Häitä ja romantiikkaa

Matkalla, Halosenniemi 28.8.2019.

Mustan julkisivun pohdinta vei matkalle Halosenniemeen, joka on Pekka Halosen vuonna 1902 valmistunut kansallisromanttinen* ateljeekoti Tuusulanjärven rannalla. Sen esikuvana sanotaan olleen Visavuori, mutta myös Axel Gallénin Kalela. Itseä ryhtyi kiinnostamaan sivustolla mainittu ajatus siitä, kuinka edellä mainitut taiteilijakodit ovat poikenneet merkittävästi sekä vanhemmasta että samanaikaisesta puu- ja huvila-arkkitehtuurista. Niiden suunnittelussa sanotaan hyödynnetyn omaperäisellä tavalla kansanomaista rakentamista, mutta niissä oli nähtävissä myös ulkomaisia vaikutteita.

Meemi-näkökulman valossa kiinnostavaa on se, miten vaikutteet kytkeytyvät toisiinsa? Talon suunnittelussa juuri tämä ilmiö saattaisi selittää pitkälti sen, miksi rakennusten julkisivuista, ehkä rakennuksista kokonaisuudessaan, tulee tietynlaisia ja ne saavat omaleimaisen** luonteen. Omaleimaisuus voi olla tärkeä termi eri yhteyksissä; sen voisi ajatella olevan niin identiteetin, kielen, kulttuurin, paikan hengen kuin ihmisenä olon peruskäsitteitä. Yhtenäiskulttuurin käsitteellä taas tarkoitetaan jonkin alueen tai aikakauden kulttuuria, jonka keskeiset arvot, ihanteet yms. ovat yhteiset kaikilla elämän osa-alueilla.

Vuoden 2018 alkupuolella hieman yli puolet suomalaisista asuisi mieluiten omakotitalossa, jos siihen olisi mahdollisuus. Yhtenäiskulttuurin näkökulmasta ja kyseisen tutkimuksen perusteella näyttäisi siltä, että vielä toistaiseksi omakotitalo houkuttelee valtaosaa väestöstä, vaikka merkittävä osa väestä haluaa asua kerrostaloissa lähellä keskustaa. Tutkimus tuo esille myös sen, kuinka erityisesti ikääntyvät ihmiset haluavat kaupunkeihin palveluiden ja julkisten liikenneyhteyksien äärelle. Vanhemmiten ei enää jakseta innostua lumitöiden, haravoinnin ja halonhakkuun kaltaisista huoltotöistä, joita omakotiasumiseen liittyy.

Yhtäältä ymmärrän edellä sanottua hyvin. Toisaalta ehkä juuri tämän takia haave omasta talosta siintelee vielä mielessä.

Aiheeseen tutustumisen myötä kävi ilmi myös se, miten hääasuissa on tapahtunut muodonmuutosta värien suhteen. 1800-luvulla morsiuspuku oli tavallisen kansan keskuudessa väriltään musta. Artikkelin mukaan musta värinä oli käytännön sanelemaa, sillä kankaat olivat kalliita eikä tavallisilla ihmisillä ollut varaa hankkia useaa juhlapukua. Yhtä juhlapukua pidettiin niin pitkään kuin se mahtui päälle ja sen jälkeen se saatettiin antaa perinnöksi tyttärelle. Vaatteet tehtiin kestämään aikaa.

Tästä syntyi ajatus siitä, kuinka musta saattaisi kestää aikaa paremmin kuin jokin muu väri.

T. Jari

 

*kansallisuusaatteen innoittama, kansallisia aiheita suosiva romanttinen taidesuunta.

*omaperäinen, yksilöllinen, persoonallinen, jäljittelemätön.