Ladataan...

Vauvavuosi on rankka monesta syystä. Jos kyseessä on ensimmäinen lapsi, se tuo mukanaan täydellisen elämänmuutoksen ja siitä seuraavan kriisin, vastuun uudesta perheenjäsenestä ja yleensä myös univelkaa. Olen viime aikoina pohtinut paljon sitä, miksi itse koin aika täydellisen aallonpohjan, kun vauva oli n. yhdeksänkuinen.

Pyrkimys jatkaa kuin aina ennenkin oli varmasti ykkössyy väsähtämiseen. Olin vuosien ajan takertunut rutiineihin, joilla ylläpidin päänsisäistä järjestystä. Siivous maanantaisin, liikuntaa viidestä seitsemään tuntiin viikossa, aikaisin nukkumaan. Vauvan kanssa mikään edellä mainitsemistani rutiineista ei ollut helppo toteuttaa. Koetin niin pirusti ylläpitää esimerkiksi viikkosiivousrutiinia - aluksi se onnistuikin, koska V oli lattialla tai sitterissä tyytyväisenä mähöttävä, lelujaan tuijottava olmi. Sitten kaikki muuttui ja standardeihini mahtuvasta elämästä tuli mahdotonta. Kriisi. Järkytys. Ahdistus. Ja sitä myötä selvisi sekin, ettei rutiineihin neuroottisesti takertuminen ollutkaan ihan tervettä hommaa. Ei ole normaalia miettiä siivousta 100 % hereilläoloajasta.

Univelan kumuloituminen oli itselläni selkein syy siihen, miksi päivistä selviytyminen oli hankalaa. Väsyneenä panikoin herkästi ja stressasin valmiiksi menoja, kotoa poistumista ja rutiinien pienintäkään rikkoutumista. Teimme V:lle ensimmäisen unikoulun, kun hän oli 6,5 kuukauden ikäinen. Se toimi nopeasti ja vähensi puolen tunnin välein heräilyn vain muutamaan yössä. Samalla aloimme antaa lapselle yötissiä vain aamuyöllä. Tilanne oli kuitenkin jälleen yhdeksään kuukauteen mennessä aika hc ja päätimme lopettaa aamuyösyötön. Se olikin melkoinen puristus. V taisteli uutta tapaa vastaan reilusti yli kaksi viikkoa eikä hänelle ollut mikään ongelma huutaa rintaa tuntikaupalla. Lopulta johdonmukaisuutemme palkittiin. Nyt tyypillinen yö kestää 10 tuntia, joskin V herää mukavasti navetta-aikataulussa viimeistään kuudelta. Ihan viime viikkoina soon-to-be-taaperomme on välillä vetänyt zetaa jopa puoli kasiin. Miten uskomattoman upeaa hemmottelua!

Pettymys omaan kehoon alkoi jo synnytyksestä. Synnytyspettymystä olenkin käsitellyt viime aikoina paljon ja pystyn suhtautua siihen hiukan myötätuntoisemmin. Vaikka varsinainen parantuminen oli melko nopea prosessi, on esimerkiksi diastaasin kanssa vielä melko lailla tekemistä. Navan kohdalla erkaumaa on vielä muutamia senttejä jäljellä. Vannon osteopatian, pilateksen ja kävelyn nimeen ja toivon, että tuo pyhä kolminaisuus vielä palauttaa minulle jonkinmoisen voiman keskivartaloon. Jotenkin en kuitenkaan täysin tajunnut, kuinka järkyttävän kauan keho palautuu raskaudesta ja synnytyksestä. Vieläkin jatkuva "nänniniekan" imetys vaikuttaa toki asiaan: sidekudosten koostumus palautuu normaalitilaan imetyksen lopettamisen jälkeen melkein vuoden. Alan kyllä olla melko kypsä tuohon tissitakiaiseen. Onneksi palaan töihin tammikuussa ja saamme hiukan etäisyyttä. Toivottavasti lapsi vähitellen siinä alkaa vieroittua mykyn lupsuttamisesta. Tarvitsisin jo kovasti oman kehoni takaisin.

Elämä muuttui ihan kokonaan ja ihan peruuttamattomasti ja hyvä niin. Mutta on sen hyväksymisessä ollut paljon tekemistä. En kaipaa mitään niin paljoa kuin sitä spontaania itsemääräämisoikeuden aikaa ennen lasta, menemisiä ja tulemisia kun huvittaa. Aika ja hyväksyntä on auttanut paljon elämänmuutokseen sopeutumisessa. Aallonpohjasta noustessa ja itsetuntemuksen kasvaessa on ajatuksiin tullut tila rakkaudelle omaa lasta kohtaan. Toki pikku nyytti oli rakas jo synnyttyään mutta nyt en osaa edes sanoin kuvailla, kuinka upea ja ihana ja uskomattoman rakas olento hän onkaan. Vaati hitosti uskallusta rakastua lapseen, sillä tunteen mukana tulee aina pelko. Olen ehkä nyt vasta voinut myöntää itselleni, kuinka suuri tarve minulla olikaan saada ympärilleni onnellinen, ehjä perhe. Vastuu siitä on kauhistuttava: tätä ei saa mokata.

Millaiset asiat tekivät sun vauvavuodesta raskaan tai vaikean? Entä ihanan? Jätä kommentti!

(kuva: pixabay)

Ladataan...

Lupasin jo hyvän aikaa sitten kirjoittaa reissustamme Reccoon, Genovan alueelle Ligurian maakunnassa Italiassa. V oli tuolloin kahdeksan kuukauden ikäinen. Olimme varanneet reissun lennot ja majoituksen jo keväällä ja varautuneet siihen mm. ottamalla V:lle tuhkarokkorokotuksen etukäteen elokuussa.

Reissuun lähti kolme perhekunnallista ystävyksiä yhdellä taaperolla ja omalla jälkikasvullamme vahvistettuna. Kymmeneksi reissupäiväksi oli varattu suurehko kolmikerroksinen huvila Air b'n'b:n kautta. Lennot olivat Helsingistä Milanoon ja takaisin, joten tarvitsimme liikkumiseen vielä vuokra-autot. Yhtä perhekuntaa kohden lennot maksoivat n. 600 - 700, auto vakuutuksella (aivan pakollinen Italiassa) n. 500 euroa ja majoitus n. 700 euroa. Kymmenen päivän lomasta summa ei ollut kovin paha ja koska emme shoppailleet ollenkaan, käyttörahaa ei mennyt muuhun kuin ruokaan ja drinksuun.

Pahinta reissussa oli yöaikaan lentokentältä siirtyminen mutkaisia vuoristoteitä majapaikkaan. Moottoritiet ovat Italiassa tosi hyviä, joskin niistä joutuu maksamaan (melko maltillisia) tietulleja. Pikkutiet kukkuloiden rinteillä olivat oma lukunsa. Yöllä navigoiminen pimeässä oli haastavaa, mutta pääsimme perille ja seuraavana aamuna meitä odotti kuvan (yllä) maisema Ligurianmerellle.

Huvila oli perinteinen, rinteeseen rakennettu vanha kivitalo. Sen pihalla oli hulppea allas ja allasalue, gazebo, jossa loikoilla ja nauttia lasten päiväuniaikaan omasta rauhasta sekä grillipaikka, jossa oli vanha pizzauuni. Vaikka oli syyskuun loppupuoli, oli päiväsaikaan niin kuumaa, ettemme menneet ulos lasten kanssa. Muksut leikkivät (lue: pahoinpitelivät toisiaan) alakerran oleskelutilassa, kun ulkona olosuhteet olivat liian paahteiset. Teimme pieniä reissuja lähikaupunkeihin Reccoon, Rapalloon, Portofinoon ja Nerviin sekä muu porukka Genovaan, johon itse emme päässeet, kun loppureisssusta saimme oman vitsauksemme, laryngiitin, kyläilemään V:n kurkussa.

Kaikki reissut oli tehtävä lasten ehdoilla. Onneksi Italia on matkakohteena todella lapsiystävällinen, joskaan ei esteetön. Kantoreppu (Tula free-to-grow) ja hyvin kevytrakenteiset matkarattaat olivat ihan ykköset. Jos suunnittelet matkaa vauvan tai taaperon kanssa Italiaan, kannattaa huomioida, että kiireisimpinä sesonkeina kaikki lautat ja turistipaikat ovat hyvin ruuhkaisia. Kuumassa paahteessa lautan odottaminen vauvan kanssa voi aiheuttaa nopeasti lämpöhalvausoireita. Muksu tarvitsee hyvät, suojaavat vaatteet, suurikokoisen aurinkohatun ja vauvalle sopivaa aurinkovoidetta.

Itse jouduimme kokemaan jännityksen hetkiä Cinque Terren päiväretkellä, jonne lähdimme omatoimisesti. Ajoimme Monterosso al mareen omilla autoilla, pysäköimme autot puolentoista kilometrin päähän tienvarteen, patikoimme alas ja lähdimme kaupungista lautalla kohti Riomaggiorea. Cinque Terren kaupungit olivat todella vaikeakulkuisia rattaiden kanssa ja maihinnousu lautasta pelottavaa, sillä merenkäynti oli melko raffia. Pienet merenrantajyrkänteissä nököttävät kaupungit ovat pittoreskeja, mutta lapsen kanssa niissä oleilu vaatii erinomaisia hermoja (minulla ei ollut) ja kykyä raivota lauttajonossa etuileville senioreille. Tyypeillä ei ollut mitään ongelmaa talloa meidät ja rintarepussa hikoileva pikkuinen alleen. Onneksi näistä kauhuista selvittiin säikähdyksellä. Kesäsesongissa suosittelen jättämään kaikki nämä kaupungit Monterossoa lukuunottamatta väliin.

Vietimme ison osan lomapäivistä omalla huvilalla. Teimme yhdessä aamukahvia, hengailimme lasten kanssa, uimme altaassa ja kävimme hyviä keskusteluja. Parina iltana teimme yhdessä ruokaa ja joimme hiukan viiniä ja söimme aikuisten kesken. Teimme toisen "lapsellisen" pariskunnan kanssa myös vaihtarit, että pääsimme illalliselle ravintolaan vuorotellen. Erittäin kätevää! Lapset nukkuivat rauhallisesti molemmilla kerroilla.

REISSUN ONNISTUMISEN KANNALTA OLENNAISET BABYKAMAT

  • Tula
  • Matkarattaat
  • Matkasänky vauvalle, oma tutunhajuinen lakana ja unilelu
  • Uv-uikkari
  • Hellehattu
  • Kaurahiutaleet kotoa messiin

PARHAAT MESTAT VAUVAN KANSSA

  • Nervin rantabulevardi
  • Rapallo - Portofino -lautta ja Portofino (ei-turistiaikaan)
  • Oma, kiva huvila ja piha

SAFKAT, JOITA MAISTETTAVA

  • Reccon maailman paras foccaccia, erityisesti foccaccia al forno lämpimänä
  • Trofie al pesto
  • Kaikki gelato

 

Riomaggiore rypälefestarien aikaan

(Kuvat: kotialbumi)

 

Ladataan...

Mitä kuuluu vauvaperheen arkityömaalle?

V täyttää jonkun ajan päästä 11 kuukautta. Tuntuu täysin käsittämättömältä, että elämme hirvittävän vauvavuoden viimeisiä hetkiä. Mihin nämä kuukaudet ovat oikein valuneet? Tyyppi on toden totta muuttunut rakkaasta superrrakkaaksi, hellyyttäväksi pikku olennoksi, jolla on oma tahto, omat kiinnostuksenkohteet (kuten imurit) ja paljon taitoja, joita ei vielä pari kuukautta sitten ollut. Hän kävelee tukea vasten ja huruuttelee taaperokärryllään täysin päättömästi ympäri kolmiotamme. Onnistumisilleen hän taputtaa ja hokee "yvä". Kielenkehitys tuntuu olevan kiihtymään päin. V osaa osoitella asioita, kun kysyn, missä tutut jutut ovat ja hän tapailee sanoja kuten "äiti" ja "iskä". Leikkiessään hän purkaa ja järjestelee tavaroita ja rakastaa pinota asioita torneiksi ja kaataa niitä. Harrastuksista värikylpy on ollut huikea suosikki! Kun syön jotain, hän tulee kiivaasti vaatimaan osuuttaan. Tissimaito maistuu paremmin kuin hyvin, mutta yöt onnistuimme viimein rauhoittamaan ja nyt epeli nukkuu yli kymmenenkin tunnin yöunia rauhallisesti. Seuraavaa nuhaa/hammasta/kasvukriisiä odotellessa nautimme siis nyt ekaa kertaa ihanista yöunista. Kannatti tsempata ja totuttaa lapsi omatoimiseen nukahtamiseen.

Äiti täyttää jonkun ajan päästä 33 vuotta. Tuntuu käsittämättömältä, että hänestä on kuin onkin kuoriutunut kaiken hiomisen, purkamisen ja uudelleen kokoamisen jälkeen äiti eikä suurta ristiriitaa minuuden ja äitiyden välillä enää tunnukaan olevan. Ystävä totesikin, että hänen katseensa on jollain tapaa levollisempi kuin ennen. Ehkä villiintynyt hermosto on saatu viimein rauhoittumaan. Äitiliini päätti siis pitkän pohdinnan jälkeen kääntyä elämänkriisinsä kanssa terapeutin puheille. Päätös on ollut mahtava! On tämä saatana työmaa suosittelee lämpimästi isoissa ja pienissä jutuissa ammattilaisen puoleen kääntymistä. Omien ahdistusten kohtaaminen ja käsitteleminen turvallisessa ympäristössä on rauhoittanut fiilistä huomattavasti.

Iskä valmistautuu henkisesti siihen, että jää koti-isin rooliin tammikuussa. Hän kärsii hiukan, koska V on suosinut viime aikoina äitiä hoitajana. Tilanteeseen auttoi kuitenkin se, että V ja iskä saivat viikonloppuna omaa aikaa kokonaisen vuorokauden äidin hummaillessa ystäviensä kanssa ensimmäistä kertaa yön yli erossa vauvasta.

Pages