Kolmen kuukauden krapula, eli kuinka selvisin ensimmäisestä kolmanneksesta

Kolmen kuukauden krapula, eli kuinka selvisin ensimmäisestä kolmanneksesta

Positiivisen raskaustestin jälkeen olin viikon tyystin pöllämystynyt. En kokenut onnellisuuspuuskaa, vaan ennemminkin fiilistelin järkyttyneenä hedelmällisyyden ihmettä: eihän tämän pitänyt näin helposti mennä. Minun piti saada kuukausia aikaa. Aikaa miettiä, tutkia itseäni ja kaivaa jostain ilmeisen resessiivinen hoivageenini esiin. Henkinen myllerrys oli aluksi voimakas, mutta nopeasti siihen sekoittui utareiden kivistystä, heikotusta ja lamaannuttava väsymys. Nukuin pitkiä […]

On tämä s**tana työmaa!

5 asiaa, jotka saavat verenpaineen nousemaan neuvolassa

Suomalaiset neuvolat ovat nousseet kansainvälisiin uutisiin äitiyspakkauksen (tai ainakin sen maineen) maailmanvalloituksen myötä. Omat visiittini kyseiseen instanssiin ovat kuitenkin jättäneet hiukan ristiriitaisen jäljen. Mikä ihanassa, kannustavassa neuvolasysteemissä oikein mättää? Terveydenhoitajat ovat  mielettömän ihania ja kannustavia ja sanovat myötätuntoisesti joo ja voi oikeissa väleissä. Jokin tässä erityisessä ihmisrodussa silti ärsyttää. Kaiken suloisuuden ja naiiviuden keskellä heitä […]