Vaikka minulla ei ole omia lapsia (vielä), minulla on toki pussillinen erinomaisia kasvatusneuvoja kaikille vanhemmille. Nyt kun oma jälkikasvu alkaa tuntua yhä todellisemmalta, olen pohtinut asiaa entisestään. Onni on puolisoni, maailman humanistein hippiolentoparka, joka on sattunut syntymään diplomi-insinöörin ruumiiseen. Tässä muutamia arvopohjaisia teesejämme ihmismuovailuun.

1. Lapsi on ensisijaisesti ihminen, sitten vasta jotakin sukupuolisuuden moninaisuuden varianteista. Hänen värkkinsä eivät toivottavasti määritä sitä, miten suhtaudumme häneen – tiedostan asiassa piilevän haasteen meille kaikille sukupuolinormittuneen kulttuurin kasvateille. Minua ei kiinnosta a) värikoodata lasta vaatteilla, jotta muut eivät hämmentyisi b) tyrkyttää lapselle leluja/viihdettä/roolimalleja oletetun sukupuolen perusteella tai c) korjata lapsen mahdollisesti sukupuoleen liitettyä tyypillistä/epätyypillistä käytöstä. Varhaiskasvatus jännittää minua, koska kasvatusalalla työskentelevänä tiedostan piinallisen hyvin, kuinka lapsenkengissä suomalaisten päiväkotien sukupuolisensitiivisyys on. Uusi alku kirjoitti taannoisessa postauksessaan siitä, kuinka ihmiset jo odotusaikana tykkäävät hekumoida syntyvän lapsen sukupuolella. Kannattaa tsekata juttu varsinkin, jos odotusajan spekuloinnit joskus nostavat verenpainetta! 
2. Tasa-arvoa opetetaan elämällä kuten opetetaan. Toisin sanoen lapsi omaksuu ihmisten välisistä suhteista asioita luonnollisimmin, kun hän näkee lähipiirinsä actionissa. Tulevan ipanamme vanhempien suhde on onneksemme tässä suhteessa upea. Kotitöissä ei ole naisten ja miesten osastoja ja kotia hoidetaan yhdessä. Toivon, että lapsosen mukana lisääntyvä metatyö on yhtä lailla molempien vanhempien asia. Puolisoni aikoo hoitaa lasta kotona, mikä toivottavasti osaltaan vahvistaa kuvaa vanhemmista tasavertaisina hoivaajina. 
3. Maailma on epäreilu paikka, jossa me olemme valkoisena ydinperheenä etuoikeutettuja. Haluan, että lapsi ymmärtää tämän ja oppii toimimaan moraalisen kompassinsa varassa yhdenvertaisemman maailman puolesta. On taisteltava ja luovuttava omasta erityisasemastaan, jotta mahdollisuuksien tasa-arvo toteutuisi. Haluan lapseni kasvavan todellisuudessa, jossa suomalaisuus on moninaista, rakenteellinen syrjintä tuomittavaa ja rasismi raukkamaista. 
4. Luonnolla on itseisarvo. Lapsi saa toivottavasti valitettavan kaupunkilaisesta kasvualustastaan huolimatta kosketuksen metsään ja vesistöihin ja kasvaa tajuamaan, miksi niiden suojeleminen on tärkeää. Osa tätä viherpiiperryspalettia on toki myös kokemus eläinten elämän mielekkyydestä: olisi hyvä tietää, mistä ruoka tulee ja millä uhrauksilla. Tarjoamme lapsellemme monipuolista kasvisruokaa ja satunnaisesti mahdollisimman eettisiä kala- ja liha-aterioita – tässä suhteessa ei tule mitään muutosta nykyiseen ruokavalioomme, sanottiinpa neuvolassa mitä tahansa! 
5. Oppiminen on parasta, mitä ihmisaivoilla voi tehdä! Tässä vaiheessa voimme vain spekuloida sillä, millainen olento vatsassani kehittyvä kalaihminen on. Onko hän temperamentiltaan vilkas ja sosiaalinen vai kenties vetäytyvä pohdiskelija? Oli miten oli, haluan esimerkillä ja perheen keskustelukulttuurilla välittää kokemuksen oppimisen ilosta. Mikä onkaan siistimpää, kuin tutkia maailmaa lapsen silmin! Täysin irrelevantti pointti tähän; rakastan suuresti Hesarin lasten tiedekysymyksiä ja niiden vastauksia. Onnekseen tuleva perheenlisämme saa monipuolista tukea kotoa… lyhyellä matematiikalla varustettu allekirjoittanut delegoi luonnontieteen kysymykset suoraan siittäjälle, jonka matemaattinen äly vetää vertoja Sheldon Cooperille. 

Tiedostan hyvin, että näin listattuna ylevät kasvatusarvoni kuulostavat ihan hiton kauhealta ideologiselta puurolta. Mutta oikeesti, nämä kun onnistuisin opettamaan ilman paasausta, pienellä hitusella päivittäistä indoktrinaatiota vain. Ihana unelma. 

Millaisia arvoja teidän perheessä välitetään? Onko kenelläkään omakohtaista kokemusta feministisestä, intersektionaalisesta tai sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta?

(kuva: pixabay)