Unikoulun penkkiä kuluttamassa

Työmaan asiallinen unikoulureportaasi jatkuu. Jos et ole lukenut saagan ekaa osaa, tsekkaa se ennen kuin silmäilet tämän postauksen.

Unikoulun toinen yö sujui rauhallisesti. Minulla oli toinen vastuupätkä, joten uinuin rauhallisesti noin puoli neljään saakka. Sillä välin aivomies oli tassutellut lasta kerran muutamia minuutteja. Aamuyö oli hiukan rauhattomampi, kosketustani vaadittiin pari kolme kertaa ennen kello kuutta. Lopulta beibi heräsi puoli seitsemältä ja sai aamubuubinsa. All and all hyvä yö.

Odotimme kolmatta yötä hiukan vetelät pöksyissä, sillä sen on kehuttu olevan kuuluisa kauhuistaan. V heräsi pari tuntia nukuttuaan, parkaisi pari kertaa ja jatkoi unirättinsä jalan imemistä nukahtaen pian itsekseen. Sen jälkeen hän nukkui seitsemän tuntia ja vaati hiukan tassuttelua klo 04.40. Itse heräsin viereisestä huoneesta klo 06.03 kuin biologisesti ohjelmoituna maitotöötit valmiina aamurutiineihin. Lapsi söi ja nukahti vielä uudestaan noin tunniksi. All and all hyvä yö.

Nauroimme aivomiehen kanssa aamulla menneisyyden itsellemme: olimme muutaman kuuden, seitsemän tunnin yöunen jälkeen aina aivan karseissa univeloissa ja huokailimme onnettomina, kuinka kortisolintuotanto piikkaa villisti ja elämä on raiteiltaan. Kyllä naurattaa entinen elämä! Muutamana yönä on nyt nukuttu yhtäjaksoista unta 5 – 6 tuntia! Oh boy mä oon elossa!

Pakko tietenkin todeta, että aina voi tulla äkillinen yöunien pahentuma jo heti ensi yönä. Lapsonen voi äkkiä unohtaa uuden skilssinsä ja raivota ja vastustaa omaehtoista höyhensaarille siirtymistä milloin vain. Mutta älkää hyvät ihmiset pelätkö unikoulua. Unikoulu on ystävä.

Palaa ihmeessä reportaasin ääreen parin yön kuluttua! Kysy mitä vain unikoulustamme kommenttiboksissa tai jaa oma kokemuksesi (nyt jo saa jakaa vähän huonommankin).

(kuva: pixabay)