Rakkaus kirjepaperilla

Kuva TT/Harri Hinkka

Rakkauskirjeitä- pieni.jpg

Seela Sellan ja Esko Roineen Sikarit olivat Viimeiset Tampereen Teatterin näyttämöllä vuonna 2011, mutta esitykset eivät. Nyt he lukevat A R Gurneyn kuuluisia Rakkauskirjeitä, joita tunnetuksi ovat tehneet ainakin Elizabeth Taylor, Gerard Depardieu, Tom Hanks ja Mia Farrow – ja meillä päin yhtä tunnettuihin lukeutuvat Leif Wager ja Taina Elg.

Rakkauskirjeitä on siitä kätevä näytelmä, että saa pitää paperit käsissään muutenkin kuin harjoituksissa. Kyseessä on lukudraama, jonka laatija on laatinut tarkkaan myös ohjeet niin sisääntulosta, ääntelystä kuin naaman vääntelystä. Kieltojen lista on pitkä. Kumpikohan näyttelijälle on vaikeampaa, väännellä naamaa vai olla vääntelemättä, mietin, eli kysyn.

-Väkisinkin sitä jotenkin reagoi, ei voi olla kuin pääsiäissaaren patsaana, mutta on pidettävä huoli, ettei rupea korostamaan…miettii Esko Roine etukäteen.

-Vaara vaanii, että innostuu liikaa, jos yleisö innostuu, jatkaa Seela Sella.

Ja yleisöhän innostui heti ensi-illassa – mutta esitys pysyi kuosissa.

Rakkauskirjeitä on elämänmakuisena tunnettu näytelmä, jossa lapsena tutustuneet mies ja nainen jatkavat aaltoilevaa yhteydenpitoa kirjeiden välityksellä viidenkymmenen vuoden ajan, tehden samalla opinnot, työ- ja perhe-elämän tahoillaan.

Rivien välistä pirskahtelee rakkaus, mutta Andy ja Melissa eivät koskaan lyöttäydy yhteen. Mikseivät? Niin erilaiset luonteet, taustat, kunnianhimo? He aloittivat kirjelappusilla koulunpenkillä, mutten silti olisi jättänyt heitä ihan kiinni toisiinsa kuin paripulpettiin, vaan jonkunmuotoisen ilmaraon kanssa. Vai liian ilmeistä? No, pikkujuttu, makuasia. Esitys pitää otteessaan, rämäkästikin. Tässä ei haikailla nostalgisesti, mutta kaihon kirjeaikaan se synnyttää. Tämä on kuin oodi kirjeiden kirjoittamiselle ylipäätään. Yleisön ikärakenne paljastaa, että mustekynällä ja kaunokirjoituksella on tullut raapustettua. Nuorisoa ei näy. Mistä diginatiivit jäävät paitsi ilman kirjekulttuuria? Eivät kai mistään, kun sitä ei voi kaivata, mistä ei tiedä?

Ennenkin kirjeissä oli eroja. Kun Melissa eräänä jouluna saa Andyltä hohdokkaan ”ryhmäkirjeen”, tyylilaji on täysin toinen kuin aiemmissa. Melissa ottaa siitä semmoiset pultit ja semmoisin sanakääntein, että yleisö repeää. Kirjeitse tutustuu riittävästi havaitakseen, milloin tulee puppua. Mutta miten syvää rakkaus kirjepaperilla voi olla? Sen huomaa vasta, kun menettää toisen, ehkä.

Juha Lehtolan käännös on kaikkiaan luonteva. Kääntäjien ikuinen ongelma on se, että vain särähdyksiin tartutaan. Se tuskin oli vahinko, että Esko Roineen suuhun soviteltiin ”iisisti chillaten”. Minut se ja pari muuta kohtaa vippasi ulos kyseisestä aikakehyksestä.

PS Väliajalla syntyi kirjeistä kiihkeää keskustelua jopa tuntemattomien kanssa. Yksi katui, kun oli antanut heittää isän kirjejäämistön  rintamalta menemään, toisella oli edesmenneen puolison rakkauskirjeet sentään tallessa, itse haikailin vanhempieni kirjeenvaihdon perään. Pullisteleva pahvikotelo oli maalla remontin yhteydessä raivattu vinttihuoneen kaapin päältä juhannuskokkopaikalle…

PPS Tekijän ”testamentissa” viitataan myös tässä ja nyt -periaatteeseen, ulkoa ei saa opetella. Siksi esityksiä on harvakseltaan. Pidä varasi, ettet jää ilman.

Kulttuuri Suosittelen

Myrskyä myös viinalasissa

Kuvat TTT/Kari Sunnari

laiva.jpg

Myrskyä odotellessa meri Tampereen suurimmalla näyttämöllä lepää. Taivas on tummana. Merelle työntyy kuin Titanicin keula. Kannella juhlitaan railakkaasti, mutta kun se tehdään etäällä ja äänettömästi, jännitys kasvaa kihelmöiden, vaikka tiedämme myrskyn vääjäämättä tulevan. Aallot alkavat nousta samaa vauhtia kuin musiikin jyminä, laineet käyvät aina vaan korkeammiksi, eli tekniikka yhä ihmeellisemmäksi…

Kun tuulen hengen Arielin avuin ja kostona tehty rajuilma laantuu, ollaan saarella, missä Prospero (Pentti Helin) elää eristyksissä tyttärensä Mirandan (Maija Lang) kanssa. Milanon entinen herttua on sinne valtataisteluissa kauan sitten keploteltu.

Ollaan Shakespearen äärellä, mutta muovikasat paljastavat, että ympäristöpäivitys halutaan mukaan tähänkin.

Prospero on pitänyt huolen, että laivasta haaksirikkoutuneet eivät kuole, toisistaan hajalleen ovat kyllä joutuneet. Napolin kuninkaan kadonneeksi luulemansa poikakaan ei menehtynyt, vaan oli jo löytänyt Mirandan kuin Romeo Julian.

Sitten alkoholille altteimmat ylimykset saapuvat tekemään sketsiviihdettä kallioiden suojiin. Mia Selinistä on tullut näyttelijä, joka usein ensirepliikillään saa minut repeämään. Siinä ei filosofiaa tarvita, kun Adriana kajauttaa, jumalauta jätkät! missä jengi, missä bileet? Vaikka kerkesin miettiä modernisoinnin vaihtoehtoja, niin remujengi on kyllä hirmu taitava. Selinin lisäksi toikkaroivat Samuli Muje ja Jyrki Mänttäri.

myrskyt.jpg

Aimo Räsänen Antoniona on tyylikkäästi uudistunut, kun ei kuulukaan hupikoplaan vaan valtapelien viekottelijoihin. Silti tämä pohtii, että onnellinen se, joka saa nukkua yönsä rauhassa. Napolin kuningas Alonso (Juhani Laitala) kärsii nimenomaan unettomuudesta, kun tytärkin tuli myytyä. Antonio on jo syössyt vallasta veljensä Prosperon, seuraavana vuorossa pitäisi olla Alonso.

Klassisia valtavääntöjä setviessä kuluu tovi jos toinenkin. Siinä välissä on laskettu teknisten efektien ja valojen varaan aika lailla. No, perustelu yltiöpäiselle tehosteiden käytölle on haettu sillä historillisisella logiikalla, että Shakespeare sai omana aikanaan 400 vuotta sitten uusia mahdollisuuksia, kun kiertueteatterit siirtyivät hovisaleista ulkoilmanäyttämölle ja Globe-teatteriin.

Myrskyn silmästä maaliin päästään anteeksipyyntöjen ja anteeksiantojen myötä. Se tietää vapautta, vapautumista monella tasolla. Nuoren parin onni sinetöityy vasta armon kautta. Myör Ariel (Jaana Oravisto) saa tehdä mitä tahtoo, samoin rujo noidanpoika Caliban (Verneri Lilja).

Tämä esitys on ovelasti vähän kaikille; niille, jotka etsivät extremeä visuaalisesti teatterista, niille, jotka hakevat teatterista naurua ja niille, jotka toivovat myös hetken klassikkodraamaa – eli hetken vaan, koska remujengi sai aika paljon peliaikaa ja osa ajasta menee Eero Auvisen vaikuttavan valoshow´n ynnä Teppo Järvisen lavastuksen ihmettelyyn. Tosin ihmettelin sitäkin, että näin pian Billy Elliotin jälkeen lennettiin taas vaijerien varassa taivaalla. Ei se tietenkään viihtymästä estänyt. Ohjaaja Tiina Puumalainen voi huokaista: Hittivarmaa!

remujengi.jpg

Kulttuuri Suosittelen