Täydellisen äikkärisijaisen kriteerit

Olen ammatiltani aineenopettaja ja asiantuntijaroolissa töissä. Harva ihminen tietää erityisalastani työpaikallani yhtä paljon kuin minä. Vaikka äitiysvapaalle sujahtaminen ei ole heti kesäloman jälkeen ohjelmassa, olen jo kerennyt pohtia, millaisen tuuraajan haluaisin. Olen luonnollisesti korvaamaton, mutta jonkunhan tehtävääni täytyy hoitaa, kun itse puserran valmiin ihmisen sisuksistani ja huolehdin sen elämän alkutaipaleen tarpeista. 

Ensinnäkin: työni on arvokasta. Sijaisen täytyy siis ymmärtää, kuinka kalliita aarteita oppilaani minulle ovat. Heidän hyvinvointinsa on minulle tärkeää. En tahdo, että palaan sorvin ääreen vain huomatakseni, että joku kullannupuista on siirretty syyttä pois omasta luokastaan. Työni jatkajalla täytyy siis olla uskallusta toimia tarvittaessa lasten asianajajana. Tiedän, että poissaoloni aiheuttaa joillekin oppilailleni surua ja huolta siitä, kuka nyt pitää heidän puoltaan, kuuntelee huolet ja takaa turvallisen tilan purkaa sydäntä. 

Toiseksi: tuuraajani pitää olla pätevä ja kykenevä ihminen, mutta hän ei saa missään universumissa olla pätevämpi kuin minä. Kauhu-unissani palaan töihin, kollegat surevat ikimuistoisen sijaisen poistumista yhteisöstä eikä kukaan muista nimeäni. Läksiäiset jatkuvat vielä paluuni jälkeen, sijainen on leiponut parhaat kakut ja pullat sekä sanoittanut ja säveltänyt lähtiäislaulun, jota kaikki hyräilevät. Kukas tässä olikaan ennen sinua, rakas täydellinen Vilja Einari Elmersson, joku hiljainen, harmaa ja halolla puhutettavako? 

Kolmanneksi: sijainen saa toki toimia oman päänsä mukaan, mutta hän ei saa vaihtaa kirjasarjoja, sotkea arkistojani tai hävittää elintärkeää Nooralotta Neziri -julistetta luokastani. Kriteerit ovat tiukat, mutta vaateet ovat hyvin pieniä ja aion myös nostaa palkan kesäloman ajalta. 

Kuulostaako unelmatyöpaikalta? Lämpimästi tervetuloa! 

Kommenttiboksiin voitte jättää diagnoosin työnarkomaniasta, narsismista ja huonosti muotoillusta sarkasmista.