Perustamis- ja maan tavoista.

Aamulla 25.8.2020 Eduskuntatalon portailla oli näin hiljaista ja pysähtynyttä.

Edellisen postauksen kuvassa esiintyvä Kirkkoparkin suunnannäyttäjä osoitti kohden aihepiiriä, johon voi sisältyä yllättävän paljon asiaa: jos haluaa rakentaa suht esteettömän talon, ja jossa mm. sisäänkäynti on maantasossa, millainen perustamisratkaisu taloon tällöin tulee?

Muistikuvat lapsuudenaikaisista rintamamiestaloista toivat mieleen ulkoportaat. Portaat olivat useimmiten jykevää tekoa, betoniakin, ja niihin saattoi sisältyä useita askelmia. Lämpiminä kesäiltoina portaat tarjosivat mukavan ajanviettopaikan ja päivisin tilaa pienten askareiden tekemiseen. Monikäyttöisyydestä huolimatta moniaskelmaiset portaat ulko-oven edessä eivät ole kovin esteetön ratkaisu tämän päivän mittapuulla mitattuna.

Esteettömyysohjeet pyörähdysympyröineen eivät vaikuttaisi ottavan kantaa siihen, kuinka talo tulisi perustaa. Liekö syynä missä määrin se, että rakentamismääräykset saattavat osaltaan vaikeuttaa esteettömyyspyrkimysten toteuttamista.  Tästä päättelin, ettei esteettömyys välttämättä ole maan tapa ajatella.

Portaat tai sen kaltaiset rakenteet ovat monessa julkisessa rakennuksessa ja tilaisuudessa näkyvästi esillä. Eduskuntatalon edessä olevaan portaikkoon sisältyy 46 askelmaa. Saman verran askelmia on myös Tuomiokirkon edessä olevissa portaissa. Urheilussa voittaja nousee korkeimmalle korokkeelle.

Toivomani perustusaihepiiriä esittävä poikkileikkauskuva löytyi tämän blogin yhteydestä. Kuvia ja vaiheita työn etenemisestä löytyy samasta blogista.

Omissa mielikuvissa huomasin ajatelleeni talolle itsestään selvästi pilariperustusta, mutta esteettömyyspohdinnat veivät ajatukset jälleen uusille urille. Uutta oli myös se, kuinka pihakin kannattaa miettiä jo suunnitteluvaiheessa esteettömäksi.

***

Kerrostalon ikkunasta pihalle katsellessani talohaave ryhtyi etääntymään aikaisempaa kauemmaksi. Ikään kuin olisin pullahtanut talokuplan tai -sfäärin ulkopuolelle. Oliko kirjoittaminen sitten tehnyt  tehtävänsä, vai johtuiko kokemus siitä, että nykyinen asunto täyttää niin esteettömyys- kuin monet muutkin kriteerit suht hyvin jo valmiiksi,  siihen en osaa vasta. Pohdintojen silleen jättäminen tuntui tässä kohtaa kuitenkin sopusointuisimmalta: tämä on aihepiiri, jota pohdin luonnonmukaisen rakentamista käsittelevän blogin yhteydessä.

Ehkä joku päivä tilanne on toinen. Julkiset rakennukset portaineen herättivät jälkitäteen mietteen ylisukupolvisista meemeistä. Idean voisi helposti ajatella liittyvän talonrakentamiseenkin, sillä rakennettu talo useimmiten jatkaa olemassaoloaan elämäntilanteessa vielä kauan sen jälkeen, kun oma henkilökohtainen elämäntilanne on jo päättynyt. Ilmiötä voisi kutsua ajan suhteen tapahtuvaksi kulttuuripiirteiden siirroksi, ja jossa meemit ilmenevät rakennuksen kaarien muodoissa.

Talotoiveen tarkastelussa mielenkiintoisimmaksi tähän mennssä koin prosessin siitä, millaisen talon maallikkona pystyisin suunnittelemaan?  Huomioonotettavia seikkoja talohankkeessa on hämmentävän suuri määrä: kirjoituksiin valikoitui vain joitakin itseä kiinnostavia aiheita. Meemit saattoivat tehdä näkyväksi sitä puolta asiassa, jotka tavalla tai toisella liittyvät arvostuksiin. Niiden myötä muotoutui pari suunnitelmaakin: yksitasoinen ratkaisu sekä erään rintamamiestalon mittoihin sovitettu hahmotelma. Niihin sisältyvät kattoratkaisupohdinnat vaikuttaisivat olevan taloissa ja maisemassa ne tunnistettavimmat meemit.

Vuosien varrella on voinut huomata, ettei etukäteen voi varmasti tietää, miten meemit puhuttelevat erilaisissa elämäntilanteissa? Talosta, elämäntilanteesta laajemminkin, tulee valintojen tai niiden tekemättä jättämisen myötä omanlainen. Olen osa tätä arvoihin, ’hengissä säilymiseen’ ja kilpailuun perustuvaa verkostoa, jossa tapahtuneet muutokset vievät mukanaan. Siinä samalla niin muodit kuin trenditkin muuttuvat vähitellen toisiksi. Miten mahdollisimman monen tekemät valinnat vaikuttavat myös omiin valintoihin? Suosituimmissa meemeissä on todennäköisesti onnistuttu ilmaisemaan lyhyesti ja tiivistetysti jotakin oleellista sen hetkisen kulttuurin tilasta.

Taloaihepiirissä meemi voisi valottaa erityisesti kysymystä, miltä tuntuu nykyajan talo tässä hetkessä? Tässä yhteydessä voisi hyvin puhua myös uutuudenviehätyksestä. Tulevaisuuden ennakointi on tunnetusti vaikeaa, mutta pidän mahdollisena, että talojen tulevaisuuden nykyajassa osa uutuudenviehätystä voisivat olla aikaisempaa pienemmät asunnot, esteettömyys, terveellisyys sekä avaruusteema teknologian (esim. aerogeeli) ja jopa liikkuvuudenkin muodossa (alla oleva kuva Futuro-hiihtomajasta otettu EMMAn pihalla Espoossa 11.8.2021). Ehkäpä Futuro lentää joku päivä vielä dronen lailla. Laajemmassa kuvassa mielissä siintävät talot saattavat kokea myös muodonmuutoksen kerros- tai rivitaloiksi, jolloin omakotitalot eivät olisi olleet enää kulttuurin piirissä se houkuttelevin vaihtoehto.

T. Jari

Koti Sisustus Trendit

Kohtaamisia tuulikaapissa

Seittipäinen suunnannäyttäjä 20.8.2020.

Otsikon nimi tulee erään väitöskirjan alaotsikosta. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kolmasluokkalaisten lasten kokemuksia vanhempiensa työssä käymisestä sekä tarkastella vanhempien työssä käymisen heijastumista lasten sosioemotionaaliseen hyvinvointiin ja arjen kasvatus- ja vuorovaikutustilanteisiin lasten, äitien ja isien arvioimana.

Alaotsikossa esille tuodulla tuulikaappikokemuksella tarkoitettiin (s. 123); …lapsen hyvinvoinnin kannalta on tärkeämpää, mitä tuulikaapissa tapahtuu lasten ja vanhempien vuorovaikutuksessa
kuin miten vanhemmat kertovat kasvattavansa tai lapset kertovat vanhempiensa kasvattavan loppuillan.

Tulkitsen tätä käsitettä sillä tavoin, ettei tuulikaappirutiinien ja hyvän kasvatuksen ideaalien tulisi olla kovin suuressa ristiriidassa keskenään. Riita syntynee viimeistään silloin, kun erotus näiden välillä kasvaa mielessä liian suureksi.

Tuulikaappi sanana lienee useimmille tuttu, mutta sitä ei näe tänä päivänä juurikaan määriteltävän. Syytä ilmiölle en tunne; ehkä siitä ei vain haluta puhua tai sitä ei haluta uusiin taloihin. Oli niin tai näin, löysin sanakirjasta sille seuraavan merkityksen: ulko-oven ja sisemmän oven välinen tila t. pieni eteinen. Määritelmän jälkiosa tuonee esille vuorovaikutteisuus-ongelman ytimen: tuulikaappi voi olla liian pieni tai sen toiminnot sellaisia, että siitä muodostuu este hyvinvoinnille.

Edellisissä postauksissa olin kahden vaiheilla sen suhteen, laitanko ulko-oven jälkeen tuulikaapin vai en? Jätin sen tuolloin piirtämättä. Tuulikaapin puuttumista perustelin itselleni lähinnä sillä, että  näin saatetaan saada aikaan sujuvampi kulkuyhteys sisätiloihin, kun ylimääräistä ovea ja seinää ei rakenneta. Jopa säästöäkin, kun ovia on yksi vähemmän! Tuulikaappia näkee harvemmin rakennettavan (messu)taloihin, josta päättelin tuulikaapittomuuden olevan omanlaisensa meemi nykytaloissa.

Ehkä  nyt rakentava sukupolvi on ajatellut siten, ettei liian ahtaita tuulikaappeja kannata omaan taloon edes rakentaa, jos vain tällä tavoin toimien voi välttää vuorovaikutuksen ongelmia perheen sisällä. Aiheuttaako tuulikaapittomuus sitten muunlaisia ongelmia, siitä itsellä ei ole kokemusta. Ylimääräistä energiahävikkiä sen puuttuminen voi aiheuttaa, etenkin tilanteissa, joissa mietitään ovi avoinna sitä, lähdetäänkö ulos vai ei. Pian saattaa kuulua tuttu huuto: Ovi kiinni!

Käytännössä tuulikaappi voisi tarkoittaa sopivan kokoista eteistilaa ulkovaatteiden riisumiselle, niiden säilytystilaa sekä penkkiä tms. johon voi tarvittaessa istuutua tai laittaa ostoskassit kaupasta saapuessa. Tällä sivustolla nostetaan vielä lisää näkökulmia tuulikaapin vaatimuksille (tarvittaessa tilaa lastenvaunuille, rollaattorille, sähkömopolle jne.).

Tiivistyneen vuorovaikutteisuuden ohella tuulikaappiin voi sisältyä terveyttä edistäviä näkökulmiakin; koronan riivaamassa maailmassa asiointia esim. apteekissa on voitu siirtää jo tuulikaappeihin. Ulottuuko tämä käytäntö joku päivä myös omakotitaloihin, sen tulevat kuukaudet näyttävät.

T. Jari

Hyvinvointi Rakkaus