Synnytys isän silmin

Lupasin aiemmin jakaa teille kertomuksen Nänniniekan syntymästä myös tukihenkilöni, rakkaan aivomiehen silmin. Tässä teksti viimein on! Disclaimerina sanottakoon, että jos olet nyt kohtsillään menossa synnyttämään, tekstiä ei välttämättä kannata lukea.

 

Tämän teksti kuvailee sitä, miltä esikoiseni syntymä näytti/tuntui/kuullosti minun, eli lapsen isän, näkökulmasta. Vaimoni yksityisyyttä suojellakseni en käytä tekstissä hänen omaa nimeään, vaan nimeä R.

Herätessäni aamulla 16.12. sain kuulla, että supistuksia oli tullut aamuyöstä alkaen ja olivat jo suht säännöllisiä. Tässä vaiheessa oltiin jo melkein viikko yliajalla ja synnytys näytti nyt käynnistyneen, jee! Oltiin oltu lähtökuopissa koko viikko, joten käynnistymisen merkit olivat tervetulleita. Samalla tosin myös pienehkö “ei saatana, ei saatana” -fiilis nosti päätään. Funtsittiin siinä, että ollaan nyt kotona sen aikaa, kuin kohtuudella pystyy ja mennään sitten illalla käymään ainakin näytillä sairaalassa. Päivä meni ihan hyvin ja lähdettiin sairaalaan illalla seitsemän maissa sillä oletuksella, että tullaan varmasti yöksi kotiin. Eihän synnytys vielä tuossa vaiheessa kovin pitkällä voi edes olla?

Sairaalassa kätilö otti meidät vastaan ja tsekkasi tilanteen. Kohdunsuu oli auki jotain sentin, eli ei paljon mitään. Kävi kuitenkin myös ilmi, että vauva edelleen “kelluu”, eikä sen pää ollut kiinnittynyt lantioon ilmeisesti lainkaan. Samalla myös testattiin, oliko lapsivettä tullut yhtään. Se tehtiin jonkinlaisella indikaattoripaperihässäkällä ja testi oli positiivinen. Tämä yhdessä sen kanssa, että vauva edelleen muljusi kohdussa vapaana, on semmoinen yhdistelmä, että ei päästy enää kotiin. Alussa mulle sanottiin, että mun pitää lähteä kotiin yöksi, mutta sain sitten onneksi jäädä. Mieluiten olisin roudannut koko jengin takaisin kotiin vielä joksikin aikaa, mutta hyvä kuitenkin, että sain olla siellä yötä. Olisi ollut tosi kurjaa tulla yksin kotiin ja jättää R yksin sairaalaan mahoineen ja avautuvine kohdunsuineen.

Asettauduttiin taloksi meille osoitettuun huoneeseen ja yövuoroon tullut kätilö kävi myös siinä esittäytymässä. Yökkökätilö oli tosi erilainen verrattuna siihen, joka otti meidät vastaan. Molemmat olivat kyllä mukavia ja asiantuntevia, ei siinä mitään. Ihmisethän on erilaisia ja niin näyttäis olevan kätilötkin. Jonkin verran siinä laskeskelin, että varmasti ehditään tavata vielä muitakin kätilöitä ennen kuin homma on pulkassa. Saatoin vähän stressata sitä, että voiko meille sattua jokin “huono” kätilö. Tulihan niitä uusiakin kätilöitä, mutta mun kuumottelut osoittautui täysin turhaksi. Eniveis, sain jopa jonkin verran nukuttua tuona yönä, katkonaisesti kylläkin. R:n yö oli ollut supistusten takia “hieman” vaikeampi ja kipuja lieviteltiin aamuyöllä lihakseen tuikattavalla lääkkeellä. Aamulla kohdunsuu oli kolme senttiä auki, eli hommat eteni.

Aamupäivällä meidät sitten siirrettiin varsinaiseen synnytyssaliin. Kivut oli tässä vaiheessa jo kovia ja kohdusuu näytti jumiutuneen neljään senttiin. Illasta saakka käytössä ollut TENS-laite jouduttiin heivaamaan, koska se sekoitti vauvan päähän asennettavan scalp-anturin. Tämä oli huono juttu, koska R tykkäsi TENS-laitteesta. Tilalle kokeiltiin ilokaasua, mutta se ei oikein pelittänyt. Meininki kävi koko ajan vaan rohtuneemmaksi, mutta siitä huolimatta kerta toisensa jälkeen kuultiin sama tulos: “Se on semmonen tiukka neljä senttiä”. Laattakin taisi jossain välissä lentää, synnyttäjältä siis. Tässä vaiheessa R halusi kivunlievitystä, joten hälytettiin kätilö paikalle kesken lounastauon ja pyydettiin kipuihin toimivampaa helpotusta lääketieteeltä. R:n valinta oli epiduraalipuudutus. Kätilö hoiti tarvittavat preppikset jonka jälkeen anestesialääkäri tuli asentamaan epiduraalisysteemin. Lääke alkoi vaikuttaa ~15 minuutin jälkeen ja kivut hellittivät siinä määrin, että R sai levättyä. Tämä hetki oli tervetullut myös minulle ja päätinkin poistua hetkeksi sairaalan kanttiiniin syömään jotain ja valmistautumaan lopulliseen koitokseen. Tullessani takaisin ehkä noin tunnin kuluttua R nukkui edelleen ja meininki oli ihan shanti.

Kello oli ehkä jotain kolme iltapäivällä, kun kohdunsuu tsekattiin ensimmäisen kerran epiduraalipuudutuksen jälkeen. Kahdeksan senttiä, vau! Enää pari senttiä ja sitten voisi alkaa ponnistushommiin. Mietin, että vauva on varmasti kuuteen mennessä syntynyt, niin nopsaan kohdunsuu oli nyt auennut. Ensimmäisen epiduraalin vaikutus alkoi laimentua ja kivut koventua. R:n toiveesta ja kätilön suosituksesta lääkettä laitettiin toinen annos. Kivut hellittivät jälleen ja sitten odoteltiin niitä viimeisiä senttejä.

En tarkkaan muista, mihin aikaan kätilö seuraavan kerran tarkisti tilanteen, varmaan joskus viiden maissa. Kohdunsuu oli jo kokonaan auki, mutta vauva oli liian ylhäällä. En ollut koskaan kuullut moisesta ja koin tämän tosi ärsyttävänä takaiskuna. Kohdunsuun avautumista oli odotettu pitkään ja hartaasti ja nyt kun hommat oli sen suhteen ok, tuleekin jotain muuta. Kukaan ei myöskään osannut antaa asialle minkäänlaista selitystä, mikä tietenkin nostatti sykettä entisestään. Kätilö ehdotti, että lisätään puudutusta vielä kolmannen kerran ja odotellaan, josko se vauva sieltä lasketuisi alemmas. Ohjeena oli myös nousta jalkeille, kunhan lääke alkaa vaikuttaa ja kivut hellittävät. Näillä ohjeilla sitten jatkettiin odotusta. Tässä vaiheessa aloin kuitenkin aidosti huolestua. Mikä sitä vauvaa siellä oikein pidättelee?! Valitettavasti huoli vauvasta myös vaikutti jonkin verran siihen, miten tuin ja tsemppasin R:ä kaiken tämän keskellä. Alussa olin jutellut hänen kanssaan paljon, käynyt lämmittämässä kaurapusseja yms., mutta nyt suurimmaksi osaksi istuskelin hiljaa synnytyssalissa ja pyörittelin mielessä kaikenlaisia skenaarioita. Tämä ärsyttää mua edelleen. Mun olisi pitänyt osata käsitellä tilanne paremmin.

Kivunlievityksen alkaessa vaikuttaa oli sitten aika nousta jalkeille. Tämän oli siis tarkoitus vauhdittaa vauvan laskeutumista alaspäin. Jalkeille nousu meni itsessään ihan jees, mutta välittömästi sen jälkeen R sanoi, että nyt pyörryttää. Samalla vauvan syke laski nopeasti, eikä noussut takaisin. Kätilö oli ilmeisesti saanut tilanteesta hälytyksen ja tuli katsomaan tilanteen. R ohjeistettiin menemään konttausasentoon ja laskemaan ylävartalo alas. Tämä onneksi auttoi ja hänen olonsa alkoi parantua ja vauvan sykekin nousi normaalille tasolle. Mikäli syke ei olisi palautunut lyhyen ajan sisällä, edessä olisi kätilön mukaan ollut iltaretki leikkaussaliin. Tässä vaiheessa mua kuumotti jo tosi paljon ja toivoin vain, että vauva syntyisi pian. Odotus ja kaikki tilanteet oli todella raastavia ja pelko siitä, mitä kaikkea voisi tapahtua ei yhtään helpottanut asiaa. Täytyy sanoa, että mun on todella vaikea samaistua niihin synnytyssalissa Tekniikan Maailmaa lukeviin viilipyttyfaijoihin…

Jossain vaiheessa kätilö kutsui lääkärin paikalle. Vauva oli nyt laskeutunut ainakin jonkin verran, mutta kaveri oli puskemassa maailmaan pää vinossa. Alan termein sanottuna vauva oli virhetarjonnassa. Tästä sitten alkoi varsinainen ponnistusvaihe. Itse en tätä heti edes tajunnut, koska kukaan ei sanonut missään vaiheessa jotain että “Nyt sitten ponnistetaan!”. Luulin vielä, että vauvaa houkutellaan alemmas, sitä hierotaan parempaan asentoon tai jotain muuta vastaavaa. Sitten vasta kun kätilö sanoi: “Vauva syntyy nyt tähän”, tajusin vasta missä mennään. Oksitosiinihana aukaistiin täysille ja supistusten aikana ponnistettiin niin perkeleesti. Sain ohjeeksi tukea R:n päätä ponnistuksen aikana siten, että leuka pysyi rinnassa eikä hän pystyisi vetämään päätä takakenoon. Olin tässä vaiheessa jo ihan hermoraunio ja munkin piti todella huilia ponnistusten välillä. Saatoin ehkä vähän siinä märistäkin, koska hetki oli jossain määrin tunteikas.

Kuulin tämän vasta jälkeenpäin, mutta supistusten aikana vauvan sykkeet olivat laskeneet huolestuttavan alas. Vauva piti sen takia saada nopeasti ulos ja lääkäri teki päätöksen käyttää imukuppia apuna. Tämä tarkoitti samalla sitä, että välilihaa hieman napsaistaan saksilla. Yksi R:n synnytystoiveista oli, että välilihaa ei tarvisi leikata, joten päätös oli tietenkin meille pettymys. Kätilö puudutti nopeasti leikkausalueen ja leikkasi välilihan hetkisen kuluttua. R parkaisi todella pahan kuuloisesti kivusta. Ei se puudutus sitten ilmeisesti ollut ehtinyt vaikuttaa, ainakaan kokonaan. Taas yksi juttu mikä sai mut tuntemaan itseni täysin hyödyttömäksi sivustaseuraajaksi.

Imukuppi saatiin kiinnitettyä vauvan päähän ja pari supistusta myöhemmin vauvan pieni pää oli ulkona. Tässä vaiheessa hoitohenkilökunnan meininki parani huomattavasti ja lääkärit ja extrakätilöt poistuivat synnytyssalista. Mun silmät oli varmasti vähintään teevadin kokoiset nähdessäni pienen ja ruttuisen rääpäleen liukuvan ulos. Tässä vaiheessa padotkin sitten aukesi ihan kunnolla. Fiilis oli uskomattoman helpottunut, siis aivan uskomattoman helpottunut. Vauva nostettiin R:n rinnalle ja siinä me sitten ihan ulapalla katseltiin sitä.

Jälkeisten syntymisen jälkeen kätilö sanoi R:lle: “Sä vähän vuodat…”. Välilihan leikkauksen yhteydessä jokin verisuoni oli katkennut. Vaikka verenvuoto oli alkanut kunnolla vasta vauvan syntymisen jälkeen ja kätilö ompeli haavan sukkelasti kiinni, leikkaushaavasta oli vuotanut verta 2.3 litraa. Joo, 2.3 litraa, eli melkein puolet aikuisen ihmisen kokonaismäärästä. R:n naama ja huulet oli samanväriset, kuin Leonardo Dicapriolla siinä Titanicin kohdassa, jossa se kelluu siellä vedessä, eli meininki oli suht kalpea. Onneksi olin juottanut R:lle lehtikaalismoothieta koko syksyn, eli veriarvot oli tosi hyvät ennen synnytystä. Suuresta verenhukasta huolimatta edes verensiirtoa ei tarvittu.

Tässä vaiheessa fiilikset alkoivat jo vähän tasaantua ja aloin hitaasti tajuamaan, että me oltiin nyt vanhempia. Kätilökin vaihtui vielä kerran ja uusi supermukava kätilö hoiti ensitarkastusjutut. R ei ollut syönyt mitään varmaan vuorokauteen ja imaisi varmaan kahdeksan leipää ja purkillisen mehukeittoa siinä imetyshommia opetellessa. Kello oli tässä vaiheessa jotain 22.30 ja puolen yön jälkeen R ja vauva vietiin osastolle. Sain käydä katsomassa, missä osasto on, mutta mun piti mennä kotiin yöksi. Ajelin kotiin epätodellisissa fiiliksissä ja olin aivan poikki. Päivä oli ollut henkisesti todella raskas.

Kaikki meni siis loppujen lopuksi ihan hyvin ja synnytykselle saatiin onnellinen loppu. Jos mun pitäis valita, että mikä tässä kaikessa yllätti eniten, niin se olisi ehdottamasti se, kuinka monta eri muuttujaa synnytyksessä on. Mikään ei oikeastaan mennyt, niin kuin etukäteen toivottiin ja suunniteltiin. Onneksi synnytysosaston henkilökunta oli todella ammattitaitoista. En edes uskalla kuvitella, mitä kaikkea olisi voinut tapahtua, jos me oltaisiin päätetty synnyttää kotona vesialtaaseen.

Perhe Terveys Raskaus ja synnytys Vanhemmuus

Vauvan tarvikkeet ja turhakkeet

2_270869-1568x1664.jpeg

Kun odotimme Nänniniekkaa, ulkoistin vauvantarvikkeiden vertailun aivomiehelle. Hän otti luottamustehtävän vastaan ja hoiti sen mallikkaasti. Itse en ole lainkaan sellainen kuluttaja, joka jaksaisi tuntitolkulla vertailla netissä asioiden hintoja ja ominaisuuksia – mun hermoja ei vaan ole tehty sillä muotilla. Onneksi aivomies on valistunut kuluttaja ja erittäin sitkeä vertailija! Mitkä tarvikkeet osoittautuivat hyödyllisiksi ja mitkä eivät?

Philips Avent rintapumppu, tuomio: tarvike!

Sähköinen rintapumppu oli erittäin hyvä hankinta. Käytän pumppua joka viikko ja päivittäinkin silloin, kun minulla on jokin pidempi meno tulossa. Vauva syö pullosta ja isukki on perehtynyt imetystä tukevan pulloruokinnan saloihin (what ever that means…). Nyt, kun vauva osoittaa merkkejä lakkoilusta ja orastavan rintaraivon kehittymisestä, on pumppu about paras ystäväni. Vauva pitää päivisin jopa kuuden tunnin pausseja ruokailuissa eikä tuputtaminen paranna tilannetta yhtään. Pumppu armahtaa pakahtuneet tissit joka kerta rakkaudellisella tussahtelullaan.Vinkki tarkan markan perheille: kyseisen pumpun saa edullisimmin Saksan Amazonista. 

image_view.php.jpeg

Doomoo säkkituolisitteri, tuomio: tarvike!

Saimme Doomoon erikoisen sitterin lahjaksi vauvelin mummolta. Tuoli on aika hauska ”unimuna”, joskin suurempi kuin monet sitterit. Se keinuu metallisella kehikolla mukavasti ja vauvan liikkeet keinuttavat sitä jo jonkin verran. Sitterin etuna on irrotettava ja pestävä päällinen. Lisäksi sitä voi myöhemmin mukana tulevaa päällistä vaihtamalla käyttää taaperon löhötuolina. Nänniniekka löhöilee valtaistuimellaan päivittäin ja viihtyy hyvin, kun lelut ja seura ovat kohdallaan.

Sangenic vaipparoskis, tuomio: turhake!

Tämä aparaatti, vauvantarvikeinsinöörien high tec -taidonnäyte, tuli tilattua joidenkin muiden vauvantarvikkeiden tilauksen yhteydessä Jollyroomista. Sanoisin, että se on toistaiseksi turha. Täyttökasetit maksavat mannaryynejä, joten fiksu kuluttaja ostaa muovipussiputkea ja nikkaroi omat pussukat olemassaolevaan, tyhjään täyttökasettiin. Tällä hetkellä Nänniksen suolentuotokset eivät kuitenkaan juuri haise, joten roskis on melko turha. Koetamme päivisin kotosalla käyttää kestovaippoja, jotta roskaa ei tulisi aivan kreisejä vuoria, joten siinäkin mielessä kerttisvaippojen roskis oli todella jakojäännöshankinta.

Doomoo imetystyyny,  tuomio: tarvike!

Doomoon suurin imetystyyny oli hyvä unikaveri raskaana ja on toiminut loistavasti pienen vauvan imetystukena. Nyt Nänniniekka alkaa olla sen verran pitkä mato, etteivät hänen jalkansa enää mahdu mukavasti tyynylle ja syliin. Olenkin alkanut suosia imettämistä ilman tyynyä ja kyljellään. Mutta raskauden aikaisten hyvien unien ja alkuaikojen imetysten helpottajana tämä tuote oli tosi tarpeellinen!

Nabby itkuhälytin, tuomio: tarvike!

Nabby itkuhälytin on ollut parvekepäiksyjen pelastaja. Pieni valkoinen ufo yhdistetään puhelinsovellukseen ja se avaa linjan, kun vauva ääntelee, missä sitten onkin. Tämän avulla olemme päässeet saunomaan vauvan nukkuessa ja vauva on nukkunut myös partsilla. Voisin kuvitella, että laite on todella kätevä esim. kesällä mökkeillessä. Foliohattuilijoille tiedoksi, että laitteen säteily on merkittävästi vähäisempää kuin tavallisissa hälyttimissä. Olen kuullut huhuja, että valmistaja olisi kaikessa hiljaisuudessa lopettanut toiminnan eikä sovellukseen saa enää päivityksiä – en tiedä, mistä on kyse, mutta meidän uudehkoilla Android-luureilla sovellus pyörii moitteetta.

Hevea luonnonkumitutti, tuomio: turhake!

Perheblogeissa kaikkien tyylitietoisten äitien hehkuttama Hevea-tutti on ollut meillä täydellinen turhake, kuten muutkin tutit. Nännis ei tunnu haluavan suuhunsa edes pienimpiä tutteja. Yritys tarjota kapinetta johtaa aina kakomiseen ja vastarintaan. Voi siis olla, että emme edes yritä, vaikka toki tutti olisi suussa parempi vaihtoehto kuin oma nyrkki tai peukalo. Henkilökohtainen mielipiteeni ko. tutin ulkonäöstä on seuraava: se on helvetin ruma. Älkää ostako sitä.

Ruskovilla  luomumerinovillaunipussi,  tuomio: tarvike!

Palelevainen palleroni tarvitsee yöllä lämmintä ylleen. Yökkärin päälle puemme nykyään merinovillaisen unipussin, joka hengittää, mutta lämmittää. Alaosan saa auki, joten vaipan voi kätsysti vaihtaa myös yöllä. Tämä ”vaate” on ollut mielestäni kalliihkon hintansa arvoinen. Materiaalina merinovilla on tietenkin ylivertainen, kunhan kuluttaja pitää huolen, ettei tue julmaa eläinrääkkäystä ostamalla halpistuotteita.

Nordlys untuvapussi, tuomio: tarvike!

Untuvapussi oli erinomainen hankinta varsinkin, kun tämä talvi on vaihteeksi ollut talvinen myös täällä etelässä. Puen vauvalle fleecen tai villapuvun, kypärämyssyn, pipon, lapaset ja villasukat ja sujautan hänet lämpimään pussiin. Ko. makkari sopii hyvin vaunuihin ja jotenkuten myös pieneen turvakaukaloon, jos vauvatuen ottaa pois. Untuvatuotteisiin liittyy kyllä ikäviä eläinrääkkäysjuttuja. Se onkin ehdoton miinus.

Näiden lisäksi meillä on ehdottomasti tarvittu seuraavia juttuja:

  • Pehmeitä vauvanpyyhkeitä tarvitaan niin paljon! Ne tahriintuvat helposti ja ovat aina pesussa. Myös ilmakylpyjen aikana pyyhkeet suojaavat kultasuihkulta pahaa-aavistamatonta hoivaajaa.
  • Harsoja menee muutama päivässä suihkutisseihin, räkään ja pukluihin.
  • Talkkia  tuprutellaan päivittäin! Se on osoittautunut parhaaksi tuotteeksi vaippaihottuman taltuttamisessa. Samaan vaivaan auttaa Bepanthen emulsiovoide.
  • Yöpukuja menee yllättävän paljon. Ne ovat aina märkiä, sillä vaipat falskaavat, maito läikkyy, puklu lentää ja vauva kuolaa kuin berhandilainen koira.
  • Lelukaari on ollut todellinen hitti jo jonkin aikaa. Vauva viihtyy hirveän pitkiä aikoja katsellen leluja. Suosittelen ostamaan sellaisen kaaren, johon leluja voi vaihtaa.
  • Tuttipulloja kannattaa olla vähintään kaksi. Esimerkiksi Life factory on hyvä! Sen pienimmän tuttiosan reikä on riittävän pieni, jotta maito ei aivan niin helposti kaadu imeväisen kurkkuun.

Sen sijaan näitä juttuja tarvitsee vähemmän:

  • Bodeja! Jestas, mitkä jäätävät vuoret niitä onkaan. Kaikki ihmiset ostavat lahjaksi bodeja! Kiitos, mutta tämä oli jo 40. body koossa 62. Aivan varmasti kymmenen riittäisi. Ne ovat hyvin söpöjä, mutta niitä kertyy aina liikaa.
  • Paitoja ei vaan tarvitse. Yksi villatakki ja jokin kiva paita on mukava olla, mutta turhapa sitä on kierrellä: paita on tosi epäkäytännöllinen vaate.
  • Potkupukuja käytetään nykyään todella vähän varsinkin, jos niissä ei ole kokovetskaria tai nappeja lahkeissa. Vain olkapäiltä kiinnitettävä asu on rassaava puettava ja riisuttava vaippaa vaihtaessa.
  • Unipesä on kiva, mutta meillä se on ollut melko vähän käytössä. Vauva nukkuu paljon vieressämme, joten unipesä olisi vain liian suuri ja hankala juttu 140-senttiseen parisänkyyn. Pinniksessä unipesä on toistaiseksi toiminut – toivotaan, että poikanen alkaisi viettää öisin aikaansa myös siinä.

Mitä vauvantarvikkeita suosittelet? Mikä osoittautui turhaksi?

(tuotekuvat: Philips Avent, lastentarvike.fi)

Perhe Sisustus Lapset Ajattelin tänään