Rikkinäinen lapsi
Jotta minua olisi helpompi ymmärtää, avaan vähän elämääni.
Olen ehkä noin kahdeksan. Muistan kun olin tehnyt jotain pahaa. Pelottaa. Äitini tulee huutaen, tarttuu hiuksistani ja retuuttaa minut huoneeseen. Sä olet ihan kamala lapsi, äitini huutaa. Itken, en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Elämäni jatkuu samaan malliin monen monta vuotta. Usein pelkkä tukistus ei riitä, äiti potkii ja haukkuu. Teini-ikään päästyäni hänen suustaan kuuluu usein: Helvetin huora, muuta helvettiin täältä. Olin siis noin 14- vuotias.
Äidilläni oli myös hyviä päiviä, hän osasi olla ihana ja kiltti. Mutta usein hänellä vain napsahti. Sanoin jotain väärää, tein jotain. Ilmeisesti äitini ei nähnyt mitään muuta keinoa, kuin lyödä ja solvata. Tämä ei kohdistunut vain minuun. Sisarukseni saivat kokea myös saman karmivan kohtalon. Yksi sisaruksistani oli hieman tukevampi. Hänet äiti usein ottikin silmätikuksi. Helvetin läski, älä syö noin paljon. Sua saa hävetä kun olet tuollainen pullukka.
Muistan kun olin ostanut kirpputorilta paidan. Vein sen pyykkiin ja lähdin kavereiden kanssa ulos. Muutaman hetken päästä saan puhelun. ”Saatana, täältä löytyi varashälytin pyykkikorista. Oletko sä saatanan huora mennyt varastamaan jonkun paidan?”. Muistan kun sopersin, että ostin sen kirpputorilta. Äiti ei usko. Hetken päästä isäni soittaa ja haukkuu minut. Itkettää, en mä ole varastanut mitään. Menen kotiin, ja saan huudot. Kysyn, että saanko nähdä sen hälyttimen. Äiti oli kuulemma heittänyt sen jo roskiin. Yllättäen paidastakaan ei löydy mitään jälkeä,että siinä mitään varashälytintä olisi ollut. Kumpikaan ei usko kun kerron ostaneeni sen kirpputorilta. Saan viikon kotiarestia.
Pienempänä meillä sisaruksilla oli yksi hyvin rakas ohjelma vhs:llä. Katsoimme sitä aina, usein kipeänä ollessa saatoin katsoa samaa vhs:ää uudestaan ja uudestaan. Eräänä päivänä emme enää löytäneet kasettia mistään. Etsimme ja etsimme. Ei jälkeäkään. Myöhemmin tajusin, että äitimmeoli laittanut meille kovin rakkaan kasetin.. roskiin. Muistan kuinka surullisia olimme. Tiedän, kuulostaa hölmölle olla niin kiintynyt yhteen kasettiin ja ohjelmaan.. mutta se oli meille tärkeä. Se oli meidän sisarusten yhteinen ja meille niin kovin rakas. Jälkeenpäin olen usein miettinyt, mikä sai äidin laittamaan meille niin tärkeän asian roskiin.
Olin teini-iässä kova hakemaan huomiota. Lähinnä pojilta, se tuntui niin hyvälle, että joku oikeasti voi tykätä musta. Siis musta. Eihän minussa ole mitään mistä tykätä. Käyttäydyin ikäiseksi sopimattomasti. Välillä oli vähän vanhempia poikia, joilta sain huimasti huomiota. Harrastin seksiä 13-vuotiaana. Tällä tavalla ne tykkää musta, ajattelin. Mitä enemmän oli sutinaa ja poikia, sitä enemmän musta tykätään. Edelleenkin jos joku mies antaa minulle huomiota, en pysty torjumaan sitä. Vaikka en olisi millään tavalla kiinnostunut. Wou, kelpaan jollekkin. Joku pitää mua viehättävänä. Harvemmin päästään tilannetta enää mitenkään pidemmälle. Kuuntelen aikani lepertelyä ja otan vastaan huomiota, mutta siinä vaiheessa kun pitäisi ”toimia” – peräännyn.
Äitini on mieleltään sairas. Muutettuani kotoolta 17- vuotiaana, hänen käytöksensä on muuttunut vuosi vuodelta minua kohtaan. Nykyään hän soittaa minulle päivittäin, kyselee kuulumisia ja on oikeastikin ihana. En ikinä pysty unohtamaan sitä helvettiä mitä elämäni oli silloin. En ikinä tule antamaan hänelle anteeksi. Kenelläkään ei ole oikeutta pahoinpidellä lasta fyysisesti ja henkisesti.
Tiedän, että minussa on arvet lopun elämääni. Vuosi sitten aloin käymään terapiassa, se on auttanut käymään näitä asioita läpi. Vuosi sitten, en ikinä olisi pystynyt kirjoittamaan tätä tekstiä. En ikinä ollut kertonut kenellekkään näistä asioista. Ulkopuolisin silmin elämäni on varmasti ollut ihanaa.. mutta pinnan alla on tapahtunut niin paljon pahaa, etten soisi sitä kenellekkään. Äitini oli mestari siinä, että kukaan ei saanut tietää. Ei edes isäni. Hän oli kaikille muille niin mukava, esitti olevansa maailman paras äiti. No, ei ollut.
Tiedän tämän olevan kamalaa luettavaa. Itseänikin välillä järkyttää. Tapahtuiko oikeasti tämä kaikki meille. Välillä epäilen jopa itseäni, keksinkö tämän kaiken. Onko tämä kaikki ollut unta? Olemme käyneet sisarusteni kanssa näitä asioita läpi, ja surullisinta on että tämä kaikki on totta.