Työmaan asiallinen unikoulureportaasi alkaa. V on ollut kolmekuisesta huono nukkuja. Ensin ongelmana oli jatkuva yösyöpöttely ja nyttemmin se, että hän ei omatoimisesti nukahtanut missään mihinkään. Taidon puute johti nopeasti siihen, että jo huonoina pitämämme kahdeksan herätyksen yöt eskaloituivat pisteeseen, joissa jompikumpi ravasi koko ajan rauhoittelemassa kitisevää ja pyöriskelevää lasta. Kahdenkymmenen yöherätyksen meiningit veivät mut aika nopeasti syviin vesiin eikä aivomiehenkään mielenterveys ollut ihan parhaimmasta päästä. Laskin, että tällä viikolla nukuin pätkissä noin neljä tuntia ennen eilistä unikoulun aloitusta. Kyllä, näytän siltä kuin Jari Porttila, Vesa Keskinen ja Temppari Sammy olisivat saaneet lapsen. Silmäpussini ulottuvat nk. to the moon and back.

Luin ensin naapurin lainaamaa Unihiekkaa etsimässä ratkaisuja vauvan ja taaperon unipulmiin -teosta (Keski-Rahkonen ja Nalbantoglu).  Teos on erittäin mukavasti ja kannustavasti kirjoitettu ja se perustuu tieteellisiin tutkimuksiin. Kaiken kaikkiaan kirjaa lukiessa tulee luottavainen ja hyvä fiilis siitä, että lapsi on mahdollista saada nukkumaan paremmin. Päätimme, että alamme käyttää tassutusmenetelmää, jossa itkevän vauvan selälle, kyljelle tai vatsalle asetetaan käsi rauhoittamaan häntä. Jos itku yltyy, aloitetaan rytmikäs silittäminen ja heti, kun itku laantuu, palataan tassuvaiheeseen. Hysteerisenä itkevän vauvan voi rauhoittaa sylissä, pystyasennossa niin, että käsi silittää selkää. Tärkeintä on, ettei lapsi nukahda rinnalle, syliin eikä kosketukseen tai silitykseen: hänen tulee oppia nukahtamaan itse. Tuo maaginen skilssi takaa parempia yöunia ja rauhallisempia päikkäriaikoja ainakin seuraavaan hulinavaiheeseen. Sitä odotellessa!

Päätimme, että samaan syssyyn lopetetaan myös muutamat yösyönnit, joita V on tarvinnut rauhoittuakseen. Hän syö päivisin sen verran mukavasti, ettei yömaito ole enää tarpeellinenkaan. Sänky on samassa huoneessa kuin omamme, mutta se siirrettiin jo aikaisemmin viikolla irti sivuvaunusysteemistä. V on nyt siis oman sänkynsä master and commander eikä saa enää möyriä edestakaisin pinniksen ja parisängyn väliä.

Miten ensimmäinen yö meni? Päätimme jakaa yön kahteen vastuuvuoroon. Aloitin vuorosta 21.30 – 03.00. Päätin odottaa, että lapsi herää ensimmäisen kerran ennen kuin edes yrittäisin torkkua. Minun on kamalien öiden seurauksena ollut muutenkin vaikeaa rauhoittua ja saada unta iltaisin, joten valvominen tavallaan vei turhan ahdistuksen illasta pois. Noin klo 23.30 V heräsi. Transformoiduin tassutuskoneeksi, roikuin pinnasängyn laidalla käsi puuduksissa ja mieli zeninä. Muutaman kerran otin hysteerisen vauvan syliin, mutta laskin hänet nopeasti itkun laantuessa takaisin sänkyynsä. Vähän ennen yhtä hän rauhoittui ja nukahti. Huh. Pumppasin pullollisen maitoa aamua varten, jotta saisin itse kaiken irti omasta nukkumispätkästäni ja torkahdin sohvalle. V alkoi itkeä kolmen jälkeen. Herätin aivomiehen vuorolleen ja painuin pehkuihin toiseen huoneeseen korvatulpat korvissa. Heräsin kahdeksan jälkeen. Vauvaa oli tarvinnut tassuttaa vain 40 minuuttia! Kuuden maissa epeli oli jälleen herännyt ja saanut aamumaitonsa nukahtaen pian sen jälkeen uudestaan. Nousin ja ehdin keittää kahvin ja aamupuuron, kun V alkoi heräillä uuteen päivään.

Ensimmäinen yö ei ollut ollenkaan traumatisoiva. Molemmat saivat unta, vauva sai unta ja oppia paksuun kalloonsa! Hähä! Jotenkin koomista, että nukuin unikouluyönä enemmän kuin edellisenä kolmena yönä yhteensä. Raportti päättyy tältä erää.

Mitä toteutetaan? Tassu-unikoulu

Mitä tarvitaan? Johdonmukaisuutta ja yhdenmukaisuutta, molempien vanhempien yhteistyötä ja sisuuntumista (motivaatio kasvaa kummasti kun ei saa koskaan nukkua)

Fiilis yhden yön jälkeen: hyvä!

Odotukset tulevaan: skeptiset ja pessimistiset, toinen ja kolmas yö ovat varmasti ekaa pahemmat, kahotaan!

Millaisia kokemuksia teillä on unikouluista? (nyt mielellään niitä toiveikkaita ja kivoja, kiitti!)

(kuva: pixabay)