Funkiksen liekki ja ikuisuus nykyajassa
Viime viikolla Yle esitti uusintana Kaisa Blomstedtin kulttuurihistoriallisen dokumentin suomalaisesta funktionalismista ja sen uudesta tulemisesta, Funkiksen liekki. Ohjelmaa ei tällä hetkellä voi katsoa Areenasta, mikä sinällään on harmi, sillä siinä esitettiin ajatuksia, jotka saattavat tehdä nykyaikaa ymmärrettävämmäksi.
Hahmottelin dokumentissa esiintyneitä teemoja seuraavilla sanapareilla; valo ja valoisuus, yö ja sähkö, alastomuus ja terveys sekä massatuotanto ja -urheilu. Aihepiirit ovat ajankohtaisia tänä päivänäkin, ehkä vain potenssiin kymmenen dokumentin syntyaikoihin, vuoteen 1989, verrattuna. Sähkö on ajankohtaisempaa kuin koskaan ennen. Sen kulutus on kasvanut voimakkaasti aina vuoden 2006-2007 seutuville. Pimeys on valaistunut. Kaupunkien valot erottuvat avaruuden pimeydessä hyvin. Maan pinnalla suuret ikkunat tuovat auringonvaloa talon sisälle: niiden pinta-ala vaikuttaisi vuosien varrella kasvaneen. Liittyykö sitten ikkunoihin vai mihin, alastomuudesta on voinut tulla esittävämpää, mutta myös kontrolloidumpaa. Terveyden ihanteet vaikuttaisivat saaneen aikaisempaa lihaksikkaamman ja treenatumman muodon. Jos paidattomia talonrakentajia esiintyi jossain vaiheessa rakennustyömailla, monet tämän päivän taloista rakentuvat, katseilta piilossa, tehtaissa.
Muoto seuraa muotoa. Näihin dokumentin sanoihin saattoi olla tiivistettynä funktionalismin ydin. Liekki voi palaa vain tässä hetkessä, nykyajassa.
Dokumentti johdatti uuden aihepiirin pariin: ns. kansanfunkikseen. Löytyi karttapohjainen sivusto, joka esittelee 1930–1940 -luvuilla funktionalismin hengessä rakennettuja, pääasiassa muiden kuin arkkitehtien suunnittelemia pientaloja. Kansanfunkiksessa tavoiteltiin 1930-luvulla muodikasta funkistyyliä. Yhden tai kahden perheen pientalot olivat yleensä tasakattoisia (käytännössä ns. valetasakattoisia), kaksikerroksisia ja siten yleisilmeeltään noppamaisia. Julkisivut olivat edelliseen, klassistiseen tyylikauteen verrattuna yksinkertaisia ja selkeälinjaisia. Näitä rakennusmestari- tai maalaisfunkikseksikin kutsuttuja taloja rakennettiin noin vuosina 1936-1946.
Meemi-näkökulman valossa kansanfunkis on mielenkiintoinen ilmiö juuri jäljittelyn takia. Blomstedtin dokumentin perusteella koin tärkeimmäksi funktionalismin arvoksi nykyajan ihanteen jäljittelyn. Kyse ei mielestäni ole välttämättä tietyistä muodoista tai kaarista, vaan siitä, kuinka rakennus vastaa nykyajan ihanteisiin. Voivatko ihanteet olla meemejä, siihen minulla ei vielä ole kunnollista mielipidettä esittää. Jos ihanteet lasketaan ajatuksiksi, alkuperäisteorian valossa niiden kohdalla kyse olisi meemeistä. Toisaalta juuri ihanteet saattavat muodostua suuriksi haasteiksi, sillä nykyajan liekki voi ryhtyä lepattamaan, jopa sammua, elämäntilanteen jatkuvassa muodonmuutoksessa. Uudestakin tulee vanha.
Millaiselta vanha näyttäytyy vuosien ja vuoksikymmenien jälkeen, se voi olla kysymyksistä niitä tärkeimpiä. Kansanfunkiksen hengessä valetasakatto voisi omassa talosuunnitelmassa tarjota luontevimman ratkaisun. Katto ei olisi kovin jyrkkä. Toisaalta räystäät, joilla tarkoitetaan seinäpinnasta ulkonevaa vesikaton reunaa, tarjoavat mm. suojaa sateelta ja liialliselta auringonvalolta. Olisi mielenkiintoista tietää, miksi osassa omakotitaloista on räystäiden rakentamisesta jossakin vaiheessa luovuttu?
Tulostin pohjapiirroksen ensimmäistä kertaa paperille. Kylpyhuoneen käytävä näyttäytyi turhan leveänä, joka saattoi olla seurausta pyöreän poreammeen sovituksesta kyseiselle paikalle. Päätin kaventaa käytävää ja koko rakennusta 20 sentillä. Boudoir siirtyi. Veivasin saunan uuteen paikkaan ja muutin myös poreammeen muotoa. Pyykkituvan paikka muuttui suhteessa kylpyhuoneen oveen: tällä ratkaisulla avautui nyt suora linja keittiöstä takapihalle. Porrasvaraus poistui ja tilalle palasi huone. Rakennuksen ulkoseinien rajaama pinta-ala on tällä hetkellä noin 129,21 neliötä. Autokatos ei kuulu tähän laskelmaan.
T. Jari
