Seeprakuvioiden koulukunta

Viimeisimmäksi vanhemmuus opetti minulle, että turvaistuinta ostaessa on päätettävä mihin koulukuntaan kuuluu. Eli kuulunko palkki-istuinten koulukuntaan vai viisipistevyöistuinten koulukuntaan. Näin asia minulle esitettiin eräässä erikoisliikkeessä. Olin hieman hämmentynyt, kuulun nimittäin haluan hyvän istuimen lapselleni -koulukuntaan. Mutta tämä(kin) asia tuntui olevan mielipidekysymys.

Olen monta kertaa hämmentynyt siitä kuinka tunteisiin nämä lastentarvikeasiat voivatkaan mennä. Kaikilla on mielipiteitä, joita puolustetaan ja vaalitaan jopa raivokkaasti. Enkä puhu nyt vain mammafoorumin ärhäköistä sanailuista vaan myös face to face -keskusteluista, joita toisten äitien kanssa olen käynyt. Jotenkin on helpompi ymmärtää, että kasvatusmenetelmät herättävät tunteita, mutta se, istutanko lastani bumboon vai en, ei pitäisi olla kenenkään henkilökohtainen tulistumisen kipinä. Ja, koska halusin saada turvaistuimista mahdollisimman neutraalia esitelmää, lähdin sitä erikoisliikkeistä hakemaan. Mutta myyjilläkin oli mielipiteitä. Ja sitten piti valita koulukunta. Enkä minä osannut valita, joten lähdin liikkeistä tyhjin käsin pää pyörryksissä.

Koska ensimmäinen istuimen ostosreissu epäonnistui, lähdimme eilen tehtävää suorittamaan yhdessä rationaalisen insinöörimieheni kanssa. Koulukuntakysymystä ei onneksi tällä kertaa esitetty ja mies pystyikin tekemään ostopäätöksen ihailtavan nopeasti. Minun piti päättää ainoastaan istuimen väri. Yllättäen aloin himoitsemaan seeprakuvioista kuosia. Siis seeprakuvioista. Minä, joka olen ostanut 90% kaikista lastentarvikkeista käytettynä enkä erityisemmin ole arvostanut näissä asioissa ”hömpötyksiä”. Mies vastusti seepraraitaa, mutta minäpä puolustin sitä niin henkeen ja vereen, että melkein meni jo tunteisiin.

Ja nyt. Autossamme pönöttävän istuimen perusteella on selvää, että minä kuulun seeprakuvioiden koulukuntaan.