Kuha on verkossa

Sain alustavan suunnitelman pohjapiirroksesta valmiiksi. Siinä moni aikaisempi idea muuttui toiseksi ja vanhat virikkeet yhdistyivät uudeksi kokonaisuudeksi. Huomasin hankkineeni mm. auton, todennäköisesti muuttaneeni puolison kanssa yhteen, lisänneeni pari sisäänkäyntiä sekä suunnitelleeni aikaisempaa suuremman kylpyhuoneen poreammeineen ja saunaosastoineen. Mitat ovat vielä hakusessa, mutta ratkaisujen myötä talosta tuli aikaisempia suunnitelmia suurempi.

Mielikuvituksen vapauttaminen suunnitelmaa laatiessa, tai pikemminkin sen saattaminen liikkuvammaksi, tuntui tällä kertaa  hyvältä. Ei tarvinnut laskea jokaista neliötä ja  miettiä  niiden tarkoitusta tai turhuutta. Saattoi ajatella laajemmin.

Pidän mielikuvitusta ehkä tärkeimpänä meemeihin liittyvänä ilmiönä. Alkuperäisteorian (Dawkins 1976; 1993) valossa meemien kopioituminen tapahtuisi juuri mielikuvituksessa, ja josta niitä voi ammentaa pohdittavaksi. Niiden toteutukseen liittyvät sitten omat kysymyksensä vastuineen, rahoituksen hankkimisineen ja muine erityiskysymyksineen. Miten talo esimerkiksi kytketään verkkoon? Sieltä löytyvät muutama vuosi sitten suosituksi nousseet kuha-meemitkin.

Erillisen keittiön ja suurehkon tuulikaapin ohella talon keskelle muodostui toinen eteinen tai miksi tilaa nyt sanoisikaan, aula, jonka kautta pääsee useimpiin huoneisiin. Virikkeen tähän tarjosi Suomalaisia asuntoryhmiä -kirjassa (1997, 74-75) esitetty pohjaratkaisu.  Nyt sisäänkäyntejä on ainakin kolme. Erotin kuraeteisen autokatoksen yhteyteen, vaatehuollon saunaosaston yhteyteen. Poreammeelle en vielä löytänyt lopullista paikkaa, sillä sopivaa mallia ja laitteen suuntausta on vielä pohdittava. Niitä vaikuttaisi olevan lukuisia erilaisia. Tasoon upotettava malli, johon sijoitettaisiin mm. porras, voisi olla käytännöllisin.

Olin alun perin hahmotellut olohuoneeseen kapeat  portaat, joiden kautta on  kulku parvelle. Jätin ne vielä toistaiseksi pois piirroksesta. Parvelle voisi sijoittaa työ- ja säilytystilaa. Portaisiin voisi soveltaa meriaihetta gangwayneen – ehkä laajemmin kyseinen idea sopisi koko taloon ja tontille. Tulisija sijoitettaisiin olohuoneeseen, kunhan portaiden tarve selkiytyy.

Kun pohjaratkaisun muoto näyttäisi tällä hetkellä suosivan kaksoispulpettikattoratkaisua, talon hahmon voisi ajatella muistuttuvan rantaan saapuvaa matalaa aaltoa. Tästä taas voisi saada idean pihalle, aaltojen huuhtoman kivikkopuutarhan.

Juhannusaatosta vaikuttaisi tulevan lämmin. Veden äärellä on mukava kuunnella laineiden liplatusta ja rauhoittua. Ehkä tilat jäsentyvät vielä johonkin parempaan järjestykseen.

T. Jari

Lähteet:

Dawkins R. The Selfish Gene. Oxford University Press, Oxford 1976.

Dawkins R. Geenin itsekkyys. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 1993.

Suomalaisia asuntoryhmiä. Valtion lainoittamaa  asuntotuotantoa vuosilta 1984-1995. Edita, Helsinki 1997.

kulttuuri mieli oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *