Vieläkö osaan?

Kuukausitolkulla minua mietitytti ja vähän pelottikin: entä jos minusta ei ole enää työntekijäksi, entä jos en jaksakaan?

Pohdin tuota kysymystä lähes päivittäin ja olin ihan tosissani pelkoni kanssa. Ajatus uudestaan uuvahtamisesta tuntui ihan mahdottomalta sietää. Onnekseni nyt jo pidemmän aikaa tuo ajatus on pysynyt poissa mielestäni. Ei minua enää epäilytä väsyminen, sillä luotto omaan jaksamiseen on realistisen optimistinen. Nyt kun väsymyskysymys on käsitelty ja häädetty, mieleen on hiipinyt uusi arvoitus: entä jos en enää osaakaan?

Olen ollut työelämästä poissa ihan kohta pyöreän vuoden. Tänä aikana olen kyllä tehnyt sijaisuuksia ja keikkatyötä pienissä erissä, mutta mitään pidempiaikaista ei ole ollut. Vuosi ei ole mahdottoman pitkä aika, mutta näissä työllistymisasioissa se voi olla jo rajoilla. Oma mieli tekee tepposia vähän väliä, vaikka jossain sopukoissa ymmärrän, etteivät taidot ole yhdessä vuodessa minnekään kadonneet. Mietin kuitenkin yhä useammin, miten ihmeessä osaisin taas handlata samanlaisia kokonaisuuksia tai ylipäätään rullata mukana siinä kuviossa, mitä työelämä vaatii. Miten oikein sisäistäisin taas kaikkea uutta ja osaisin ottaa sen käytäntöön työssäni? Entä kuinka suoriutuisin kaikista sosiaalisista kuvioista ja työelämän normeista?

Järki se siellä yrittää huudella, että hyvin, työkuvioihin solahtaa nopeasti mukaan. Mutta kuitenkin. Pakko myöntää itselleni, että lähes vuoden tyhjiö CV:ssä ei näytä hyvälle ja se on fakta. Sisua ja rohkeutta tämä homma vaatii. Niin ja niitä kuuluisia pakaralihaksia; osaan minä ainakin työhakemuksia kirjoittaa.

//Millian