Heippa, Dickin Moby täällä. 

Kerron nyt, kuinka minusta tuli kaunokirjallisuuden jahdatuin valas. Tällä hetkellä, raskausviikolla 31, minut nimittäin erottaa valkeasta muumista vain, jos tutkii osastoja, jotka ovat housujen alla. 

Toinen raskauskolmannes alkoi kesäkuussa. Tilanne oli laatua ”ensin pelästyin, olin suunniltain” ja sen jälkeen ”oon voimissain.” Etova olo ja satunnainen laattailu oli laantunut siinä määrin, että kun juhannusaaton aamuna jouduin, vielä kerran pojat, oksentamaan aamupalani, olin tyrmistynyt. Kesäkuussa lopetin sporttikiipeilyn, mutta jatkoin yläköydellä tehden kaikenmoisia omia ennätyksiä reiteillä, joita en ollut aiemmin edes haaveillut kiipeäväni. Kävimme myös ulkona kiipeämässä, kun valjaat vielä mahtuivat. Olo oli kaikin puolin hyvä, melonien massa huipussaan ja muukin biksukunto vielä kohtuullinen. Harmi, että säät olivat mitä olivat. Olisin muuten esitellyt hehkeyttäni Hietsussa koko maailmalle. Myös kesäloma teki taikojaan: en nyt liioittele, kun sanon, että olin elämäni terässä. 

Heinäkuussa vatsanseutu alkoi pyöristyä. Ensin näytin vain siltä, miltä ihminen, jolla ei ole vyötäröä, näyttää. Kurvasin ensimmäistä kertaa henkkamaukan mammaosastolle ja poistin maailman mukavimmat farkkulegginssit ja pari paitaa, joihin turvonnut pötsini mahtui heittämällä. Aloin tuntea vatsassa mystistä kutinaa noin heinäkuun toisella viikolla, mutta liikehdintä oli niin hienovaraista, ettei sen alkuperää pystynyt täysin varmasti jäljittää kohtuun. Oli toki mahdollista, että mökillä napsimani grillimätöt vain kiersivät kehää vähitellen yhä sivummalle työntyvien suolieni mutkissa. Loppukuun olimme matkoilla Balkanilla – siellä otin ensimmäiset viralliset mahakuvat ja sain ikimuistoisimmat slaavilaisaksentilla lausutut onnittelut ”Aaa beebii!” Reissun aikana vauvan liikkeet tuntuivat jo selvästi ja jopa puolisoni pääsi tunnustelemalla niistä osalliseksi. Ravitsemuksellinen epävarmuus tuotti päänvaivaa ja pari kunnollista itkuslaagia, joista toipuessa meni vielä hetki elokuutakin. 

Töiden alkamisen jälkeen väsymys alkoi painaa. Mitä lähempänä kolmas kolmannes kiilui, sitä avuttomammin heittäydyin työpäivien jälkeen sohvalle kitumaan kuin haavoittunut metsäneläin. Olin väsynyt, selkää särki ja vatsa sen kun kasvoi. Ensimmäisen työviikon päätteeksi koin toistaiseksi ainoat kivuliaat supistukseni. Se säikäytti! Töissä uutiseni otettiin kuitenkin hyvin vastaan ja toki kompensoin tulevaa äityisvapaatani tekemällä runsaasti ylitunteja. Kaiken tämän tein toki marttyyriydella marinoitu palveluhymy kasvoillani. 

Toinen kolmannes lyhyesti

Päähenkilöt: Emoalus > seesteinen, hysteerinen, kuolemanväsynyt; Isäalus > innokas nettishoppailija ja vauvagear-vastaava, hysteerinen, seesteinen, lempeä; Matkustaja > pieni, vähemmän pieni, aktiivinen, aktiivisempi, Fred Astaire

Juoni: energiapiikki-vatsankasvu-beben steppitunnit-ääriväsymys

Tapahtumapaikka: Mökki, koti, Kroatia, Montenegro, Bosnia & Herzegovina, työpaikka, sohva

Tapahtuma-aika: kesäkuun puolesta välistä syyskuun puolelle 2017

Teema: vähittäinen ihmiseksi kasvaminen, äidin herääminen siihen, ettei kyse ole isossa mittakaavassa sittenkään vain oman elämän muutoksesta vaan siitä, että uusi ihan oikea ihminen saa elämän. 

Miten sun toinen raskauskolmannes eteni? Kerro ihmessä kommenttiboksiin! 

Lue myös sarjan ensimmäinen, ensimmäistä kolmannestani luotsaava blogijuttu!