Synnytysnyypän synnytyspohdintoja
Poikasemme syntymäpäivä lähestyy ja ajatukseni synnytyksestä tiivistyvät tähän viisauteen: ”Kerran se on sinne päätynyt, sen täytyy tavalla tai toisella tulla ulos.” Olen joogasalin synnytysvalmennuksen jälkeen opiskellut syntymän teoriaa valitettavan vähän. HUS:n videomateriaali on toki informatiivinen, mutta se keskittyy synnytyksen medikaaliseen puoleen eikä niinkään siihen henkiseen valmentautumiseen, mitä kaipaan. Silloin tällöin mieleeni pulpahtaa kysymys, johon etsin yleensä vastauksen tohtori googlelta. Selausjalanjälkeni johtaa siis vahvasti sylttytehtaalle… en halua todellakaan tietää, mitä tietoja minusta on näiden kuukausien aikana kerätty.
Joogasta on jäänyt mieleen mantra hengittämisestä. Monilla synnytysaiheisilla saiteilla vauvan ulkoistamisen sanotaankin olevan hengittämistä – tilanteessa, jossa joku heittää bensaa liekkeihin, jotka polttavat reisiä, vatsaa ja selkää. Toivon, että muistan h-hetkellä, kuinka olennaista rentoutuminen on. Yllättävä tieto on ollut sekin, että fysiologisesti suun ja leuan alueen rentous heijastuu myös alakertaan. Jotta homma olisi vielä vaikeampaa, on hengitystekniikka varsinaisessa pykäysvaiheessa tyystin toinen. Moni kertookin ponnistamisen pitkittyneen, koska hengitys ja tehtävä lihastyö ei ole siinä toiminnan tuiskeessa heti aivan avautunut.
Olen monen asian suhteen melko luottavainen: Luulen, että hermotukseni ja kehontuntemukseni on siinä määrin hyvä, että osaan kuunnella tilanteessa kehoni tarpeita. Niin varmasti onkin ainakin siinä tapauksessa, että selviän ilman massiivista puudutusta. Epiduraali, jota sitäkään en ole poissulkenut, vaikuttaa toki siihen fiilikseen, mikä tarvittavissa lihaksissa on. Jokin alkukantainen kilpailuhenkinen maaemo minussa haluaisi selvitä tilanteesta pyhän äitiyden antamilla supervoimilla, mutta hiukan epäilen, ettei niin käy. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten erilaiset puudutukset ovat vaikuttaneet synnyttäneiden kehonkuunteluun ja liikkumismahkuihin.
Synnyttämisessä pelottavinta on tilanteen ennustamattomuus. On täysin mahdotonta tehdä aukotonta suunnitelmaa ja prosessikuvausta, joka kattaisi kaikki skenaariot kaikissa tilanteissa. Synnytystoivekirjeen kirjoittaminen on siksi kovin vaikeaa. Tärkeimmältä tällä hetkellä tuntuu toki lapsen hyvinvointi ja oma kyky kuunnella kehon viestejä. Haluaisin voida liikkua ja vaihtaa asentoa mahdollisimman vapaasti. Lisäksi toivoisin, ettei synnytyksen kulkuun kummemmin puututa, ellen anele kivunlievitystä tai ellei lapsi ole hengenvaarassa. En myöskään haluaisi, että majavaani leikattaisiin: otan mieluusti pienen repeämän tai repeämiä, kunhan kukaan ei automaattisesti tempaise fiskarsseja esiin elämäni kummallisempana hetkenä.
En voi edes kuvitella, miltä, Laura Frimanin sanoin, ”suolta haiseva”, juuri minusta pulpahtanut lapsi sylissä tuntuu. Tuskin siitä kuivin silmin selviää kumpikaan meistä. Meidän poikasen syntymäpäivä.
(kuva: pixabay)