Synnytyksestä ja raskaudesta palautuminen
Mietin kovasti raskausaikana, kuinka synnytyksestä toipuu. Nyt, kun tapauksesta on kulunut pian pari kuukautta, on aika vetää yhteen, miten palautuminen lähti käyntiin. Kirjoitin alkuvuodesta synnytyksestäni kaksiosaisen kertomuksen: käy tsekkaamassa se täältä ja täältä.
KROPPA
Synnytyksen jälkeen alastaro tuntui kummalliselta pari, kolme viikkoa. Tuntemuksia voisi kuvailla turvotuksen, puutumisen ja kuumotuksen hybridiksi. Pystyin nopeasti alkaa treenata lantionpohjaa – taisin jo synnytyssairaalassa tehdä ekat kevyet kokeilut. Episiotomia-haava parani ehkä neljässä viikossa. Nyt jäljellä on arpi ja arpikudosta, mikä tuntuu kireytenä jollan takaosassa. Siihen suosittelen joperuonansuumaisesti bepanthenia. Kestokatetrointi aiheutti muistaakseni jonkun aikaa pientä virtsatieoireilua. Aika nopeasti sellainen akuutti hätätila laantui ja nyt alakerrassa on jo kaikki aika normaalia. Pillu ei siis ns. räjähdä kuten joskus niin hauskasti vitsaillaan. Ei pelkoa!
Keskivartalo on aika jäätävässä kunnossa edelleen. Toinen vatsalihas on Hangossa ja toinen Petsamossa, mutta olen päässyt varovasti aktivoimaan lihaksistoa. Luotan, että vaunulenkit ja fyssarin ohjeilla tehdyt syvien vatsalihasten ja lantionpohjan aktivoinnit hiljalleen palauttavat lihakset oikeille paikoilleen. Moni vannoo myös sauvakävelyn nimeen, sillä se aktivoi keskivartaloa kevyesti. Osallistuin Lupaus-studion äitikurssille netissä ja olen ollut sen ohjeisiin melko tyytyväinen! En olisi osannut itse aloittaa noin järkevästi ja varovaisesti. Toisaalta kurssin ohjeet ovat olleet myös sellaisia, että ne on helppo toteuttaa kotona vauvan kanssa. Siinä ei siis ollut mitään pitkiä treenejä, vaan muutamasta minuutista kymmeneen minuuttiin kestäviä pikku liikkeitä ja liikesarjoja liikkuvuuteen, lihastuntuman palauttamiseen ja yläkropan verenkierron parantamiseen.
Vatsa pömpötti synnytyksen jälkeen viikkokausia. Nyt jäljellä on pieni lempeä kengurupussi ja toki erkaumasta johtuva pömppis. Raskauskilot, n. 11 kg, ovat suurin piirtein poissa, mutta keho on hyvin erilainen kuin ennen: minulla on vatsarasvaa, jenkkakahvat, suuruudenhullut lollot ja löysä olo. Suhtaudun asiaan melko välinpitämättömästi. Armoa! Itsemyötätuntoa!
Pahasti kyykänneet veriarvot ovat lähteneet nousuun. Suosittelen nestemäisiä rautalisiä, sillä ne imeytyvät parhaiten. Rautanapeilla hemoglobiini ei noussut parissa viikossa lainkaan, nestemäisellä raudalla heti 20 yksikköä puolessatoista viikossa.
PÄÄKOPPA
Synnytys tuntuu nyt aika kaukaiselta, joskin edelleen traumaattiselta. Olen nyt alkanut ajatella kertomustani eräänlaisena myyttisenä sankaritarinana, jonka kokosin, jotta pääsisin yli pahimmasta järkytyksestä. Näin eräänä yönä synnytysunen, jossa koko homma oli ohi kuudessa tunnissa ja lapsi pulpahti maailmaan helposti. Olin unessa hyvin onnellinen… tarjosiko alitajuntani suoratoistopalvelu minulle katharsiksen?
Fyysisellä palautumisella on toki iso rooli siinä, miten mieli palautuu. Olin onnekas ja säästyin tulehduksilta ja muilta vitsauksilta. Kun enin hormonivuoristorata rauhoittui, pystyin käsitellä synnytystä juttelemalla siitä lähimmäisteni kanssa. Myös kätilön (kiitos Inge-Maj) kanssa keskustelu oli erittäin hyödyllinen, sillä ponnistusvaiheen käänteisiin liittyvät syyllisyydentunteet väistyivät.
Huomaan, että suhtaudun omaan kehooni nyt armollisemmin kuin ennen. Vanhoja valokuvia selaillessa ihmettelen, miten negatiivinen kehonkuva minulla on ollut. Hitto, olen ollut ihana! Toivon edelleen, että keho palautuisi urheilulliseksi ja saisin oman kropan hallintaani. Kuitenkin suhde esimerkiksi erilaiseen vatsaan on lempeä. Taputtelen vatsaani ja ajattelen, että se on kestänyt paljon! Uskon, että ajan myötä keho palautuu. Toivottavasti myötätuntoinen suhde omaan kroppaan pysyy.
(Kuva: pixabay)
Vertaistuentarpeet, kysymykset ja parhaat palautumisvinkit kommenttiboksiin! Mikä auttoi? Mikä ei? Mikä meni hienosti, mikä mönkään?