovat halunneet purkaa sydäntään. Aina minulla on ollut olo että ystäväni kyllä selviävät ajan kanssa raskaistakin tilanteista, olen halunnut valaa tsemppimieltä. Olen koittanut muistuttaa, että oli tilanne mikä tahansa, lähdetään siitä että kaikki menee hyvin. Miten muuten tätä elämää oikeastaan voisi elääkään?

Nyt omassa elämässäni kaikki on hurjalla tavalla avointa. Mikään työpaikka tai opiskelu ei sido minua, olen vapaa tekemään (melkein) mitä vaan. Seison taas omilla jaloillani ja on aika siirtyä elämässä eteenpäin. On vain yksi mutta: jännittää, miten kaikki menee. Entä jos sama kuvio toistuu, entä jos väsähdän taas? Entä jos en jaksakaan työelämää, jos minusta ei vain ole siihen? Nuo ajatukset nostavat liian tiuhaan päätään, vaikka yleisfiilis on hyvä ja positiivinen, eikä yhtään väsynyt. Tuleva jännittää.

Tänään menin uusimaan liian kauan aikaa sitten vanhentunutta jäykkäkouristusrokotustani terveydenhoitajalle, ja pikainen rokotuskäynti venyikin yhtäkkiä lähes tunnin mittaiseksi keskustelutuokioksi. Huomasin vain jossain vaiheessa selittäväni kaikkea tätä viimeisen vuoden aikana tapahtunutta pikakelauksella tuolle ihanan rauhoittavalle hoitajalle, joka helpottavan arkijärkisillä kommenteillaan sai oloni tyyntymään. Hän jaksoi kuunnella, hänellä oli aikaa, hän osasi sanoa oikeat sanat. Entä jos lopettaisitkin tuon pahimman skenaarion pohtimisen? Entä jos lähtisitkin siitä, että kaikki menee ihan hyvin?

Niin. Entä jos kaikki meneekin ihan hyvin? Niin turhauttavaa kuin se onkin, en ollut osannut soveltaa tuota neuvoa itseeni ennen kuin joku sanoi minulle sen ääneen. Kotiin kävellessäni silmiäni vähän kaihersi aurinkolasien takana, pari helpotuksen kyyneltä taisi vierähtää. Jännittäminen ja etukäteistuskailu saa nyt riittää, lähden siitä että tää menee ihan hyvin.

//Millian